Imetysdietti purettu onnistuneesti
Imetysdietti kesti lähes yksitoista kuukautta. Kertauksena sen verran, että aloitin sen kun vauva reagoi iholla sekä refluksilla minun syömiin asioihin. Maidottomalla ruokavaliolla olin yhteensä tuon 11 kuukautta. Aika meni lopulta nopeasti ja kivuttomasti.
Noiden kuukausien aikana kaipasin vain muutamia asioita, eikä imetysdietti ollut enää niin paha, kuin miltä se välillä tuntui edellisen lapsen kohdalla. Nyt auttoi hurjasti se, kun tiesi miten paljon kaikkea sitä voikaan syödä. Tavoitteena ja toiveena oli purkaa imetysdietti jouluun mennessä ja se onneksi toteutui. Voin siis syödä kaikkia herkkuja joulupöydästä. Niin parasta!
Imetysdietti purettiin hiljalleen
Ensin aloin altistaa taaperoa maidolle. Pieniä määriä ja ihoon ei juurikaan tullut muutoksia. Jatkuvaa tarkkailua, ilmeneekö joitakin oireita (esim refluksia), mutta onneksemme alkoi nopeasti näyttää siltä, että maitotuotteet sopii. Helpotus oli suuri, kun iho pysyikin siistinä eikä vatsaankaan tuntunut ottavan. Ja refluksin oireita ei tullut kuin alkuun ihan lievänä.
Kun kuukausi oli mennyt uskalsin itse alkaa purkaa omaa maidotonta ruokavaliota. Muuten meni hyvin, mutta oma vastahan siinä joutui alkuun koville. En juo itse maitoa, mutta käytän kyllä maitotuotteita muuten. Koska edellisestä kerrasta oli vierähtänyt niin pitkä aika, oli se kova kolaus omalle vatsalle.
Imetysdietti oli kestänyt niin kauan, että siinä meni meillä kaikilla aikaa tottua, kuinka voin syödä ihan samaa taas kuin muukin perhe. Vieläkin välillä joku on, ”mutta ethän sä pysty syödä”. Ja kuinka taivaallisen hyvältä maistui kaikki ne jotka oli ollut pitkään itseltä pois käytöstä. Nyt tuskin maltan odottaa jouluruokia ja niitä kaikkia suklaita joita voin syödä.
Jaa oma kokemuksesi