Täällä kesän aikana lasten osallistuminen kotitöihin loppui lähes kokonaan. Meillä oli pitkään käytössä ”omat päivät” joihin kuului keittiössä astianpesukoneen tyhjäystä, täyttöä sekä pöydän laittoa valmiiksi ruoalle ja laitto pois kun on syöty.
No omat päivät poistui, kun lapset toivoi taulukkoa kotitöihin, joilla aina tekijä tienaisi pienen summan, kun rakseja on taulukossa tarpeeksi monta. Alkuun tämä toimi hetken ja kotitöihin oli ruuhkaa ja niistä jopa kinasteltiin. No voitte kuvitella, että tämä oli vain alun huumaa ja hiljalleen pikavauhtia rakseista täyttynyt taulukko ammotti yhtäkkiä tyhjyyttään, eikä pikkusummat enää motivoinut yhtään.
Päätin lopulta sitten poistaa käytöstä taulukon, jolla tienata kotitöillä. Ajattelin, että nyt katsotaan auttaako kukaan huomauttamatta yhtään. Tein myös astianpesukoneeseen magneetin josta näkee onko koneessa likaisia vai puhtaita. Tällä testasin meneekö mitään koneeseen. Huomautettiin miehen kanssa myös ruokailujen jälkeen kuinka omat astiat voi laittaa koneeseen.
Kun osallistuminen kotitöihin lopahti palasi omat päivät takaisin
Lopulta syksyn edetessä huomasin kuinka apuja on tullut lähinnä vain kymmenvuotiaalta ja hänelle onkin siitä syystä makseltu vähän palkkaa. Niinpä oli aika palauttaa omat päivät, jolloin kaikki hoitavat oman osuutensa ja kaikki ei jää minun hoidettavaksi.
Voitte varmasti arvata, ettei tämä aiheuttanut mitään hurraa huutoja. Enemmänkin narinaa, mutta tietävät kyllä että oma päivä pitää ja jos on jokin meno voi vaihtaa päivää sisaruksen kanssa. Oman päivän sai nyt viisi vanhinta lasta ja kolme pienintä sitten auttelevat minua. Jep, vauva on myös hyvin innokas apuri astianpesukoneen tyhjäyksessä, hih.
Ei olisi alunperin kannattanut luopua omista päivistä, sillä niillä he ainakin osallistuivat kotitöihin, edes keittiön hoitoon. Pienen narinan kanssa osa on hommansa tehnyt, mutta tehnyt kuitenkin. Miten siellä lapset osallistuu kotitöihin? Innolla vai vähemmän innokkaasti, hih.
Kommentit (6)
Olisi kiva lukea kuinka muut kotityöt sujuvat. Kuinka kerkiät tehdä niitä ja millaisia ratkaisuja niissä on. Voisi ehkä saada itsellekin jonkun vinkin!
Ihana kun kirjoitat.
Pakolla mennään. Ja nyt alkaa viimein sujua (ei harjoiteltu kuin lähes vuosikymmen 😅).
Se on joillakin pitkä prosessi se harjoittelu 😅
Kiva idea tuo oma päivä. Mitä se käytännössä tarkoittaa teillä? Täälläkin lasten kotitöihin osallistuminen jatkuvana pohdinnan aiheena.
Ja kiitos blogista, ihanaa vertaistukea arkeen! Täällä puolet vähemmän lapsia, mutta vilinää kyllä ihan riittää. 🙂
Siihen kuuluu astianpesukoneen tyhjäystä sekä täyttöä. Jääkaapista ruokia pöytään, lautasten, lasien ja ruokailjvälineiden laitto ja pois. Samaan kuuluu näiden takaisin laittaminen sekä pannujen yms tiskaus. Ja lattian lakaisu sekä pöydän pyyhintä.
Kiitos paljon, miten ihana kuulla. 🫶🏻
Kiitos, kiva kuulla.🫶🏻
Pistän tämän toiveen ylös, jos vaikka siitä kirjoitan.