äiti ja melukylän lapset - Banneri

Kyllä sen heti huomaa kun joukosta puuttuu yksi

Teksti Terhi

Kolmen viikon ajan ollaan eletty kuusilapsisen perheen arkea, kun meidän esikoinen oli työharjoittelussa toisella paikkakunnalla. Kyllä sen heti huomaa, kun joukosta puuttuu yksi. Jokainen heistä tuo tähän meidän arkeen sitä jotakin. Samalla noiden viikkojen aikana mietin, kuinka se hetki väistämättä tulee eteen, kun vanhin on kanssamme aina vähemmän ja vähemmän. Napanuora venyy hiljalleen.

Itsehän muutin kotoa pois olessani tyttäreni ikäinen eli kuusitoistavuotias. Itsestä se tuntui ihan luonnolliselta muuttaa silloin pois, mutta nyt ymmärrän miltä omasta äidistäni on tuolloin mahtanutkaan tuntua. Meillä ei vielä onneksi olla muutettu pois kotoa, voidaan ensin harjoitella näillä harjoittelujaksojen mittaisilla pätkillä. Nyt harjoittelu on ohitse ja tytär palasi tänään kotio, aika ihanaa olla taas koko porukka koossa.

Ensimmäisen viikon ajan sitä aina vahingossa katettiin pöytä yhdeksälle. Niin nopeasti se unohtui, että joukosta puuttuu yksi.

Seuraavalla viikolla siihen jo hiljalleen totuttiin ja kolmannella sen jo kaikki muisti. Nyt taas totutellaan kattamaan kahdeksan sijaan yhdeksälle. Ihana kun taas voidaan vaihtaa kuulumiset kasvokkain sen puhelimessa puhumisen sijaan. Kolme viikkoa ei ole kovin pitkä aika, mutta kyllä se nyt oudolta tuntui olla nämä viikot ilman esikoista.

Kuusikon kanssa viikot kulkivat samaan malliin kuin aina ennenkin. Osasta heistä oli outoa, kun vanhin ei ollut kotona, osa taas heti oli valtaamassa isosiskonsa huonetta. Monet puhelut noiden viikkojan aikana soittelivat, on se niin ihana seurata kuinka tärkeitä he kaikki toisilleen ovat. Muutenkin on ihana kuinka hyvin näillä sisaruksilla jutut sujuu. Monesti kolme isointa viihtyy niissä omissa puuhissa ja neljä nuorinta sitten omissaan, mutta hyvin menee kaikki yhteenkin ja viihtyvät hyvin porukassa.

Harvemmin meillä on mitään kamalia sisarusten välisiä tappeluita. Sellaista toisen ärsyttämistä välillä harrastavat, joka koettelee myös äidin hermoja, mutta onneksi sitä nyt ei kovin paljoa tunnu olevan. Se tilannehan nyt voi muuttua ihan koska vaan toisin päin, joten olen kyllä nauttinut näistä ajoista kun sitä ei pahemmin ole. Yleensä jokin kina on päällä silloin kun koitan puhua puhelimessa, päivitän illasta instagramia tai silloin, kun olen kirjoittamassa blogia.

Nyt saadaan taas jatkaa arkea normaaliin malliin, enää ei puutu porukasta ketään.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä