äiti ja melukylän lapset - Banneri

Elokuun 11 päivä oli meidän 11v hääpäivä, jota kutsutaan hääpäivien nimityksien mukaan teräshäät nimellä. Tuntuu, että häistä on jo ikuisuus ja eihän se ihme ole, kun noita vuosiakin on huomaamatta noin paljon kertynyt. Yhteistä polkua on kuljettu yhteensä jo 19 vuotta.

Me menimme 2010 elokuussa naimisiin maistraatissa vain parin todistajan läsnäollessa ja hääjuhla pidettiin siitä parin viikon päästä läheisten ja ystävien kanssa. Tuolloin tuo järjestely tuntui juuri hyvältä meille. Odotin silloin kolmatta lastamme ja olin viidennellä kuulla raskaana. Täytyy sanoa, että hääpuku päällä vessassa ravaaminen illan aikana ei ollut mitään helppoa. Kivat ja rennot juhlat saatiin pidettyä, mikä oli ajatuksenakin.

hääpäivä

11v hääpäivä oli ihan tavallinen päivä

Vaikka onkin jo hienot vuodet saatu yhdessä kokea, ei lahjoja tai mitään muuta sellaista hankittu, vaan aamulla istuttiin yhdessä keittiönpöydän ääressä ja toivotettiin toisillemme hyvää hääpäivää ja odoteltiin lasten heräilevän ja valmistautuvan kouluaamuun. Siitä sitten molemmat jatkoi päivää normaaliin malliin.

Päivä oli kiireinen ja päätettiin, että illalla voitaisiin lasten mentyä nukkumaan tehdä itse tehtyjä hampurilaisia iltapalaksi ja syödä ne sohvalla. Mutta lopulta se oli juuri sellainen juttu mitä sinä päivänä kaipasikin. Ihan sellaista meidän näköistä. Olisihan se hieno laittautua lähteä ravintolaan syömään yhdessä, mutta säästetään se ensi vuoteen, kun yhteiseloa tulee silloin kasaan jo kaksikymmentä vuotta! Sitä täytyy kyllä ehdottomasti jotenkin juhlistaa.

Ihan hassua ajatella, kuinka monta vuotta ollaan jo yhteistä matkaa kuljettu. 11v hääpäivä tuntuu jotenkiin niin paljolta ja ihanalta.  Kaikenlaista on yhdessä koettu ja toivottavasti paljon kaikkea ihanaa saadaan vielä kokea. Tämän ihmisen rinnalla minun on hyvä olla ja hän tuntee minut paremmin kuin kukaan.

Ja toki näihin vuosiin mahtuu myös vaikeita hetkiä, eikä kaikki todellakaan ole ollut pelkkää hattaraa, mutta olisihan se ihme jos sellaisia ei olisi ollut. On ihana tietää, että myös niinä päivinä, kun näytän linnunpelättimeltä ja päivä on muutenkin huono, hän nappaa kainaloon ja rakastaa siitä huolimatta. Kiitos kun olet siinä.
Seuraa meitä myös instagramissa.

Kommentit (4)

Onnea <3
Meillä tulee 5.9 13v yhdessä oloa ja 11.11 on 10v hääpäivä ❤️
Aika menee hurjaa kyytiä

Onnea!Teillä onkin sama hääpäivä kuin meillä.☺️Me vietettiin 9-v hääpäivää myös arjen pyörityksessä, pihvit paistettiin ja kilisteltiin punaviinillä.❤️Ei ne suuret juhlat vaan pienet päivittäiset hetket.❤️Ensi vuonna 10-hääpäivä, silloin olisi hienoa päästä vähän ”hää”matkalle.😊

Kiitos paljon ja onnea teille hääpäivän johdosta näin vähän myöhässä.♥
Kuulostaa oikein hyvältä teidän hääpäivän herkut. Ja niinhän se on, ne päivittäiset hetket.♥
Toivottavasti, että pääsette vuoden päästä ”hää”matkalle.
Iloista viikonloppua!

Paljon kiitoksia.♥
Voi kuinka hienot vuodet tulee teillä siellä pian kokoon.♥ Aika kyllä todella lentää!
Iloista viikonloppua sinne!

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X