Isänpäivä
Me vietetään monesti koko perheen kesken aikaa paljon sunnuntaina, tänään vielä erityisesti kun on ollut isänpäivä. Lapsista varsinkin pienimmät odottivat tätä päivää malttamattomina. Esikoulussa ja eskarissa tehdyt lahjat ja kortit polttelivat piiloissaan jo perjantaista asti ja tänään ne sai vihdoin antaa isille. Muutamaan kertaan sitä nimittäin kysyttiin, että joko nyt on se päivä.
Ja voi sitä ylpeyttä pienten kasvoilla, kun omat juttunsa saivat isille antaa. Ne lasten antamat kortit on joka kerta niin hellyyttäviä ja varsinkin meidän eskarilainen odotti mitä isi sanoo hänen itse tekemästään nalletyynystä. Ja olishan se todella upea. Voi kuinka iloiseksi hän tuli, kun isi siitä tykkäsi. Tytön koulussa tekemä tarjotin oli myöskin niin upea.
Tämä oli miehelleni kuudestoista isänpäivä
Aika monena vuonna on siis jo isänpäiväkortteja saanut ja samalla lapsilta pieniä paketteja. Tärkein kaikista on kuitenkin tainnut olla se aamupala, joka me lasten kanssa yhdessä valmistetaan ja isi saa tulla valmiiseen aamupalapöytään. Päivällä valmistettiin lähes koko perheen kesken ruoka. Meillä oli kermaperunoita, valkosipuli-kermaperunoita, possunpihvejä ja salaattia. Yhdessä tekeminen on se juttu meillä isänpäivänä, niin kuin äitienpäivänäkin.
Mitään kakkua sun muuta en itse leiponut, sillä jälkiruoalla käytiin mummulassa. Näin se on tainnut mennä jo monena vuonna. Tällä kertaa siellä oli tarjolla kermakakkua sekä mustikka/valkosuklaa juustokakkua. Samalla vietiin papalle muistamiset. Lapsista kolme askarteli tai emmemminkin piirsi papalle kortit. Omaa isääni muistin jo aiemmin viikonloppuna.
Kaiken kaikkiaan meidän isänpäivä sujui samalla kaavalla, kuin se on mennyt jokaisena edellisenäkin isänpäivänä. Paljon aikaa yhdessä, hyvä yhdessä tehty aamupala ja ruoka sekä kyläily mummulassa. Illasta katsotaan vielä jotain sarjoja yhdessä.
Toivottavasti teilläkin ollut ihana isänpäivä ja lopuksi vielä paljon onnea isit, etenkin minun oma!
Meitä voit seurailla myös instagramissa.
Jaa oma kokemuksesi