Olen aina tiennyt että haluan lapsia, ja että haluan olla nuori äiti. Tavoitteena oli saada ensimmäinen lapsi ennen kun täytän 22, tämähän ei keskenmenojen takia toteutunut vaan olen tällä hetkellä 23 vuotias ja tulen olemaan 24 kun rakas tyttäremme saapuu maailmaan ❤️. Muistan miten kuvittelin että raskaus tuntuisi, suunnittelin jo valmiiksi millainen odottaja tulen olemaan. Sitten tulin raskaaksi ja huomasin aika nopeasti että olin ollut aivan liian optimistinen. Tuntuu aika naurettavalta nyt kun asiaa miettii tarkemmin, miten viime kuukausien ajan olen moittinut että miehet eivät ymmärrä raskausajasta mitään. En itsekkään voinnut ymmärtää, ennen kun sain kokea tämän itse.
1. Luulin että elämäni muuttuu vastaa kun lapsi syntyy. Elämäni muuttui heti siitä hetkestä kun näin ”raskaana gravid” testin ruudussa. Tietysti olin varautunut jättämään tupakan ja alkoholin pois, mutta mikään muukaan asia ei ole kuin ennen. Koko elämäni pysähtyi ja pyörii pelkästään tämän vatsan ja sen sisällön ympärillä.
2. Luulin että voisin ajaa autoa. Kunnes huimaukset tulivat, jäätävä väsymys (meinasin nukahtaa rattiin), voimakkaat pahoinvoinnit ja lopulta se pahin skenario: oksensin suoraan tuulilasiin. Siinä vaiheessa ei tuulilasinpyyhkimet paljon auta, kun mömmö on tuulilasin sisäpuolella. Tämän kokemuksen jälkeen auto on pysynyt parkissa. Jos ajan, ajan lyhyitä matkoja ja pelkästään jos on pakko.
3. Luulin että mieheni olisi yhtä innoissaan raskaudestani kuin minä. Luulin oikeasti että hän hypistelisi kannassi kaikista vauvanvaatteista, vauvan liikkeistä, neuvolasta saaduista info lehdistä.. olin väärässä.
4. Luulin että tykkäisin huomiosta. En todellakaan tykkää. En halua typeriä neuvoja, en halua vaihtaa kuulumisia koska väkisinkin pitäisi muka vastata että ”kaikki on hyvin ja ihanaa”, en halua small talkia kaupassa, älä koske mun vatsaan!
5. Luulin että tiesin mitä pelko on. Ja sitten oli se rakenneultra missä todettiin että tyttärellämme ei ehkä ole kaikki hyvin. Mikään ei olisi voinnut valmistautua minua kokemaan sitä pelkoa mitä minulla oli kun odotin pääsyä jatkotutkimuksiin. Ei mikään.
6. Luulin että käyttäisin hienoja äitiysvaatteita. Heti kun sain tietää olevani raskaana kävin koko pinterestin läpi hakusanoilla maternity outfits tai pregnancy fashion. Olen käyttänyt lökäpöksyjä ja löysiä huppareita viimeiset 2 kuukautta.
7. Luulin että pahoinvointi loppuu Rv12. Näin luulee varmaan moni muukin. Hei, olen elävä todiste siitä että ei se vaan jumalauta aina lopu. Eikä se pahoinvointi ole ainoa fyysinen ”ongelma”, vaan niitä löytyy ihan pitkän listan verran ja tiedän että niitä kertyy vielä paljon lisää ennen synnytystä.
8. Luulin että söisin terveellisesti ja paljon. Muistan miten kävin kaupassa ja itkin, koska minulla oli niin kova nälkä mutta en pystynyt löytämään yhtä ainuttakaan asiaa mitä olisin saannut alas. Nyt ei syödä super hyper terveellisesti niin kuin olin suunnitellut, vaan syödään sitä mitä menee alas.
9. Luulin että 9kk on lyhyt aika. Ja onhan se muuten lyhyt aika, mutta ei raskaana olevalle, varsinkaan jos olo on yhtä hirveä kun minulla. Aika menee eteenpäin etanavauhdilla.
10. Luulin että pystyisin harrastamaan liikuntaa. Hankittiin jumppapallo, foam roller, kahvakuulat, yoga CD, uudet treenivaatteet, ja jouduin vuodelevolle. Nykyään raskas liikunta on roskien vienti tai postin hakeminen.
Kommentit (2)
Itse ajattelin että ooo kun kivaa olla raskaana ja kaikki iloitsee asiasta töissä, suvussa ja esim lähikaupassa..
Nopeasti asia kääntyi ja alkoi pänniä kun joka toinen tunti joku onnitteli ja kysy milloin pikkunen tulee ja onko sukupuoli jo tiedossa..
Töissä ja sukulaisten luona tuli ahistunut fiilis että kaikki kyttää kuinka usein ramppaan vessassa tai mitä ja miten paljon syön.
Jep, näin minäkin ajattelin ? nyt ärsyttää ihan suunnattomasti, varsinkin kun kaikki olettaa että vastaus olisi ”kaikki on mennyt tosi hyvin ja raskaus on niiiiiin ihanaa” ?