äiti ja melukylän lapset - Banneri

Niin se koitti tämä päivä ja meidän taapero on nyt kaksivuotias. Hän on kyllä aivan mainio tapaus ja aina siellä missä tapahtuu ja vaikka ei tapahtuisikaan niin sitten ainakin tapahtuu kun hän on paikalla. Tätä kirjoittaessa hän istuu vieressäni ja koittaa aina välissä nopeasti painaa tietokoneen näppäimiä. Ajattelin hieman kertoilla meidän kuulumisia ja millainen kaksivuotias meillä oikein täällä asustaa.

Lemppari juttuja tällä hetkellä on ulkoilu ja siellä pulkkailu. Ei välttämättä halua istua edes kyydissä vaan on kiva vetää pulkkaa perässä ja kerätä kyytiin vaikka lunta. Sisällä lemppari puuhaa on piirtäminen, vesiväreillä maalaaminen ja leikkiminen Pipsa Possu hahmoilla tai nukeilla. Hän myös tykkää leikkiä sisarustensa kanssa piilosta ja varsinkin se etsiminen on kivaa, sillä piilossa ei jaksa pitkiä aikoja olla.

Meidän kaksivuotias on ihana höpisijä

Puhe on ottanut ison harppauksen eteenpäin ja juttua hänellä riittää vaikka kuinka ja paljon. Tuntuu, että oppii uusia sanoja nyt aivan hurjaa vauhtia ja höpötystä tulee paljon. Ihana kuinka kommunikointi hänen kanssa helpottuu päivittäin. Hän niin hienosti osaa jo ilmaista kaikkea ja kertoa  edes osittain sanoin mikä on milloinkin homman nimi. Hienosti tulee jo kaksiosaisia lauseita.

Hänen kanssa arki on yleensä aika mutkatonta, mutta mahtuu siihen tilanteita, kun hän vetää kunnon hepslaakeja ja kukaan ei tiedä mistä ne milloinkin johtuvat. Mutta se kuuluu tähän ikään, kun kaksivuotias ei aina itsekään tiedä mikä milloinkin on vikana. Usein harmit kuitenkin unohtuvat nopeasti. Ainoastaan ne tilanteet, kun sisaruksella on jokin juttu, jonka taapero itselleen haluaisi, vaatii hieman pidemmän ajan jotta saadaan tilanne ratkaistua.

Kaksivuotias tykkää pukea kenkiä, olla sisällä paljain jaloin, pestä hampaita, olla sylissä, käydä kylvyssä, tyhjentää isosiskonsa koulupöydän laatikon, istua autossa, olla kaikessa mukana. Hän tykkää siitä, kun vaihdan lakanoita ja hän saa mönkiä peittojen ja tyynyjen seassa. Hän rakastaa kuunnella musiikkia ja tanssahdella sen tahtiin. Hän tykkää siitä kun luetaan kirjoja, hän tykkää tyhjentää pelikaapin ja laittaa magneetteja jääkääpin oveen. Ei ihan hirveästi ole asioita joista hän ei pitäisi.
On niin ihana seurailla meidän kaksivuotiaan puuhia ja ihana ajatella mitä kaikkea hän tämän seuraavan vuoden aikana oppiikaan. Voit seurailla meitä myös instagramissa.

Kommentit (4)

Meillä kohta 1.5 v neiti vauhtia piisaa ja täälläkin samanlaiselta kuulostaa meno 🥰

Onnea! Meilläkin asuu juuri kaksi vuotta täyttänyt pikkupoika. Aika saman kuuloista meininkiä on meilläkin. Ihana ja vähän raskas ikä 😀

Kiitos ja paljon onnea sinnekin kaksivuotiaalle.♥

Vastaa käyttäjälle Tuuli Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X