desire nymark - Banneri

Menossa viikko 26 ja harjoitus supistuksia on ollut jo muutaman viikon. Vatsa kovettuu, kipu on menkkamaista, happea ei meinaa saada ja olo on tukala. Yleensä nämä harjoitus supistukset ovat johtuneet rasituksesta. Jos olen imuroinnut, tehnyt lumitöitä tai ollut koiran kanssa kävelyllä. Onneksi lepääminen on auttanut ja rauhoitellut niitä. Perjantaina tuli kuitenkin pieni shokki kun mieheni piti muuttaa takaisin kotiin ja sitten yllättäen muutti mielensä. Adrenaliini piikki taisi käynnistää supparit oikein kunnolla ja ne muuttuivat kivuliaaksi.

Koska supistukset eivät olleet säännöllisiä ja ne eivät voimistuneet päätin vaan yrittää levätä ja rauhoittua. Neuvoksi annettiin nimenomaan lepoa, kuumaa suihkua ja panadolia. Tilanne oli pahin perjantaina ja meinasin jo pariin otteeseen lähteä naistenpolille vaikka väkisin tarkistamaan kohdunkaulan tilannetta. Nyt tilanne on sentään rauhoittunut, vaikka supistuksia edelleenkin tulee. Yritän siis vaan levätä ja olla miettimättä mieheni aiheuttamaa sotkua. 8 joulukuuta meille on varattu perheneuvola, katsotaan jos pystyn osallistumaan tässä kunnossa. Tärkeintä tässä tilanteessa on kuitenkin vauva.

Mitä avuksi, jos sinulla on ennenaikaisia supistuksia?

1. Panadol – minua neuvottiin ottamaan 1g Panadolia ja lähtemään sairaalaan jos kipu jatkuu vielä sen jälkeen.

2. Kylpy, suihku, lämmin kauratyyny – minua rupeaa helposti huimaamaan kuumassa suihkussa, joten köllötin kylpyammeessa ja yritin rentoutua.

3. Lepääminen tai Kävely – tämä neuvo oli vähän ristiriitainen, mutta neuvottiin kokeilemaan molempia. Mulle ainakin lepääminen oli enemmän avuksi.

Kommentit (2)

Miks mies päätti ettei muutakaan?

Hei Vensku! ? Hän ei pysty muuttamaan koska kyseinen talo ahdistaa häntä. Syy tähän on että se ei kuulema ikinä ole tuntunut kodilta (olemme siis asuneet yhdessä kyseisessä talossa 2 vuotta) ja koska talo on mun. Omistan siis talon itse ja kyseessä on mun lapsuudenkoti 🙂 hän kyllä ehdotti että jatketaan seurustelua ja hän tulee silloin tällöin kylään, kun häntä huvittaa mutta olin sitä mieltä että joko ollaan avioliitossa tai sitten erotaan. Kaikki tai ei mitään. Löin siis itse hanskat tiskiin, koska en jaksa pelleillä enää.

Vastaa käyttäjälle Vensku Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X