äiti ja melukylän lapset - Banneri

Ei olla instagramin puolella saamieni viestien perusteella ainoita joilla nuo pienet pirulaiset on löytäneet. Banaanikärpästen karkoitukseen on ohjeita vaikka kuinka moneen erilaiseen ansaan ja mekin ollaan vuosien varrella testattu vaikka minkälaisia, kunnes viime vuonna löytyi toimiva ja tänä vuonna vielä ehkä parempi ansa banaanikärpäsille.

Viime vuoden toimiva ansa oli käytössä alkuun tälläkin kertaa. Se oli niinkin yksinkertainen, kuin banaania ja kuoret kippoon, kelmu päälle ja siihen hammastikulla reikiä. Sitten saatiin hirmu määrä omenoita ja ei millään saada kaikkia syödyksi, joten seuraavaan ansaan laitoin lohkotut omenan ja sehän toimi jopa paremmin kuin banaani.

Yksinkertainen ansa banaanikärpäsille

Olen käyttänyt kertakäyttömukeja, sellaisia isoja tuoppeja. Sinne lohkonut omenan, päälle kelmu ja reikiä. Ei muuten ole mennyt kauan, kun kipossa kuhisee. Reikiä kannattaa painella vain keskelle, sillä ainakin meillä kärpäset yrittävät reunojen kautta pois.

Teen uuden ansan päivittäin ja hävitään vanhan roskien mukana. Osa instagramin puolella suositteli lisäämään mukin pohjalle mehua ja fairya jotta kärpäset hukkuisivat sinne. Tuo ei meillä kuitenkaan toiminut, sillä banaanikärpäset ei siihen ansaan menneet. Yksinkertainen on siis paras ansa.

Lisäksi olen kaatanut kuumaa vettä viemäreihin, koska useampi sanonut kärpästen lisääntyvän siellä. Lisäksi osan kärpäsistä olen imuroinut. Työtasot olen pitänyt erityisen puhtaina ja roskiksen vaihtuvat usein. Kaikki mahdollinen on viety ulos, mikä voisi banaanikärpäsiä houkuttaa..kuten meillä kerättiin colatölkit muovipussiin ja sen kun nappasin käteen niin sieltähän pöllähti niitä pieni armeija..nyt siis tölkkikassi ulkona. Nyt näyttää siltä, että pahin määrä on taltutettu ja vain muutama hassu pörrännyt enää sisällä. Toivon, että nekin löytää tuohon ansaan. Mikä on teillä ollut se toimivin ansa banaanikärpäsille? Laittakaa ihmeessä tämä ansa omenalohkoilla tai banaanilla testiin jos toimisi sielläkin yhtä hyvin.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X