desire nymark - Banneri

Nämä postaukset roikkuvat nyt vähän jäljessä, koska minulla on vlogi kuukausi meneillään. Tämä tarkoittaa siis että olisi tarkoitus päivittää yhden videon päivässä koko marraskuun! Tavallaan teen tämän psyykkisen hyvinvoinnin takia. Nyt migreenin ja väsymyksen keskellä olen enimmäkseen kotona ja iltaisin makaan joko sohvalla tai sängyssä ja täältä käsin on näppärää kirjoittaa tai editoida videoita.

Torstaina sain soiton lääkäriltä. Gonal-Fän määrä on pysynyt samana mutta saatiin uusi kynä jonka kanssa jatkoimme pistoksia. Olin jo ihan masis tämän asian takia, että menikö koko kierto nyt perseelleen. Jotenkin olen niin herkällä tuulella koko ajan ja välillä tekisi mieli itkeä ihan turhista asioista. Tänään kävimme uudestaan Naistenklinikalla folliultrassa. Olin itse varautunut siihen että Gonal-F pistokset jaktuvat vielä koko tämän viikon ajan ja että inssi olisi vasta ensiviikolla, MUTTA EI! Tällä kertaa saimme hyviä uutisia!

Keskiviikkona tehdään vauva

Ensinäkin lääkäri ja hoitaja oli SUPER mukavia! Kyseli kovasti miten olen voinut ja millaisia fiiliksiä minulla on (tätä kukaan ei ole ennen kysynyt, ihme kyllä). Katsottiin sitten ultran kanssa folleja ja vasemmassa munasarjassa löytyi yksi 17mm kokoinen. Viimeksi lääkäri näki vasemman munasarjan tosi huonosti ja löysi oikealla puolella 7mm follin, mutta tällä kertaa sitten ilmeisesti oli vaan yksi ja vasemmalla puolella. No, tämähän on hyvä asia koska monikkoraskaus olisi minulle riski. Lääkäri siinä hymyili että lopetetaan sitten Gonal-F, tänään pistät Ovitrellen ja keskiviikkona tehdään inseminaatio!

Mä olin ihan töpinöissä. Lääkäri ja hoitaja toivotti onnea matkaan ja mulle jäi tosi hyvä fiilis tästä käynnistä. Ensimmäistä kertaa lähdin kotiin lääkäristä hymysuin, vaikka tämä perkeleen migreeni vaivaa koko ajan. Tai no, sellaista alkavaa migreeniä on koko ajan, eli keho on kipeä, olen valoarka, hajuaisti on ihan uskomattoman herkkä ja kovat äänet saavat pistävää kipua aikaiseksi. Sitten illalla tilanne pahenee ja yöllä tulee ihan migreenikohtauksia. Lauantaina käytiin katsomassa Porvoon yöelämää Bellen kummitädin kanssa. Ihan vaan koska ”sitten ei tartte käydä vuoteen jos tärppää!” ja Andreaksen mielestä olisi hyvä idea jos poistuisin kotoota välillä ihan ulkomaailmaan.

Olihan meillä ihan hauskaa, vaikka ei tehnyt mieli juoda. Kaksi olutta join jonka jälkeen totesin että eipä oo fiilistä, siirryn limulinjalle. Sitten alkoi ihan jäätävä päänsärky ja yöllä iski kunnon migreeni päälle. Kova meteli ja kirkkaat discovalot ei ollut hyvä idea. Eilen makasin sitten koko päivän peiton alla. Kovasti toivon että nämä migreenitapaiset kohtaukset olisivat Gonal-Fän syytä ja että vointi nyt menisi parempaan suuntaan. Toisaalta pelkään jo valmiiksi että Ovitrelle ja Lutinus saavat aikaan vielä pahempia sivuvaikutuksia. 

Tuleva inseminaatio jännittää, mutta hyvällä tavalla. Ja voitte varmaan arvata että olen onnen kukkuloilla nyt kun tänään on VIIMEISEN PIIKIN AIKA! Jos teillä on kokemuksia Ovitrellestä tai Lutinuksesta niin laittakaa kommenttia! Muutenkin jos teillä on jotain vinkkejä inseminaatioon niin kertokaa nyt ihmeessä. Oikein mukavaa alkuviikkoa kaikille! 

Kommentit (1)

Inssi kestää noin 2 min, joten ainoa mieleen tuleva vinkki on että pysy rentona.

Vastaa käyttäjälle kko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X