äiti ja melukylän lapset - Banneri

Tiedättekö mikä ärsyttää just tällä hetkellä eniten? Tai huono kysymys, kun oikeastaan jus tällä hetkellä ärsyttää kaikki, mutta se kun saat taaperon nukkumaan 12.00 ja päätät nopeasti syödyn lounaan jälkeen uppoutua blogin pariin, niin tietokoneesi ei sitten pelitä millään. Käynnistät sen uudelleen johon menee 30min ja teet kaiken mahdollisen, että pääsisit kirjoittamaan. Kello tikittää ja lopulta kellon ollessa 13.20 tietokone päästää sinut sisään.

Sitten se sininen pallura näytöllä pyörii ikuisuudelta tuntuvan ajan. Syöt hermostuksissasi suklaata ja koitat tehdä odotellessa jotakin järkevää, kuten tyhjätä tiskikonetta. Pääset nettiin ja taas se päivittää. Olisit valmis heittämään tietokoneen metikköön, nimittäin olisi kiva päästä kirjoittamaan juuri siitä aiheesta mistä oli tarkoitus.

Lopulta edessäsi on alusta, mutta aihe on tuona aikana muodostunut päässäsi jo isoksi mössöksi, joten päätät skipata sen siinä ärsyynnyksissäsi ja kirjoitat oikein kunnon sillisalaatin, jossa purat ärsytyksesi ja haukut tietokonettasi, mainiten samalla kuinka puolisosi lähti viikoksi lappiin ja sinulla olisi vain nämä päiväuniajat tehokasta aikaa käyttää kirjoittamiseen.

Joskus ärsyttää ihan järkyttvän paljon ja sitten ärsyttää se, kun ärsyttää niin paljon

Jep, saat kuin saatkin tekstin kirjoitettua ja ärsyyntyminen helpottaa. Päätät painaa noin 400 kirjoittamasi sanan jälkeen tallenna ja arvatkaa mikä teksti tulee näyttöön? En kyllä oikeasti tarkkaan edes muista, koska ärsytti niin paljon, mutta jotain että valitsemasi sivu on vanhentunut yms. ja edessäsi näät tyhjän näytön ja mitään ei ole tallentunut mihinkään! Lensi aika monta kirosanaa, heh. Onneksi taapero heräsi juuri sillä hetkellä tai tämä tietokone olisi lentänyt metikköön.

Ei todellakaan aina missään hetkessä nämä tekstit tänne synny. Vaatii välillä niin paljon, kuten vaikka tämä teksti on vienyt tänään tuhottoman paljon aikaani, eikä siinä ole edes päätä eikä häntää. No mutta ainakin tämä avautuminen helpottaa pikkaisen, jos vaikka saisi siitä itse aiheestakin vielä kirjoitettua.

Tietokoneellani on ikää pian sellaiset neljä vuotta, joten kai tämä alkaa vedellä viimeisiään ja uuden hankkiminen olisi edessä, mutta ei kyllä yhtään innostaisi. Valikoima on niin suuri, että lopulta vään ärsyttää selata niitä läpi. Alkaako muuten ärsyttää lukea tämmöistä minua ärsyttää -postausta? Yleensä kirjoitan positiivisia asioita, mutta välillä tätäkin puolta tänne.

Joskus vaan kaikki ärsyttää, onneksi näitä päiviä ei ihan hirveän paljon ole. Jospa se helpottaisi ja jospa kone tästä virkoaisi. Monet asiat teen nykyään puhelimella, mutta blogin ja kuvien muokkaamisen hoidan yleensä koneella.
Ihanaa lauantaita sinulle. Meitä voi seurata myös instagramissa.

Kommentit (8)

Kiva se on lukea, että muitakin ärsyttää välillä 🤭 Ja siitä tietokoneesta: itse halusin ostaa elämäni eka oman macin ja se oli siinä mielessä helppoa, että ostin vain halvimman 🤷‍♀️ Uusi kone on joka tapauksessa kaikilla mittapuilla niin paljon parempi kuin vanha, että ei voi olla kuin tyytyväinen 🙃

Kyllä välillä vaan tuntuu, että kaikki tökkii.
Avaat maustekaapin ja joku pussi tai purkki putoaa lattialle.
Tai palaa lamppu vessan peilikaapista.
Jää avaimet sisälle tai netti lakkaa toimimasta.
Kahvi on loppu ja pöytäliinalla rasvatahra. Välipalan laittajalta jäänyt maitopurkki pöydälle.
Välillä näistä ottaa enemmän kierroksia, toisinaan menee ohi kuin huomaamatta.

Ei ärsyttänyt, alkoi pikemminkin naurattaa koska tunne on tuttu 🙂 Joskus kun joku menee mönkään niin tuntuu että vähän kaikki alkaa mennä mönkään 😀

Tsemppiä sinne ”reissu-yh” arkeen ❤️ Tuokin on niin tuttu juttu, syksy….

Hih, hyvä. 😀
No sepä, se menee juurikin noin. 😀
Kiitos paljon, samoin sinne.♥

Ihana postaus, ei ärsyttänyt lukea. Tykkään sun blogista muutenkin tosi paljon, ei vaan ole tullut kommentoitua. Tsemppiä uuden koneen etsintään ❤

Kiva kuulla ettei ärsyttänyt. 🙂
Ja miten ihana kuulla, kiva kun kommentoit.♥
Täytyy kyllä alkaa kahlaamaan sitä koneviidakkoa läpi, jos vaikka joku sieltä löytyisi. 😀

Hih, kiva kuulla. 😀
No niinhän se kyllä on, uusi kone on aina uusi kone.:D

Vastaa käyttäjälle 🙈 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X