desire nymark - Banneri

IVF jonon piti olla 3 kuukautta, mutta keskiviikkona saimme jo ajan IVF hoidon suunnittelukäynnille! Suunnittelukäynti on 20.12, eli kahden viikon päästä ja silloin allekirjoitetaan suostumukset IVF hoitoihin, tehdään ultraäänitutkimus, päätetään tehdäänkö IVF pitkällä vai lyhyellä kaavalla sekä alustava hedelmöitystapa (malja- tai mikrohedelmöitys). Suunnittelukäynnillä saadaan myös tarvittavat lääkereseptit.

IVF

Saatiin linkki jonka avulla pääsimme kirjautumaan terveyskylään ja siellä meidän IVF Polku odotti. Täytettiin pari kyselylomaketta ja luettiin ”info paketti” läpi. Pakko myöntää että siinä vaiheessa kun kerrottiin punktiosta nousi paniikki ja tuskahiki. Jäätävän kokoinen neula työnnetään kohdunseinämän läpi ja vieläpä kaksi kertaa. Onneksi toimenpiteen aikana potilaalle annetaan rauhottavia sekä kipulääkkeitä suonensisäisesti. Ehkä minä selviän tästäkin.

Yritin parhaani mukaan pysyä rauhallisena kunned IVF hoidot alkavat, joten en ole hirveästi käyttänyt googlea. Ollaan ilmeisesti taas oltu vähän liian optimistisia, koska hoitojen monimutkaisuus kyllä yllätti. Info paketissa mainittiin että Naistenklinikalla yleensä tehdään pitkän kaavan IVF hoitoja. Tämä tarkoittaisi noin 7 lääkäriaikaa plus verkkokeet ja hinnaksi tulee noin 800€ kelakorvauksien jälkeen. Hoitokatto tulee siis heti täyteen, mutta kaikista lääkkeistä ei saa kela-korvausta, joten sen takia hinta ylittää hoitokaton.

lapsettomuushoidot

Hoitoprosessi kestää noin 7 viikkoa, eli edessämme on luultavasti 2 kuukautta täyttä tuskaa ja kärsimystä. Meillä on jo valmiiksi HBO, Netflix, Viaplay ja Cmore ja kyllähän me tiedämme että loppupeleissä kaikki on sen arvoista. En väitä että olisin innoissani tulevista pistoksista, verikokeista, lääkärikäynneistä, punktiosta tai lääkkeiden sivuoireista. Mutta olen toki innoissani siitä, että pääsemme hoitoihin! Tämä on meidän ainoa keino saada biologisia lapsia, joten olemme kiitollisia siitä että tämä ylipäätänsä on mahdollista. Piikeistä ja sivuoireista huolimatta.

Pitkän kaavan IVF hoito

Pitkässä hoitokaavassa jarrutetaan ensin naisen oma hormonitoiminta nenäsuihkeella. Jep, luit oikein, nenäsumutteella! Nenäsumute aloitetaan noin kolmen viikon kuluttua kuukautisten alkamisesta. Tavoitteena on munasarjatoiminnan pysäyttäminen, jolloin estrogeenitaso laskee vaihdevuosien tasolle. Saan siis kokea vaihdevuodet 25 vuoden ikäisenä. Nenäsumutetta käytetään yleensä noin 10-14 päivää ja tämän aikana saan vielä kärsiä menkoista.

IVF

Tämän jälkeen aloitetaan munarakkuloiden kasvatushoito follikkelia stimuloivalla hormonilla. Tätä tehtiin jo inseminaatiossa, eli tämä menee varmasti ihan hyvin neulakammosta huolimatta. Inssissä tavoitteena oli yksi munarakkula, tässä tavoitteena on mahdollisimman monta. Tämä tarkoittaa siis että lääkemäärä on huomattavasti isompi. Nämä pistokset kestävät yleensä 9-12 vuorokautta, jonka jälkeen saan pitää irrotuspiikin. Irrotuspistos otetaan 36–38 tuntia ennen munasolujen keräystä. Ennen munasolujen keräysyä (punktiota) on 1 lepopäivä ilman lääkkeitä, jee.

Punktio tehdään pistämällä ohuella ontolla neulalla emättimen seinämän läpi. Neulalla imetään kummastakin munasarjasta kaikki löydetyt munarakkulat tyhjiksi. Tämän jälkeen lääkäri hedelmöittää munasolut labrassa, eli saan ”levätä” pari päivää. Tuoresiirto tehdään 3-5 päivää punktion jälkeen ja sitten saan taas tutustua emätinpuikkoihin. Emätinpuikkojrn kanssa vietetään piinaviikkoja ja kaksi viikkoa siirron jälkeen voin tehdä raskaustestin. Toivotaan tottakai tärppiä, mutta jos ei tärppää niin toivotaan ainakin että saadaan alkioita pakkaseen. Niitä pakastettuja alkioita voidaan sitten siirtää, niin että ei olisi pakko aloittaa koko rumbaa uudestaan.

Lapsettomuus

Sivuoireet pelottavat sekä toi punktio. Pistokset menivät sen verran hyvin inssissä että niistä kyllä selvitään. En nyt ole ihan varma missä kohtaa saan aloittaa lääkityksen, mutta jotenkin veikkaisin että nenäsumutteen käyttä alkaa joulukuun lopussa/tammikuun alussa ja itse punktio ja siirto tehdään helmikuussa. Pari päivää pidin vähän ”somelomaa” ja kerkesin käsitellä tätä asiaa ja tällä hetkellä fiilis on ihan hyvä.

Aika ennen IVF hoitoa

Päätimme viettää tämän ajan ennen hoitoja keräämällä voimia ja viettämällä aikaa yhdessä. Belle lähti tänään viettämään isäviikonloppua joten me saamme vähän kahdenkeskeistä laatuaikaa Andreaksen kanssa. Käymme hakemassa vähän sushia ja meinasimme katsoa Manifest – sarjaa. Löysin tämän huippusarjan HBOsta eilen ja ollaan ihan kokoussa! Meillä on myös uusi frittikone jota meinasimme testata.

IVF

Mulle puhkesi eilen aivan jäätävän hirveä ihottuma kasvoihin ja olen oikeasti pelottavan näköinen. Pysyn siis visustsi neljän seinän sisällä kortisonivoiteen kanssa. Suunnitelmien mukaan meidän pitäisi remontoida kolme makuuhuonetta ennen näitä IVF hoitoja, mutta saattaa kyllä olla että aikataulu venyy. Tämä ei nyt sinänsä ole maailmanloppu, keretään kyllä remontoida raskausaikanakin jos nyt tärppi kävisi ja huoneet ovat ihan käyttökunnossa, ne eivät vaan miellytä silmää.

Kertokaa toki omia kokemuksia pitkästä ja lyhyestä IVF kaavasta! Tärkeintä minulle olisi että lääkäri suostuisi ICSIin, mutta saa nähdä miten käy.

Kommentit (19)

Ensimmäinen kommenttini katosi ilmeisesti bittiavaruuteen. No tässä lyhyemmin, eli mikään toimenpide ei sattunut ivf:ssä ja varsinkin punktioon saa niin hyvät kivunlievitykset ja itse punktion aikana sain itse ainakin tipan kautta vielä ”humautuksen”. Jälkeenpäin ei myöskään ollut juuri kipuja. Alkionsiirto on myös kivuton toimenpide. toivon tsemppiä sulle hoitoihin ja toivotaan hyvää lopputulosta! 🙂

Minulle punktio oli tosi helppo toimenpide aukiolotutkimuksen jälkeen. Aukkarin jälkeen makasin illan sohvalla kun sattui niin paljon. Punktion jälkeen ei ollut mitään kipuja. Meillä lyhyt kaava kesti 2 vko. Alkionsiirtoon ei päästy, koska ei tullut yhtään alkiota. Hinta n. 3500 e lääkkeineen.

Tuli ihottumasta mieleen et toivottavasti ei ole pod ihottuma, koita googlata. Jos on siihen ei saa missään nimessä laittaa kortisonia, muuten naama räjähtää totaalisesti. Tein itse juuri noin kun pari kk sitten tuli kamala ihottuma. Ihan vain näin vinkkinä. 😊
Kivaa viikonloppua!

Ensinnäkin ihan hirmuisesti tsemppiä ensimmäiseen IVF:ään! Ihanaa, että asiat etenivät näin vauhdilla 🙂
Meille tehtiin 1. IVF lyhyellä kaavalla maaliskuussa. Täällä kotikaupungissamme ei hedelmöityshoitoja tehdä, joten jouduimme ajamaan suunnittelukäynnille, punktioon ja alkionsiirtoon reilun 250 kilometrin päähän. Tuo tuntui alkuun pelottavalta ajatukselta ja miten tieto kulkee kahden sairaalan välillä? Verikokeet ja väliultran tehtiin täällä kotikaupungissamme. Onneksi kaikki sujui oikein mallikkaasti eikä ongelmia tullut!

Moni olikin jo kirjottanut, että punktio ei sattunut. Ei minunkaan mielestäni! Omalla kohdallani toimenpide kesti ehkä 10 minuuttia enkä tuntenut juuri mitään! Illalla vatsaa vihloi jonkin verran, mutta siitä selvisi ihan tavan särkylääkkeellä.

Jos voin jonkin neuvon antaa, niin JUO PALJON! Siis ihan todella reilusti vettä. Itse sain kohtalaisen pahan hyperstimulaation ja vietin alkionsiirron jälkeen kolme viikkoa sairaslomalla, osan ajasta osastolla nesteytyksessä. Ja tarkoitus ei ole missään tapauksessa pelotella, kiinnitä vain asiaan huomiota 🙂 <3

Niin ja tosiaan, meillä tuo maaliskuun IVF tärppäsi ja esikoista odotetaan saapuvaksi hetkellä minä hyvänsä!!! 🙂 Laskettu aika on maanantaina! (ja koska raskaus alkoi, niin tuo hyperstimulaatio pitkittyi sen vuoksi usean viikon mittaiseksi tilaksi).

Kovasti tsemppiä matkaan ja toivon todella paljon, että onnistutte heti ekalla yrittämällä! <3

-Laura

Tulin myös kommentoimaan, että punktio ei sattunut yhtään. Eikä tuntunut oikein muutenkaan. Jännitin ite myös sitä kuinka kipeät munasarjat on ennen punktiota (ei ollut), paljon punktio sattuu (ei sattunut) ja kuinka kovat kivut tulee jälkikäteen (ei tullut). Toki tarinoita on yhtämonta kuin kertojaakin ja koskaan ei voi tietää, mutta itelle tuli tosiaan yllätyksenä kuinka kivutonta hommaa se oli noin niinkuin fyysisesti.

Hei tosi kiva kuulla! Kiitos siitä että jaksatte kommentoida, nyt on jo rauhallisempi fiilis 🙂 toi punktio vaikutti vaan niin kaamealta videolla 🙄😂

Hyvä kun pääsette aiemmin aloittamaan hoidot. Odottaminen oli stressaavaa aikaa. Itselleni tehtiin pitkän kaavan mukainen hoito. Punktio ei sattunut, mutta mulle tuli siitä hyperstimulaatio. Tuore siirto epäonnistui, mutta ensimmäinen PAS onnistui ja sain kauan kaivatun ja odotetun lapsen. Kiitos kivasta blogista ja onnea kovasti teille hoitoihin!

Niin on! Olen positiivisesti yllättynyt 😀 toki saattaa olla, että meillä on tää suunnittelupalaveri nyt 20.12 ja hoidot vasta helmikuussa 🤔 ikävää että sulle tuli se superstimulaatio! Luin siitä ja ei vaikuttanut kovin mukavalta vaivalta 😅 mutta kiva kuulla et tärppäsi! 😍 kiitos itsellesi että jaksat lukea! ♥️

Moi! Minulle tehtiin ivf 5 vuotta sitten yksityisellä ja 2. Kerralla tärppäsi. Halusin vain kommentoida että mikään toimenpide ei sattunut, lähinnä tuntui epämukavalta. Mutta kaikki nämä unohtui tietysti kun lopputulos oli paras mahdollinen. Koko tässä kokemuksessa raastavinta oli odottelu, pettymykset ja epätietoisuus siitä, onnistuuko tämä ikinä. Tsemppiä teille!

Kiva kuulla että tärppäsi 😍 ja hei kiitos että jaksoit kommentoida että mikään ei sattunut. Katseltiin sitä info videoo eilen punktiosta ja sydän meinasi pysähtyä 🙈😂 ja kiitos ♥️

Itse ihmettelen, että miksi jotkut joutuu odottaa sen 3 kuukautta ja toiset ei… meillä siis helmikuussa suunnittelukäynti ja olisin sen kyllä mieluusti aikaisemmin ottanut. Mutta silti hienoa, että ette joudu odottelemaan!😊lähinnä ihmettelen naikkarin toimintaa🤔

Aijaa, onpa jännä 🤔 mitään perusteluita ei olla saatu. Sanottiin ensin että helmikuussa ja nyt sitten päästiin. Veikkaisin että johtuu siitä kun me ollaan niin ”selkeä tapaus”. Toisilla on yleensä sentään edes pieni mahdollisuus että tärppäisi luomusti, meillä se on 0%. Mutta silti outoa 🤔

Mulle tehtiin PGD(alkiodiagnostiikka) pitkällä hoitokaavalla Naikkarilla. Melkein vastaava kuin IVF. Jarruna käytettiin Synarela-nenäsuihketta ja Pergoveris-piikit stimulointiin. Mulla ei tullut kummastakaan mitään sivuoireita. Nyt odottelen PASiin menoa. Älä siis turhaa jännitä hoitoja. Rennosti vaan niin kaikki menee hyvin. Nämä on asioita joihin ei voi itse vaikuttaa mitenkään kuin olemalla vain positiivisella mielellä. Tsemppiä teille!

Kovasti yritetään pitää pää kylmänä 🙈 onhan se totta et ei näihin asioihin itse kuitenkaan pysty vaikuttaa! Kiva kuulla että sulla ei ollut sivuoireita, mulla oli ihan jäätävät oireet Gonal-Fästä ja Ovitrellestä 😅 kiitos ja kovasti tsemppiä PASsiin! Toivotaan plussatuulia! ♥️

Kiitos! Me saatiin vain yksi terve alkio pakkaseen, joten vähän jännittää kuinka sen kanssa menee vai joutuuko tekemään hoidot uudelleen. Meillä menny PGD hoitojen kanssa lähdes puoli vuotta nii ei ois kiva aloittaa alusta. Tää on vähän nonimutkaisempi ku alkioiden kromosomit täytyy lähettää ulkomaille tutkittavaksi. Mutta tarvittaessa niin tehdään tottakai.

Ai teillä on vielä sellainen keissi :/ varmasti raastavaa odottaa! Toivotaan että tää alkio nyt ois se tärppi! 😍

Kiva että pääsettekin aikaisemmin, eikä tarvitse jonottaa kolmea kuukautta😍❤️. Tsemppiä!

En ole vielä 100% varma että alkaako toi nenäsuihke heti seuraavassa kierrossa mut veikkaisin näin. Itse siis ajattelin että päästään vasta suunnittelupalaveriin helmikuussa 😍😍♥️

Kiva kuulla että mikään ei sattunut! 😄 Ehkä mä tässä taas panikoin ihan turhaan 🙈🙈

Vastaa käyttäjälle Lepa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X