No just ne kuuluisat ruuhkavuodet

Ruuhkavuodet. Pelkkä sana kuulostaa jo niin masentavalta, mutta kai me nyt jonkin sortin ruuhkavuosia eletään. Elämä alkaa niin hitaasti, ettei edes huomaa sen kuluvan. Yhtäkkiä esikoinen on 3,5 vuotiasja aloittamassa päiväkodin. Talo on kokonaan remontoitu, pihahommat täydessä vauhdissa, toinen muksu on jo vähän päälle 4 kuukautta. Hei wau, olen jokerennyt synnyttää kahdesti, Andreas täyttää kohta 36 vuotta, odotamme rakennuslupaa mökkiä varten ja ai niin, olihan meillä ne lapsettomuushoidotkin. Sitä vaan ihmettelen, että mihin tämä aika menee ja miten ihmeessä ollaan keretty.

Tässä samalla Andreas on tuplannut firman liikevaihdon, minä perustin itselleni yrityksen, blogin kävijämäärä on triplaantunutja koronaseikoilun tuloksena perustimme vielä rusettipajan. Haaveissa on kesämökki, talon laajennus (no se projekti länsisiipi mistä olen jankuttanut) ja kolmas lapsi. Kyllähän tämä kuulostaa aika hullulta. Varsinkin nyt, kun itse luen mitä juuri äsken olen kirjoittanut ylös. Miksi suomenkieliset kirjoittavat ylös, mutta ruotsinkieliset kirjoittavat alas? Hämmentävää. Ai miten niin ajatukset karkaavat. Olen juuri se yökukkuja, joka googlaa miten pitkä Jeesus oli, kello 03:34.

Rakkautta ja läheisyyttä meiltä ei kuitenkaan puutu, ja kyllä me keretään nauttiakin keskellä tätä härdelliä. Belle oli pienenä likkana jo mukana remppahommissa, ja ai että se oli hauskaa hänen mielestä. Kukaan ei kärsi, vaikka tahti on ollut aika vauhdikas. Päinvastoin, olemme oppineet tekemään saumatonta yhteistyötä. Mutta pakkohan se on myöntää, että meillä on maailman helpoimmat lapset. Molemmat nukkuvat todella hyvin, Belle osallistuu innokkaasti kotitöihin (kunhan hänelle annetaan suihkepullo. Pullossa on pelkkää vettä, mutta ei kerrota hänelle. Imuri on myös kiva, ja moppi). Molemmat ovat tosi iloisia ja tyytyväisiä tapauksia.

Meidän lapset nukkuvat todella hyvin, mutta meidän kolmas lapsi (eli työt) valvottaa. Ollaan todettu että paperihommat ja pakkaaminen onnistuu parhaiten yöllä, kun lapset nukkuvat. Muistan, miten paljon vihasin mun 9-17 duunia. Laskin minuutteja, kunnes pääsisin himaan ja herätyskello meinasi lentää seinään joka aamu. Nykyään mun työ ei tunnu pakkopullalta. Ollaan molemmat oltu onnekkaita siinä mielessä, että ollaan löydetty itsellemme kivat duunit, mistä me oikeasti nautimme. Meidän kohdalla se oli yrittäjyys. Olemme sellaisia ”projekti-ihmisiä”, ja ilmeisesti tämä on ihan geeneissä. Belle ilmoitti että hän haluaa töihin jo nyt, HETI! ja Mytte aloitti aamun projektilla ”tyyny alas sängystä”. Noin 20 minuuttia tähän proggikseen meni, mutta voi sitä ilon määrää, kun tyyny tippui lattialle. Tyttö ihan kirjaimellisesti kiljui onnesta.

Muutaman vuoden sisällä on tapahtunut ihan hirveästi. Jotenkin tuntuu, että heti kun palettiin lisätään muksu tai kaksi, mennään pikakelauksella. Isompi asunto, isompi auto, lapsilukot kaappeihin, hetkeksi kaikki matot ja koroste esineet häviävät, Pipsa possua, riman alentamista (varsinkin siivoukseen liittyvissä asioissa), pyykkikori muuttuu koosta S kokoon XXL ja kukaan ei tiedä minkä värinen pohja sillä on. Meillä koriste esineet kerkesivät tehdä pienen comebackin, mutta lähtevät kohta taas jemmaan. Jos tahti jatkuu tällaisena, ollaan kohta eläkkeellä. Sitten keretään matkustaa jaintiimi elämä kukoistaa. Tällä hetkellä aikataulut ja päätösvalta menee aika pitkälti pituusjärjestyksessä. Mitä lyhyemmät jalat, sen isompi etuajooikeus.