äiti ja melukylän lapset - Banneri

Meille on nyt ensimmäistä kertaa syntymässä syysvauva. Sitten meillä onkin vauva jokaiselle vuodenajalle, no mutta se ei nyt ollut pointti tässä. Vaan se, että tällä kertaa joutuu vähän eri tavalla miettiä mitä sitä hankkisi pienelle. Nyt olen viime aikoina viettänyt tuhottoman paljon aikaa kahlaten läpi lämpöpussien viidakkoa joka on ihan valtava. Jos vaunuissa ja rattaissa on paljon vaihtoehtoja, niin on kyllä näissäkin.

Meillä on tytöillä ollut käytössä Petite Cherie merkkinen lämpöpussi. Se on pavellut hyvin sen verran mitä meillä on sille ollut käyttöä. Mutta tälle vauvalle haluaisin nyt ehdottomasti untuvapussukan. Olen kuullut niistä valtavan paljon hyvää ja toiveena olisi, ettei vauvalle tarvitsisi ulos pukea sinne pussukkaan juuri mitään, vaan päästäisiin mahdollisimman vähällä pukemisella. Untuvapussin ei myöskään pitäisi hiostaa, mikä on ehkä hieman ollut ongelma tuossa meidän vanhassa pussukassa.

Jälleen tästä kyselin instagramissa, siellä tulee vastauksia niin nopeasti ja mielelläni niitä vinkkejä jaan siellä muillekin. Nyt olin itse iskenyt silmäni kahteen eri untuvapussiin, joista toinen oli merkiltään Voksi ja toinen Easygrow. Lähdin niistä kyselemään suosituksia ja samalla siihen samaan vinkattiin vielä Nordlys- merkkisestä untuvapussista, joka myös ollut oikein hyvä ja lämmin. Sitä olin itse asiassa katsellutkin myös.

Lämpöpussien valikoima on valtava, mutta tällä kertaa haluan vauvalle vain sen untuvapussin

Parilla oli kokemusta näistä kaikista kolmesta ja molemmilla oli muodostunut omat suosikkinsa. Eniten näistä sai suosituksia Voksi, sitten tuo Nordlys ja kolmantena Easygrow. Nyt sitten pohdin mikä noista olisi juuri meidän tarpeisiin paras. Ja kaikki vaikuttaa kyllä niin hyviltä, että varmasti on lämmin pussi vaikka päätyisi sitten noista mihin vain. Eli nyt pitää pohtia miten tykkäisin vetoketjun pussissa menevän ja mikä väri miellyttäisi eniten. Koska ominaisuuksiltaan nuo on niin samanlaisia ja mistään ei tullut huonoa arvostelua.

Meillä on myös äitiyspakkauksen makuupussi vauvalle, joka voi olla hyvin käytössä alkuun vaunuissa. Tietysti riippuu niin paljon keleistä, että millaista se sitten on silloin loka- marraskuun vaihteessa. Äitiyspakkauksen pussia ajattelin joka tapauksessa käyttää vaunuissa, jos vauva nukkuu sisällä tai muuten viettää niissä aikaa. Se suojaa hyvin vaunuja itseään.

Olen jokaisella lapselle halunnut oman syntymävuoden makuupussin, vaikka en ole äitiyspakkausta heistä ottanut kuin kolmelle. Nyt jokin aika sitten sain hankittua sen viimeisenkin puuttuvan pussukan ja ompahan siinä varaa valita mitä niistä sitten tällä vauvalla käyttää. Luultavammin käytän tuota hänen oman syntymävuoden pussukkaa, koska löysin sen ihan käyttämättömänä ja on ihanan muhkea vielä.  Tuossa kuvassa näkyykin meidän lasten syntymävuosien pussit (2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja  2022).

Mun näppäimistöltä ei synny näköjään enää muuta kuin kaikkea vauvajuttuja, mutta ne nyt on tässä olleet päälimmäisenä mielessä.
Iloista viikonloppua juuri sinulle!

Kommentit (8)

Heippa! Meillä on Easygrowin pussit vauvoille ja on olleet hyvät. Halusin myös kaksosille untivapussit, ettei tarvitsisi pukea toppauksia päälle. Kesällä eivät toki olleet käytössä, mutta keväällä kyllä ja nyt syksyn tullen taas. Tunnistan hyvin tuon lämpöpussiviidakon! Meillä ei aiemmin ole ollut kuin äp:n pussi vaunuissa, mutta nämä saa tosiaan kaukaloon ja ilmojen viiletessä aion käyttää myös kärryissä näitä. Vielä on kärryissä vauvat tarenneet äp:n pusseissa. Easygrow valikoitui meille sen vuoksi, että niitä sattui olemaan myynnissä kaksi käytettyä 🙂 Nyt syksyllä varmaan käytettyjäkin on enemmän myynnissä kuin alkutalvesta.

Toivoisin postausta suurperheen arjen organisoimisesta. Esim. Kotitöiden jakamisesta lapsille, ruoka- ja pyykkihuollosta. Meillä on viisi lasta ja tuntuu välillä, ettei vuorokaudessa tunnit riitä 😀

Vanhat äp-pussit on niin ihania!
Itse hanin kakkoselle oman syntymävuoteni pussin, kun en ottanut pakkausta, mutta halusin hänelle juuri oman makuupussin.

Oi miten ihanaa. Onneksi noita vanhoja pusseja löytyy aika hyvin.♥

On kyllä hienoa, kun pidät tätä blogia. Onnea jo nyt tulevasta vauvasta! Ihanaa lukea vauvajuttuja, täällä 3kk ikäinen vauva ja 3 vanhempaa sisarusta. Hienoa kun tuot vauva- ja perhe-elämää esille myönteisellä tavalla, vaikka se hektistä välillä onkin :).

Kiitos paljon ja oikein ihanaa vauva-arkea sinne teille.♥

Oi mahtava juttu, että on olleet hyvät pussukat. Ja just kiva, kun talvella ei sinne alle tarvitse topata paljoa vaatetta. 🙂
Katsotaan mennäänkö täälläkin alkuun äitiyspakkauksen pussukalla, mutta se selviää kun vauvan synnyttyä näkee millaisia kelejä sitä sitten oikein on vauvan synnyttyä. Untuvapussi on jokatapauksessa tulossa talveksi käyttöön.
Kiitos postaustoiveesta. 🙂

Vuosi sitten olin aivan pää pyörällä näiden pussukoiden kanssa . 🙂 Vauva syntyikin sitten yllättäen keskosena lokakuun lopussa,kerkesin hänelle ostaa kaiserin pussukan ozz babyltä, hyvin ajoi asiansa vaunu kopassa. Kirpparilta löysin vanhan äitiyspakkauksen pussukan joka tuolla pinossakin näkyy🙂 ovat kyllä nättejä. Harsoja ei myöskään voi olla liikaa niitäkin löytyy niin ihanissa kuoseissa. Suositus noille isoille done by Deerin, ovat olleet vaunujen päällä, kevyenä peittona ym.

Noita pussukoita on kyllä vaikka minkälaisia ja varmasti lopulta kaikki on niistä kuitenkin hyviä. 🙂 Äitiyspakkauksen pussukoissa on kyllä kivoja kuoseja.
Juu harsoja ei voi olla liikaa. Me ollaan rakastuttu Unavaatteen harsoihin.♥ Ihanan pehmeitä ja värejä sekä kuosillisia löytyy vaikka mitä. Lisäksi heillä on vielä niitä isommassakin koossa. Niitä meillä siis lähinnä on. 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X