äiti ja melukylän lapset - Banneri

Kävimme taaperon kanssa eilen 1,5v neuvolassa. Siinä omaa aikaamme odotellessa tuli kiitollinen mieli siitä, kuinka kohta oven avaisi meidän oma terveydenhoitaja, jonka luokse on aina ilo mennä. On nimittäin tärkeää, että neuvolassa on vastassa ihminen, jota oikeasti kiinnostaa kuulumiset.

Me olemme olleet onnellisessa asemassa, sillä meillä on ollut reilun 12 vuotta sama terveydenhoitaja. Välillä on ollut tietysti pätkiä että ollut sijainen, mutta niitä ei nyt kovin paljon ole. Olemme todella onnekkaita siitä, kuinka ihana ihminen meidän asioita on nämä vuodet hoitanut. Hän tietää meistä paljon, häntä aidosti kiinnostaa kuulumiset, myös odotusajan jälkeen hän ei unohda koskaan kysyä äidin jaksamista tai puolison, vaikkei puoliso olisi mukana. Häntä kiinnostaa kattavasti koko perheen kuulumiset. On ihana tietää, että hän on aina valmis auttamaan, selvittämään asioita ja kuuntelemaan. Hän on ihminen joka on aina sun puolella ja käynti hänen luona on kuin menisi ystävän luokse ja ystävähän hän meille jo kyllä on.

Olemme siis olleet näiden vuosien aikana onnekkaita. Sama ihminen hoitaa äitiysneuvolasta koko lapsen neuvolaiän ajan, mikä voisi olla parempaa. Valitettavasti moni ei pääse tämmöistä suhdetta luomaan. Valitettavan monella on tilanne, jossa neuvolassa on joka kerta vastassa eri ihminen. Se nostaa omaa kynnystä puhua asioista. Tulee tunne, että miksi vaivautua, kun seuraavalla kerralla saattaa vastassa olla taas eri ihminen.

Jos neuvolassa on aina vastassa sijainen, nostaa se kynnystä kertoa kuulumisia

Itse olen huomannut, että jos neuvolassa on ollut sijainen, ei hänelle ole tullut kerrottua samalla tavalla asioita, kuin sille omalle terveydenhoitajalle. Esimerkkinä jos sijainen kysyy miten voit, vastaan ihan hyvin kiitos. Jolloin moni sijainen on sanonut, no sepä kiva ja siirtynyt seuraavaan asiaan. Jos taas oma terveydenhoitaja on kysynyt, saatan pölistä lähes vartin siitä miten yöt ovat menneet, jos imetyksessä on ollut jotain tai omassa voinnissa. Uskon, että monella äidillä se on näin.

Neuvolassa sen tutun ihmisen edessä on tullut koettua monet tunteet. On itketty ja naurettu yhdessä. On käyty kaikenlaisia asioita läpi, joista ei ihan kenelle tahansa tule puhuttua. Siksi olisi erittäin tärkeää, että kaikilla äideillä olisi mahdollisuus neuvolassa terveydenhoitajaan, joka ei vaihtuisi joka kerta.

Toki jollakin voi olla aina sama terveydenhoitaja ja kemiat ei sitten kohtaa ollenkaan. Sekin on tilanne, joka nostaa sitä kynnystä oikeasti kertoa kuulumisia ja käynnit voi olla äkkiä sisään huoneeseen ja äkkiä ulos huoneesta. Tällöin olisi tietysti ihanne, jos olisi mahdollisuus vaihtaa terveydenhoitajaa.

Kiinnostaisi tietää kuinka moni kokee, että siellä omassa neuvolassa on vastassa ihminen jota oikeasti kiinnostaa sun kuulumiset? Seuraa meitä myös instagramissa.

Kommentit (4)

Oi, olisipa ollut ihanaa jos meilläkin olisi noin! Puhuit kyllä kuin minun suusta esim se miten sijaiselle ei tule puhuttua tai tilanne vain siirtyy seuraavaan asiaan.

Viimeisimmän raskauden aikana minulla oli ainakin 6 eri terkkaa/ harjoittelijaa. Saman 9kk aikana muiden lasten neuvolat hoiti kaksi eri terkkaa. Eli yht ainakin 8 tyyppiä hoiti meidän nla asioita sen 9kk aikana. Eli säätämistä on!! On kamalaa kun homma alkaa tyyliin lasten nimien kysymisellä, kun olen vain random tyyppi sille ihmiselle. Ei siinä tee mieli avautua mistään. Pahimmat kokemukset ovat olleet ne kun olen halunnut avautua (vaikka sille sijaiselle) mutta terkka ”ei tartu aiheeseen” vaan kiireisen oloisena siirtyy seuraavaan aiheeseen. Vuosien varrelle mahtuu monen monta nla käyntiä ja harmikseni enemmistö ovat olleet ”läpihuuto juttuja”. Yhdessä välissä oli vakio lasten terkka ehkä 4 vuotta. Oli kiva kun olimme hänelle tuttuja, mutta hlö itsessään oli vähän ”vähättelevä”. Jos sanoin että mua väsyttää niin alkoi vain kehua miten hienosti pärjään. Toi tyyli ei oikein toiminut..

Tälläkin hetkellä nla asiat on säätämistä. Täällä päin on tiukkaa vissiin hlökunnasta ja aikojen varaaminenkin on sitten mitä on. Sitä pitää ottaa se aika mikä on tarjolla, oli terkka mikä vaan. Nimi neuvola on myös minusta väärä, joku mittaamo sopisi paremmin.

Meillä on äitiysneuvolassa ja lasten neuvolassa eri terkat. Mutta lasten neuvolassa on ollut koko ajan sama. Joka todella on ihanaa. Luulen, että pysyvyys on pienten paikkakuntien rikkaus.😊

Mahtava juttu. On ihana mennä paikalle, kun vastassa on tuttu ihminen. 🙂
Se varmasti voi kyllä olla just noin. 🙂

Tuo on kyllä todella ikävää ja ihan järkyttävä määrä eri ihmisiä noin lyhyessä ajassa! Ei varmasti tee mieli avautua mistään. 🙁 Je ei kyllä ole todellakaan kiva, jos noiden vuosien aikana neuvolakäynnit on vain jotain äkkiä sisälle huoneeseen ja äkkiä sieltä ulos käyntejä ja mistään asioista ei oikein voi tai oikeastaan halua puhua. Se olisi kuitenkin ihan todella tärkeää.
Ei kyllä kuulosta kivalta tuokaan tyyli, että jos sitten on se pysyvä terkkari niin hän vähättelee. Jokainen meistä kun kokee sen väsymyksenkin eri tavalla, joten tuollainen nopea kehuminen ei siinä vaiheessa paljoa auta, jos on väsynyt. En voisi koskaan kuvitella, että meidän terkkari sivuuttaisi minun sanomisen vain noin.

Harmittaa kyllä teidän puolesta, että neuvolassa tilanteenne on tuollainen. Toivottavasti siihen vielä saadaan siellä muutosta aikaan.♥

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X