Joulu lähestyy ja ilmassa on jännitystä
Sieltä se joulu lähestyy kovaa vauhtia ja täällä lapset odottavat alkavaa lomaa ja itse aattoa vähän malttamattomina. Ilmassa on monenlaista jännitystä niin lapsilla kuin äidilläkin, eri syistä kylläkin.
Lapset jännittävät tuleeko joulupukki sisälle niin, että näkevät hänet vai onko lahjat jälleen ilmestyneet kuusen alle sillä välin, kun ollaan mummulassa syömässä. Isommat jo tietävät, että niin käy, mutta pienimmät jännittävät mitä tapahtuu. Näin meillä on ollut jo monen monta vuotta. Joulupukin ovatkin joka vuosi jossakin tapahtumassa nähneet. Nyt näkivät jokin aika sitten joulunavauksessa.
Joulu lähestyy ja lahjat pitäisi saada kääreisiin
Lapset ovat toivelistat tehneet ja ne on ”postitettu”. Jokaiselle on toiveista täytetty ne tärkeimmät ja eniten toivotuimmat. Täällä varmasti lapsia jo jännittää mitä kääreiden sisältä paljastuu.
Samalla kun lapset jännittävät mitä paketeista mahtaa paljastua, saa äiti jännittää ehtiikö paketoida lahjat ajoissa ja miten saa ne paketoitua. Taitaa mennä yötöiksi loputkin paketoinnit tai sitten saa paketoida superpikaisesti päivällä jos meinaa ettei kukaan lapsista pääse yllättämään. Yleensä paketoin aina meidän makuuhuoneessa, mutta meillä ei ole siinä ovea, joten kuka vaan voi tulla kurkkimaan. Riittääpähän jännitystä tässä hommassa. On sitä paristi tullut pesuhuoneessakin käärittyä lahjoja.
Nyt oman haasteen hommaan tuo vauva, hän kun on iltavirkku ja ei ihan hirveästi viihdy muuta kuin sylissä. Paketointi onkin siksi aika hidasta puuhaa, kun välillä pitää käydä imettämässä, seurustelemassa tai nukuttamassa vauvaa. Mutta eiköhän tässä vielä onnistuta. Mies voi olla sitten vaikka vauvan kanssa, paketointi ei kyllä ole hänen juttu, heh.
Lisäksi paikka jossa ennen pidin paketoidut lahjat ei ole enää mahdollinen joten on pitänyt keksiä uusi. Meillä lapset ei onneksi etsi lahjoja (tai jos sitä tekevät niin tekee sen tosi hyvin niin etten huomaa), joten olen voinut säilyttää niitä meidän makuuhuoneessa parissa isossa pahvilaatikossa. Kukaan pienistä ei ole niistä kysellyt miksi niitä siellä on. Ja onneksi meidän makuuhuone on vähän erikseen ja eri kerroksessa, joten lapset ei siellä muutenkaan käy.
Ja vaikka monta asiaa on hoitamatta ja joulu lähestyy niin mitään stressiä ei ole. Joulun odotus on vaan parasta aikaa ja varmasti ne paketit vielä saadaan kääreisiin. Ja miten ihana on taas nähdä se lasten riemu. Itse en lahjoja kaipaa, sain jo parhaimman lahjan 7 viikkoa sitten syliini. Joko siellä lapset odottaa kovasti aattoa? Onko lahjat jo paketoitu?
Voit seurata myös instagramissa.
Jaa oma kokemuksesi