äiti ja melukylän lapset - Banneri

Syksy on todella vauhdissa. Siitä kertoo vähän väliä jonkin vuotava nenä ja antibioottikuuri keittiön pöydällä. Onneksi toistaiseksi vuotavia neniä on ollut enemmän kuin noita kuureja. Mutta on tässä riittänyt eri asioiden parissa lääkärissä ravaamista kolmen viikon sisään riittämiin.

Onneksi meillä on lapsien määrään verrattuna ollut tosi vähän antibiootteja. Mutta sitten joskus on sellaisia tauteja, jotka ei millään meinaa mennä ohitse vaikka olis kuurikin määrätty. Nyt oli sellainen tilanne, mutta lähes kolmen viikon kestäneen ”taistelun” jälkeen vihdoin alkaa tuntua siltä, että vihdoin kuuri toimii.

Lääkärissä on käyty nyt omistakin oudoista oireista

Itse olen flunssalta säästynyt, mutta eräs päivä iski oikeaan polveen kipu. Se tuli aivan tyhjästä, en siis ainakaan muista loukanneen sitä mitenkään. Oon se joka vie herkästi lapset näytille, mutta omalla kohdalla sitä ajattelee ”Ei tää nyt niin kipeä ole. Ei tässä nyt mihkään lääkäriin ehdi. Kai se kohta ohi menee.” Yms ajattelua.

Nyt oli kuitenkin varattava aika lääkäriin, koska jalka oli niin outo ja siinä oli kummallisia oireita ,turvotuksen lisäksi, vielä yhdeksän päivän jälkeenkin. Lääkärissä polvesta punktioitiin nestettä ja siitä nesteestä otettiin erilaisia kokeita. Lisäksi kävin verikokeissa. Tutkitaan siis kunnolla mistä tämä voisi johtua vai onko vain jokin rasituksesta tullut juttu. Viikon verran odottelen tuloksia.

Hyvä muistutus taas siitä, että olisi sitä voinut muutaman päivän aiemmin mennä käymään siellä lääkärissä, eikä vain antaa arjen viedä. No mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Polvikin voi jo vähän paremmin. Toivottavasti kokeista ei mitään hälyttävää ilmaantuisi.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X