Meillä on ollut Bugaboo donkey -rattaat käytössä nyt reilun kolmen vuoden ajan. Aikoinaan kun ne ostettiin valitsin niihin harmaat kuomut. Ajattelin, että valkoinen tahrautuu nopeasti ja sen aikaisen mallin valkoista kuomua ei niin kehuttu, joten päädyin silloin harmaisiin.
Jonkin aika mentiin niillä, kunnes kuulin, että Bugaboo donkey mallien kuomut käy keskenään, joten aloin metsästää ensimmäisen mallin kuomua (off white) meille Torista. Löysinkin se lopulta ja harmaa kuomu väistyi tieltä. Molemmat harmaat kuomut jäi kyllä jemmaan, koska ne oli paksumpaa kuin tuo valkoinen.
Bugaboo donkey rattaisiin löytyi uusi kuomu niin kauniissa värissä
Valkoinen kuomu on ollut rattaissa pitkän aikaa, olen kuitenkin kaivannut siihen yhtä juttua. Uusissa malleissa on kurkistus/tuuletus luukku ja ne on samanlaiset pinnaltaan kuin nuo meillä olevat harmaat. Värejä on ollut vaikka mitä ja punnitsin ostaisinko vihreän vai valkoisen, kunnes näin mainoksen ihan uudessa sävyssä ja olin myyty. Se olisi pakko saada!
En kuitenkaan heti kuomua tilannut, vaan jätin ajatuksen hautumaan. Pidemmän aikaa sitä mietittyäni tulin siihen lopputulokseen, että kyllä minä sen nyt tilaan ja sitten se oli tuumasta toimeen. Muutamassa päivässä uusi kuomu kotiutui ja se on ihana. Nyt on se luukkuukin jota niin kaipasin kuomuun.
Ihan parasta, kun Bugaboo donkey -rattaisiin saa uutta ilmettä kuomua vaihtamalla. Olen noista rattaista kyllä tykännyt paljon. Ei ole vielä tullut sellaista, että voisin vaihtaa toisiin rattaisiin, vaan ihan on kuomun vaihto tuonut tunteen kuin olisi vallan uudet rattaat. Uuden kuomun väri on Desert Taupe. Nyt en voi olla ajattelematta miten ihana olisi jos kaikki kankaat ja sivukori olis vaaleat. Harmi, ettei istuinosien kankaat vissiin käy yhteen meidän rattaiden kehikon kanssa.
Kommentit (2)
Tämä on mainos. Siitä tulee mainita tekstissä.
Tämä ei kyllä ole mainos, kun olen itse tuotteen ostanut. Merkkaan kyllä aina heti tekstin alkuun, jos täällä joku mainos joskus on. 🙏🏼