Yksi asia kerralla aletaan olla valmiina
Täällä on lapsista pienimmät olleet ihan innoissaan mukana, kun ollaan laitettu yksi asia kerrallaan kaikkea valmiiksi vauvan tuloa odottaen. Parasta on, kun ovat niin kivasti mukana ja heille alkaa tulla selväksi se kuinka vauvan syntymä on aina vain lähempänä.
Ollaan puhdistettu rattaat ja vaihdettiin ratasosan tilalle vaunukoppa. Ratasosa kyllä tulee käyttöön varmasti vielä monesti, kun käytetään noita rattaita kuitenkin välillä myös tuplina. Sen verran hyvin meidän parivuotias viihtyy rattaissa. Vaunukoppaan laitettiin valkoinen kuomu, johon kiinnitettiin ostamani uusi vaunuverho ja vaunukoppaan sujautettiin äitiyspakkauksen pussukka odottelemaan pientä matkustajaa.
Olen kyllä edelleen ollut niin tyytyväinen noihin bugaboo donkey duo yhdistelmiin. Kätevä muuttaa yhdelle ja on ollut meillä tuplinakin nuoremmalla kaksikolla paljon. Nyt toki tulee isompi ikäero, eikä varmasti ihan niin paljon ole käyttöä tuplina ja siksi olen hieman katsellut seisomalautaa noihin. Lisäksi ainakaan vielä ei ole tullut tunnetta, että voisin noi myydä eteenpäin ja vaihtaa toisiin. Vielä siis tuntuu, että ne tulevat olemaan meidän arkeen juuri ne oikeat.
Yksi asia kerralla valmistaudutaan vauvan tuloon
Laitettiin myös eräs päivä pesuun vauvan vaatteet sekä kaikki lakanat sun muut. Pienin kaksikko nakkeli vaatteita ihan onneissaan pesukoneeseen ja sen jälkeen ojenteli minulle henkareita, joilla ripustettiin niitä kuivumaan ja osa meni pyykkitelineelle.
Seuraavana päivänä kaikki olikin kuivunut ja päästiin laittamaan vauvalle jo lakanoita sänkyyn ja muutenkin saatiin tehtyä kiva paikka pienelle nukkua. Ripustin sängyn yläpuolella olevaan katosverhoon itse tekemäni mobilen, norsuvaunulelu saa vielä olla sängyssä kiinni, Lisäksi viime odotuksessa tekemäni peitto pääsee nyt uudelleen käyttöön ja yhdeltä Tampereen reissulta kotiutunut soittorasia odottaa, että sillä päästään soitteleen vauvalle musiikkia.
Niin kaikki etenee hiljalleen yksi asia kerralla ja kohta noissa vaunuissa ja pinnasängyssä tuhisee meidän perheen uusin tulokas. Oikeastaan päivänä minä hyvänsä, mikä on niin jännittävää. Ja katsotaan jos nyt edes raaskii pientä sinne sitten sylistä laskea, kun hänet vihdoin syliin saa. Voi olla, että alkuun hänellä onkin paljon edessä sylissä olemista, kun kotona on useampi innokas siihen puuhaan.
Lämpimästi tervetuloa seuraamaan myös instagramissa.
Jaa oma kokemuksesi