äiti ja melukylän lapset - Banneri

Arki alkaa kolkutella ovella. Eskarilaisella on edessä jännät ajat, kun siirrytään kotihoidosta esikouluun. Kerhossa on toki käyty jo kolmevuotiaasta, mutta päiväkodin tiloissa oleva esikoulu on ihan uusi maailma, niin pojalle kuin minullekin. Isommat ovat käyneet esikoulunsa eri tiloissa. Kovasti sen alkua kuitenkin odotetaan ja itsellä on luottavainen olo. Viides lapsi lähtee kotihoidosta esikouluun, ihanaa ja samalla haikeaa.

Odoteltiin koko kesä jotakin infoa esikoulusta tai jotain mahdollista tutustumiskäyntiä, mutta niitä ei tullut. Nyt pari päivää aiemmin saatiin tietää kuka on opena ja vähän jotain infoa mitä eskariin tarvitaan. Kun edellisen lapsen eskariaika unohtuu aika nopsaan, niin ei heti muista esimerkiksi sitä kuinka ulkoilevat eri (sisä)housuilla, kuin ovat sisällä (tietysti sitten kun tulee ulkohousut kuvioihin ei tarvitse vaihtaa) tai kansiota, joka pitää hankkia. Niin ja vaatteiden nimikointi.

Esikoulu alkaa tiistaina

Meidän tuleva eskarilainen odotti paljon tutustumista ja on kysellyt paljon eskarista yleensäkin. Selvästi olisi ollut mahtava juttu hänelle päästä tutustumaan. Ymmärrän kyllä tämän vallitsevan tilanteen, ettei ole kovin helppoa järjestää sellaista. On kuitenkin täysin eri lähteä sinne esikouluun kotoa, kuin se että olisi ollut siellä vaikka jo päiväkodissa ja paikat sekä tavat olisivat tulleet aika tutuksi. Mutta uskon kuitenkin meidän pojan sulautuvan joukkoon oikein hienosti ja löytävän sieltä ystäviä. On siellä muutama tuttu onneksi valmiina.

Myös kyytiasiat on vielä selvitettävänä, niistäkin vähän infoa odottelin. Miksi muuten hakulapuissa aina mainitaan tarvitseeko koulukyytiä ja matkan pituudet yms kysellään ja sitten lopulta tulee muutama päivä ennen eskarin alkua, että koulukyytiä on selviteltävä itse. No mutta onhan tässä maanantai vielä aikaa. Ehkä pieni turhautuminen tässä itselläkin, kun olisi jotenkin kiva, että asiat olisi suurimmaksi osaksi jo keväällä selvillä. Mutta kunhan nyt ekat päivät saadaan pulkkaan, niin varmasti ollaan monta asiaa viisaampia sen jälkeen.

Instagramin puolella kun tästä mainitsin sain ties kuinka monelta vanhemmalta turhautuneita viestiä, miten hekään eivät ole saaneet tietoa. Ja monilla oli ollut samaa, että lapsi kesellyt kaikkea. Osalla taas oli tullut tiedot kaikesta jo keväällä ja osa oli päässyt vierailemaankin lasten kanssa esikoulussa. Niin se on eri paikkakunnilla eri tapa toimia.

Koitan kuitenkin tässäkin pysyä positiivisena ja uskon, että kaikki asiat vielä selkenevät kun esikoulu alkaa. Isosti tsemppiä kaikille muillekin pienille eskarilaisille.

Kommentit (6)

Ompas täällä nyt meillekin ajankohtaisia asioita meillä alko nyt just esikoisen eskari ja just kansio käytiin täälläkin ostamassa (se on vissiin sit lähes kaikilla eskarilaisilla) ja just meilläkin muutti 3 samaan huoneeseen nukkumaan just samoinnet alasänkyläinen sai ylennyksen yläsänkyyn ja meillä esikoinen siirty kans normaaliin sänkyyn nukkumaan.

Meillä kanssa alkoi esikoisella Eskari eilen ❤️
Hyvin on nämä 2 päivää mennyt kyllä mua jännitti kun me saatiin ADHD diagnoosi ja lääkitys keväällä pojalle ja kun ryhmässä on noin 20 lasta 10 sijaan mitä oli päiväkodissa.

Oi, oikein ihanaa esikoulun aloitusta sinne ja mahtava juttu että alkoi hyvin.♥♥♥

Minua ärsyttää joka vuosi odotella tietoa lukujärjestyksistä tai lähinnä miten koulu kenelläkin loppuu sitten minäkin päivänä. Nytkin on pari suunnitelmaa roikkumassa kun isompien koulupäivien pituus vaikuttaa siihen voiko niitä toteuttaa. Pitää vaan jaksaa odottaa, itse vaan haluaisin aina kaikki tiedot hyvissä ajoin 🙂

Eskarin housu asiasta tuli mieleen että miten teillä lapset vaihtaa/ ei vaihda vaatteita ulkoilujen tai koulupäivien jälkeen? Siis aikana kun ei käytetä muita ulkovaatteita. Meillä lapset riisuu kouluvaatteet kun tulevat kotiin ja saattavat seuraavana aamuna laittaa ne sitten taas kouluun. Syynä se kun saattavat istuskella koulussa lattioilla joissa toiset kävelee kengät jalassa, pihalla konttailevat ja mitä lie tekevätkään. Sukat varsinkin on aina ihan karsean näköiset. Kotonakin esim kesällä jos ulkoillaan ”kunnolla” (hiekkalaatikolla myllääminen jne) niin lapset riisuvat ne vaatteet sisälle tullessa. Tällä tavalla yritän pitää sisätiloja edes vähän siistimpänä, se hiekkalaatikkohiekka kun meinaa muutenkin kulkeutua joka paikkaan 😀

Ne kyllä aina selviää aika myöhään. Toivottavasti saatte suunnitelmat toteutettua. 🙂

No siis meillä ei vaihdeta vaatteita heti koulun jälkeen. Mutta lapsilla on sellainen tapa, että kun tulevat kotiin niin sukat lentää ihan ensimmäisenä pois ja siitä osalla vaihtuu tai vähenee vaatekerta ja osa kulkee niillä samoilla sitten koko päivän ja illalla laitetaan pesuun (=löytyy pitkin poikin asuntoa :D). Pienten kanssa kun ulkoillaan ja jos on kovin hiekkaiset tai likaiset vaatteet, niin sitten toki vaihdetaan toiset päälle, mutta muuten ei vaatetta vaihdeta. Paitsi meidän kolmevuotias, joilla vaatteet vaihtuu useita kertoja päivässä. 😀

Kiva juttu, että löytyi teille ajankohtaisia juttuja. 🙂
Toivottavasti teillä on esikoulu alkanut hyvin ja uudet nukkumajärjestelyt on sujuneet. 🙂
Iloista viikonloppua!

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X