Kaikkea se tämä odotus saakin aikaan
Kyllä tämä odotus saa pään pyörälle ja joka kerta ilmaantuu jotakin uutta. Itseäni on huvittanut nyt muutaman päivän se, että olen jo monena yönä nähnyt unta rattaista. Eipä ole juuri sellaisia unia tullut aiemmin paljon nähtyä. Rattaat vilisee öisin silmissä kuin selailisi jotakin nettisivua. Armotonta selaamista, rattaiden vertailua, arvosteluja yms. Aamulla joutuu jo hetken miettiä selasinko sivuja oikeasti vai näinkö unta, heh.
Mielessä on siis jo aiemmin, ennen tätä odotusta käynyt ajatus, jos myisin meidän nykyiset rattaat ja hankkisin tilalle toiset. Ehkä jopa samanlaiset, mutta uudempaa mallia, eri värissä ja yhdelle, koska voi olla ettei tuplia enää tuolloin tarvita, ehkä. Alkuun ei kuitenkaan vauvan kanssa saada juuri ulkoilla, joten tuplille ei tarvetta alkuun edes olisi.
Odotus varmaan sai aikaan sen ettei tästä nyt enää pääse yli eikä ympäri
Koska meidän nykyisissä ei ole mitään vikaa tuntuisi hullulta lähteä niitä vaihtamaan. Samalla taas mielessä pyörii, että miksi ei, kun nyt uusi käyttäjäkin tulossa ja rattaille taas käyttöä vuosiksi. Ja nyt ollaan siinä pisteessä, etten pääse tästä enää yli enkä ympäri ja mietin vain missä rattaat menisi parhaiten kaupaksi? Missä sä olet myynyt sun vaunuja / rattaita?
Mutta ihan ensiksi pitäisi käydä liikkeessä hypistelemässä kaikkia niitä rattaita joista olen nähnyt unia ja sitten miettiä mikä niistä palvelisi parhaiten. Vai mennäänkö näillä vielä ja päivitetään uudempiin vasta myöhemmin. Mikään hätä kun ei ole näistä toimivista peleistä päästä eroon. Mutta haluan kuitenkin jossakin välissä nämä kuitenkin päivittää uusiin.
Onko odotus saanut sulla jotain tämmöistä aikaan? Mulla on ennen ollut sisustus, remppa tai neulontavimma (tätä odottelen tälläkin kertaa tulevan) ja nyt näköjään sitten nämä rattaat. Kaikkea se tämä odotus voikin saada aikaan.
Jaa oma kokemuksesi