Asioita joita kaipaan vauva-arkeen
Onko sinulla joitakin asioita joita kaipaat vauva-arkeen vai onko se olut sellaista josta ei puutu mitään?
Olen aina pitänyt vauva-arjesta, mutta olen kaivannut siihen muutamia asioita. Yksi on ollut päivittäiset lenkit kylällä, mutta ne sijoittuu lähinnä omaan pihaan ja oikeasti pieneen tienpätkään meidän lähellä. Kunnon lenkit vaatisi aina kaiken pakkaamista autoon ja ajon kylälle. Joo se olisi kyllä mahdollista, muttei kovin kivaa vauvan kanssa joka inhoaa autoilua ja näillä dieselin hinnoillakaan ei edes järkevää. Joten ulkoilut sijoittuu oman pihan kiertelyyn ja harvoihin vaunulenkkeihin kylällä. Olisi kiva vain astua ulko-ovesta pihalle ja kävellä vaikka puistoon. Tai olisi edes joku pidempi tienpätkä jota kävellä. Nauttikaa siis kaikki te joilla siihen mahdollisuus.
Vauva-arkeen olisi kiva löytää vanhempia joilla sama elämäntilanne
Toinen asia joka olisi kiva on samassa elämäntilanteessa oleva vanhempi ja sitä kautta saatu vertaistuki. Suunnilleen saman ikäisen lapsen vanhempi jonka kanssa nähdä vauvojen kanssa edes joskus. Joku kerta olisi ollut mahtava kokea myös vauvatreffit samassa kuussa syntyneiden kanssa. Useamman kohdalla olen liittynyt Facebookissa odotusajan ryhmiin ja sitä kautta tutustunut, mutta nyt en muutaman kohdalla ole. Asun sen verran etäällä monesta muusta, että harvoin on mahdollista oikein osallistua mihinkään.
Ehkä pitäisi alkaa käydä isompien ja vauvan kanssa perhekerhossa, jos vaikka sieltä kautta löytyisi äitejä tai vanhempia samassa elämäntilanteessa. En ole koko tämän kohta 18 vuotisen äitiyden aikana käynyt perhekerhossa. Se on jotenkin aina jäänyt ja ehkei ihan ole kokenut sitä omaksi jutuksi. Mutta hiljalleen alkaa tuntua siltä, että sitä voisi koittaa.
Onnea on instagram jonka kautta olen löytänyt jo odotusaikana useampia joilla sama elämäntilanne. Olen saanut käytyä monet hyvät keskustelut äitien kanssa joilla myös useampi lapsi ja vauva lähes samaa ikää. Yhden kanssa jo puhuttu että nähtäisiin kesällä vaikka asutaan ihan eri puolilla Suomea.
Nämä ”puutteet” on asioita joiden kanssa olen oppinut olemaan. Vain esikoisen vauva-arkeen kuului se kun ulko-ovesta pääsi suoraan kävelylle. Toisen ja neljännen kohdalla oli samanikäistä vauvaseuraa ja äitiseuraa. Ehkä niitä kaipaa kun niitä on joskus ollut. Ja vaikka ne ei nyt vauva-arkeen kuulu niin nautin kyllä tästäkin, mutten voi kieltää kaipaavani siihen noita yllä mainittuja.
Jaa oma kokemuksesi