desire nymark - Banneri

Äitiyden myötä nämä strereotyyppiset ”miehet on sikoja” ja ”ei ne miehet vaan ymmärrä” keskustelut ovat jatkuvasti esillä. Joka ikisessä vauvaryhmässä on jatkuvaa avautumista, miten isät vaan tulevat ja menevät miten haluaa, eivät osaa pukea eikä ruokkia lapsia, miten heitä aina väsyttää duunin jälkeen ja miten äiti on se joka valvoo lapsen kanssa. Miten kotiäitinä oleminen ei ole asia jota arvostetaan, vaan sitä vähätellään ”sinähän olet VAAN kotona lasten kanssa” – tyyppisesti. Muissa ryhmissä pahoitellaan mieltä koska mies ei suostunut tuomaan tamppooneja kaupasta.

Äitiyshömppä on iso osa mun elämää. Olen kotihoidon tuella, eli kotona Bellen kanssa ja tämän lisäksi vielä kirjoitan äitiydestä ja lapsista. Vaikka tämä on ihanaa ja koen olevani etuoikeutettu haluaisin välillä keskustella jostain ihan muusta. Välillä äiditkin kaipaavat ”omaa aikaa” mutta harmittavan usein tyttöjen illat ovat pelkkää valittamista jo yhden viinilasin jälkeen. Kun ”eihän Teppo edes tiedä mitä meidän Pirkkoeemeli syö!” ja ”Matti on vaan vaihtanut X määrän vaippoja vuoden aikana”. Jokainen äiti on varmasti kuullut lauseen ”näin siinä käy kun jätät lapset yksin isän kanssa pari tuntia” vähintään kerran elämässä. Onneksi minulla on paljon lapsettomiakin kavereita, jos en jaksa keskustella äitiydestä.

Mieheni on satuolento

Olen ilmeisesti voittanut lotossa, kun minulla on mies joka osallistuu kotitöihin, tykkää ruuanlaitosta ja ihan vapaaehtoisesti haluaa viettää aikaa Bellen kanssa. Mies joka osaa käyttää pelisilmää ja ottaa Bellen mukaan kauppaan, niin että minä saan siivota tai tehdä töitä rauhassa. Jos on se aika kuukaudesta hän myös tuo minulle tappooneja sieltä kaupasta. Uskallanko edes kertoa että yleensä minä olen se Teppo, tai Tapani, tai Matti meidän parisuhteessa. Se joka ei stressaa jos lattialla on kasa duploja siinä vaiheessa kun mies saapuu kotiin töistä. Se joka valittaa että tänään on ollut rankka päivä. Se joka valitta enemmän kuin mies miesflunssassa jos minulla on menkat.

Minä olen myös se itsekäs paska joka välillä käy viettämässä tyttöjen iltaa ilman minkäänlaista kiirettä kotiin. Vaikka minä en käy ulkona usein, minä olen silti meidän perheessä se joka käy useammin. Mieheni on käynyt viihteellä ehkä 4 kertaa vuoden aikana, häntä ei kuulemma huvita. Yleensä mun mies on se joka ehdottaa että kävisin tuulettumassa, koska onhan se totta että neljän seinän sisällä istuminen tekee ihmisen kärttyiseksi. Andreaksella ei ole mitään ongelmia Bellen kanssa, ne pärjäävät hyvin keskenään. Mutta minulle se ei myöskään ole niin justiinsa että meneekö Belle nukkumaan 21.00 vai 22.00, eikä verenpaine nouse vaikka koti ei olisi tiptop. Olen vaan kiitollinen siitä että mies oli kotona sillä aikaa kun minä sain viettää aikaa kavereiden kanssa.

Nyt lapsettomuushoitojen aikana olen ollut kipeä ja kärttyinen kaksi ja puoli kuukautta putkeen. Hormoonihuuruissa olisi välillä tehnyt mieli määrätä keittosuolaliuospiikkejä ihan vaan myötätuntolääkkeeksi. Välillä tässä väsymyksen ja stressin keskellä ollaan myös riidelty ”tosta yhdestä sukasta tossa lattialla”, mutta tämä ei ole merkki huonosta parisuhteesta vaan nimenomaan väsymyksestä ja stressistä. Helpoiten riidan selättää viemällä sen ”yhden sukan” sinne pyykkikoriin ja sit jatketaan elämää.

Nainen kärsii fyysisesti, mies henkisesti

Lapsettomuushoitojen aikana mun keho on ollut kovilla, mutta niin on valitettavasti Andreaskin ollut. On ollut sivuoireita, väsymystä, kärttyisyyttä, valittamista. Lukuisia kertoja Andreas teki minulle ruokaa ja pahoinvoinnin takia en juurikaan edes koskenut siihen. ”Suurella vaivalla tein Matille ruokaa mutta eihän se paska edes koskenut siihen!” ja kyllä, minä olen tässä se Matti. Andreas toi minulle kukkia joka lääkärikäynnin jälkeen, hoiti suurimman osan kotitöistä, antoi minun levätä niin usein kun vaan mahdollista, pisti minulle joka ikisen piikin. Silti olin huonolla tuulella, koska hormoonit. ”Täällä raadellaan niska limassa eikä tolle Sepolle kelpaa mikään!”.

Sitten taas jos puhutaan seksistä, niin hyperemeesiksen jälkeen mun oksennusrefleksi on helvetin voimakas. Meinaan oksentaa joka kerta kun harjaan hampaita. Meidän esileikit toimivat super hyvin, yhteen suuntaan. Tässäkin asiassa minä olen se itsekäs paska, joka haluaisi hypätä suoraan hommiin ilman esileikkiä. Viikonloppuna taas heräsin siihen, että Andreas kuiskasi Bellelle että ”äiti nukkuu vielä, koska äidillä on ollut rankka viikko kun minulla on ollut niin pitkiä työpäiviä. Annetaan hänen nukkua ja mennään olkkariin katsomaan muumeja”. Tunti myöhemmin Belle tuli mun viereen makaamaan ja kahvimuki tuotiin sänkyyn. Meidän parisuhteessa minä ilmeisesti olen mies.

Silti haluaisin väittää että tehdään tiimityötä ja jos kysyisitte mun mieheltä niin hänkin sanoisi saman. Meillä on eri rytmit, Andreas nousee ylös 6 aikaan ja menee ajoissa nukkumaan, minä taas olen se joka valvoo öisin. Osittain Bellen kanssa, mutta minä hoidan myös usein kirjoittamisen ja kuvien sekä videoiden editoinnin öisin. Onneksi Belle yleensä herää vasta 9-10 aikoihin, joten aikaisia aamuja ei ole. Tämä mahdollistaa sen että molemmat saavat nukkua ja iltaisin pystymme viettämään aikaa perheen kesken. ”Aikaa perheen kesken” tarkoittaa käytännössä sitä että teemme kotitöitä yhdessä tai että teemme ruokaa yhdessä. Andreas tekee ruuan, koska olen onneton kokki ja me neidit sitten teemme salaatin ja katamme pöydän.

Tajusin olevani mies

Meidän perheessä minä kyllä olen se itsekkäämpi osapuoli ja laiskempi myös. En osaa osallistua näihin ”miehet ovat sikoja eivätkä ymmärrä mitään” keskusteluihin, paitsi sanomalla että minun mieheni kyllä ymmärtää asioita eikä ole sika, eikä laiska, eikä itsekäs paska. Sitä vaan ihmettelen, että miksi niin monet naiset ottavat mieslapsen kumppaniksi? Miksi tyydytte siihen ja miksi ryhdytte piiaksi ja palvelijaksi ihmiselle joka ei arvosta teitä? Seurustelu on vapaaehtoista ja saamme itse valita omat kumppanit.

Sitten tietty ymmärrän että jokaisessa kumppanissa on ne ärsyttävät puolet. Olen ennen kirjoittanut miten Andreaksen ”yksi kippo” tiskialtaassa oikeasti on kymmenen. Miten helvetin ärsyttävää kuorsaaminen on ja miten Andreas aina valtaa koko sängyn ja pöllii mun peiton. Tiedän myös että itselläni on paljon ärsyttäviä piirteitä, jotka saisivat kenet tahansa raivon partaalle. Elämässä ei nyt vaan voi saada ihan kaikkea, mutta parisuhde pitäisi olla tiimityötä ja parisuhteessa pitäisi olla enemmän plussia kuin miinuksia. Ymmärrän toki, että välillä pitää vaan saada purkaa sydäntä jonka jälkeen taas jatketaan matkaa tyytyväisenä. Mutta onko tätä pakko tehdä joka ikisellä lapsivapaalla ja joka ikisessä vauvaryhmässä?

Kommentit (2)

Komppaan edellistä! Ja että kumppanin ei tarvitse tehdä kaikkea täydellisesti tai just niin kuin sä haluaisit.. Itseäni salaa vähän ärsyttää kun mies pesee KAIKKI pyykit samassa koneessa (pyyhkeet, lakanat ja vaatteet samassa koneessa neljässäkympissä). En kuitenkaan viitsi tästä nipottaa, kun toinen kuitenkin pesee pyykkiä. Eikä ne pyykit kyllä vielä koskaan ole pilalle menneet, pakko myöntää 😀

Arki vauvan kanssa tai lasten ylipäätään on joskus väsyttävää joo myönnän, mutta en ymmärrä miksi se väsymys pitää purkaa läheisiin ja juurikin usein siihen omaan kumppaniin. Unohdetaan kokonaan toisen hyvät puolet, ne syyt miksi rakastaa toista, se että itse on halunnut perustaa perheen tämän ”sian” kanssa. Mun mielestä tosi monen äidin pitäisi katsoa sinne peiliin onko syy oikeasti siinä kumppanissa. Onko toinen oikeasti sika joka, laiskottelee vaan. Tai ehkä se oma väsymys onkin kaiken takana..

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X