äiti ja melukylän lapset - Banneri

Joululoma on ihan pian taputeltu ja paluu arkeen koittaa huomenna. Ja kyllä kiitos tällä hetkellä odotan sitä arkea enemmän kuin muuta. Tämä joululoma on ollut kyllä niin erikoinen ettei aikoihin ole vastaavaa ollut ja toivottavasti seuraava onkin onnistuneempi.

Ihan ensin ehdittiin pari päivää nauttia lomasta, sitten iski raju vatsatauti joka kaatoi muutamassa päivässä koko perheen ja heti perään hurjat pakkaset joidenka takia sitä ollaan oltu paljon sisällä. Kaiken kruunasi vielä järkyn kallis pörssisähkö jonka vuoksi yhtenä päivänä koitettiin kovasti säästää sähköä.

No jääpähän tämä joululoma mieleen

Pakkasen vuoksi ulkoilut on olleet lyhyitä ja pienimmän ulkoilut lähinnä siellä pyörähtämisiä. Sen verran reilusti on ollut tuota pakkasta ja juuri raju tauti takana niin ollaan otettu ihan iisisti. Nyt pian kelit näyttäisi lauhtuvan, niin ehtii taas hyvin ulkoilla ja sitä todellakin odotetaan.

Pientä jännitysnäytelmää ja paniikkia aiheutti yksi lapsistamme, joka eilen illasta oksensi oikein kunnolla. Hän on ollut terve sen 12 päivää ja panikoin jo kuinka kierros kaksi starttaa tästä. Mutta toivotaan sen jäävän yhteen kertaa niin kuin nyt siltä näyttäisi. Todellakaan tähän ei kukaan nyt halua uutta vatsatautia.

Nyt vain toivon, kun joululoma on ohi ja arki alkaa, ettei meille heti rantautuisi jotakin uutta tautia. Luultavammin sitä kun kaikenlaista alkaa pyörimään lomien loputtua ja koulun alettua. Toivotaan terveitä päiviä niin sinne kuin tännekin.

Kommentit (4)

Terveitä ja hyviä päiviä teille sinne koko perheelle ja Taivaan Isän siunausta alkaneelle vuodelle!!!

Nyt on liikkeellä koronaa, johon liittyy vatsaoireita. Esimerkiksi just yksi oksennus ja sitten ei muuta. Toivottavasti ette saaneet nyt koronaa heti perään.
Meillä lapsi ihmetteli jouluaattona, kun ei ollutkaan kipeä. Sen verran meillä on viimeaikoina lomilla sairastettu. 😅

Ei onneksi ollut mitään uutta tautia.
Tosi harmi, että sairastelut osuneet lomille.

Kiitos.

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X