äiti ja melukylän lapset - Banneri

Kun me miehen kanssa loppuvuodesta 2008 ostettiin meidän olohuoneeseen sohva, haluttiin että se on iso, jotta siinä pystyy tarvittaessa toinen nukkumaan. Odotimme tuolloin perheeseemme toista lastamme ja jos hän valvottaisi paljon, voisi toinen silloin tarvittaessa nukkua sohvalla. Tuolloin ei ollut mitään aavistusta siitä, kuinka monet yöt tuossa lopulta nukuttaisiinkaan.

Toinen lapsemme osottautui hyväksi nukkujaksi, joten tuolloin ei sohvalla kumpikaan öitänsä viettänyt. Mutta vuosien kuluessa sohvalla alettiin yöpyä. Välillä koin kolmannen odotusaikana saavani siinä paremmin unet kuin sängyssä. Kuudennen odotusaikana nukuin siinä lähes kokonaan, kun mies teki reissuhommia ja halusin nukkua lasten kanssa samassa kerroksessa.

Sohva jolle mahtuu koko perhe

Ollaan nukuttu siinä yhdessä,  välillä jonkun lapsemme kanssa (varsinkin silloin kun odotin kuudetta, silloinen taaperomme kömpi aina viereeni siihen nukkumaan), välillä siinä on nukkunut vieraamme ja välillä mies, kun vauvavuotena joku on valvottanut. Nytkin siinä välillä mies nukkuu jos meillä huonoja öitä taaperon kanssa tai ihan muuten vaan. Itsekin olen siihen välillä muutamat kerrat nukahtanut.

On ollut kyllä aikoinaan hyvä ostos. Ja onneksi silloin ostettiin iso sohva, sillä mahdutaan siihen koko perhe. Eipä tuolloin 2008 ollut hajuakaan siitä, että vuonna 2021 tuossa sohvalla istuu parhaillaan yhdeksän perheenjäsentä samaan aikaan.

Välillä tekisi mieli ostaa uusi sohva, mutta tämä on ikäisekseen tosi hyvässä kunnossa ja siinä on oikeasti hyvä nukkua ja istua, joten sen myötä olen aina mietteet uudesta sohvasta hylännyt. Täikammalla olen poistanut päällisistä nukkaa, kun nukkaimuri jo särkyi siinä hommassa ja uutta en ikinä muista ostaa. Mutta tällä mennään vielä varmasti vuosia eteenpäin.

Ja kantaahan tämä sohva mukanaan ihan valtaisan määrän muistoja. Jos se osaisi puhua, se saisi kirjoitettua monenmoiset tarinat ylös. Että sellaisia mietteitä meidän sohvasta, hih. Ne eräs päivä tuli mieleen, kun lasten kanssa siinä istuskelin.
Meitä voi seurailla myös instagramissa

Kommentit (2)

Meillä oli aina siirrot ihan tuskaa muutenkin kovasti uniongelmaisen kanssa.
Onneksi iänmyötä on helpottanut,mutta vielä eskarissa siirrot aiheuttivat isoja ongelmia. Taaperoilla tuntuu nää nukkumisasiat elävän ja mikä vaihe milloinkin.

On kyllä niin kurjaa jos siirrot vaikuttaa paljon. Onneksi siellä helpottanut kun ikää tullut lisää. 🙂
Niinpä, nämä taaperoiden nukkumiset on välillä ihan mitä sattuu. 😀

Vastaa käyttäjälle Ansku Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X