desire nymark - Banneri

Hitsi, kesä saapui ja kunnolla! Täällä ollaan nautittu helteistä ihan vaippasillaan. Meillähän on käytössä Libero comfort –vaipat, ja ollaan edelleenkin tosi tyytyväisiä! Tähän saakka ollaan jopa selvitty ilman yhden yhtäkään vahinkoa. Oli kyseessä sitten tavallinen kotipäivä, mökkeilyä, metsässä temmeltäminen tai hullut seikkailut isin kanssa, Libero comfort on hyvä kaikkialla! Vaipanvaihto sujuu helposti kodin ulkopuolellakin, ja vaipan saa helposti käärittyä pieneksi paketiksikäytön jälkeen. Pieni paketti roskiin, ei lahjaksi. Vaippojen pakkauksesta saa muuten näppärästi roskiksen, vaikkapa mökillä!


Nyt
hellepäivinä lasken pissavaippoja, ihan vaan varmuuden vuoksi, koska pelkään kuivumista. Mun muisti on vähän niin ja näin (äitiaivot hei), joten itse koen pysyväni paremmin kartalla vaippojen kuosien takia. Vaihdetaan aina pantterista kilpikonnaan ja kilpikonnasta pantteriin. Babies for babies –kamppiksen kuosit ovat muutenkin kivat, varsinkin nyt kun Mytte enimmäkseen hengailee ihan vaippasillaan. Mytte kyllä onneksi juo hyvin, mutta ainahan sitä nyt vähän stressaa että onko pikkuisella liian kuuma, kun itselläkin on ollut vähän tukalat oltavat +30 asteen helteessä. Emme silti valita, sää on ollut mitä mainioin! Ollaan veneilty, mökkeilty, tehty pihahommia ja todellakin nautittu Suomen kesästä!

Babies for babies, eläinvauvojen puolesta

Haluan vielä muistuttaa teitä Babies 4 babies –kampanjasta. Ostamalla Libero Babies for Babies Edition –vaippapakkauksen tai Libero Touch –vaippapakkauksen saat koodin (löydät koodin Liberon vaippapakettien sisäpuolelta). Kymmenellä koodilla voit joko tilata lapsellesi eläinasun ja kahdeksalla koodilla kylpypyyhkeen tai lahjoittaa 5 euroa eläinsuojelujärjestö WCS:lle. Mytte on jo päässyt lahjoittamaan ekan 5 euroa.

Instagramissa voi myös tukea WCS:ää käyttämällä Liberon AR –filtteriä. Joka kerta, kun kuva filtterin kanssa jaetaanWCS:lle lahjoitetaan 0,10€. Apinafiltterin löydätte TÄÄLTÄ, kilpikonnafiltterin TÄÄLTÄ ja leijonafiltterin TÄÄLTÄ.


Myttehän
on aika roteva pieni beibi ja on muutenkin kasvanut ihan hurjaa vauhtia, joten Liberon koot 1 ja 2 jäivät melko nopeasti liian pieneksi. Nyt käytämme kokoa 3 ja kohta siirrymme varmaan vielä isompaan, kun meidän pieni tyttö jo painaa melkein kahdeksan kiloa. Kyllä, KAHDEKSAN kiloa! Hän oppii uutta joka päivä, on tosi ”tukevan oloinen” neuvolalääkärin mukaan ja jaksaa olla hereilläj a puuhastella. Isin kanssa on tietysti hauskempaa, koska silloin riittää menoa ja meininkiä. Andreashan aika harvoin pysyy paikoillaan tekemättä mitään. Isin kanssa päästään veneilemään, leikkaamaan nurmikkoa, kastelemaan kukkia ja seikkailemaan. Äiti ei kyllä oikein ole yhtä menevää sorttia, ollaan esimerkiksi tutustuttu nurmikkoon. Varpaiden alla se kutitti tosi jännästi!

Ekat 4,5 kuukautta ovat menneet ilman vahinkoja ja ilman ihottumia. Eli kesäheltelläkin Libero Comfort –vaipat ovat tarpeeksi hengittävät. Myttekin vaikuttaa viihtyvän näissä oikein hyvin! Nyt vaan odotellaan, että päästään kokeilemaan housuvaippoja. Pienten kanssa aika menee niin nopeasti, että eiköhän sekin vaihe ole täällä ihan kohta.

LIBERO COMFORT -ARVONTA!

Saan arpoa teille lukijoilleni Libero Comfort -vaippapaketin (arvo 99€)! Palkintopaketti sisältää kolmen kuukauden vaipat eli noin 12 pakettia 🙂 Osallistu arvontaan kommenttiboksissa, osallistumisaikaa on sunnuntai-iltaan 2.8. klo 21 asti.

Kommentit (953)

Mukana, jos vaippapaketti osuisi kohdalle, niin se ilahduttaisi siskon esikoista, joka syntyy pian 🙂

Vaipat vielä hankkimatta ja esikoisen laskettuaika kahden viikon päästä😬🙈 Olisi mukava päästä kokeilemaan näitä vaippoja heti alkuun👌🏽

Mukana, 5 vuotta käytetty, nyt jo kolmella lapsella. Hyväksi todettu.

Mukana 🙂
Itse tykkään kanssa käyttää vauvalla Liberon vaippoja!

Mukana! Liberot on olleet aina meidän lemppareita ja niitä ostetaan myös syksyn tulokkaalle 🙂

Mukana, 1,5v ja comfort ollut aina paras ja ykkös valinta

Mukana 🙂 tääl 8kk Vilma vaippoja vailla 🙂

Mukana! Täällä on touhukas puolivuotias poitsu, jolla on käytössä Liberot 🙂

Mukana, täällä puoli vuotias poitsu ja käytössä Liberot 👍🏽

Mukana, täällä puoli vuotias poitsu ja käytössä Liberot 👍🏽

Mukana arvonnassa 🙂 Kirjoitat muuten todella hauskalla tavalla! 🙂

Mukana arvonnassa. Liberot on kyllä olleet parhaat meidän atooppisille muksuille ja ihan pian syntyvä kuopus saa ne myös vatmasti käyttöönsä 😊

Mukana! Olisipa mahtavaa voittaa vaippoja. Sylissä tuhisee neliviikkoinen ihanuus ❤️

Mukana! Olisipa mahtavaa voittaa vaippoja. Sylissä tuhisee neliviikkoinen ihanuus ❤️

Mukana arvonnassa👍 Omat kaksi pikkuneitiä liberoiden suurkuluttajia.

Oi että, vaipat noin pitkälle ajalle olis huiput! Mukana arvonnassa siis ☺️

Ehdottomasti mukana😊
Iltatähti tarvii vaippoja

Mukana, täälläkin Libero on se numero ykkönen 🙂 päivittäisessä käytössä up & go sekä comfort-vaipat pojalla 5/6 koko ja tytöllä newborn ja comfort-vaipat 2/3 koko 🙂

Mummon ja papan kolmas prinsessa syntyi äitienpäivänä, Iida kasvaa hurjaa kyytiä ja syö hyvin. Eli nämä vaipat menisi poikani perheelle, jossa on jo nyt akkavalta🤣

Täällä prinsessa tarttee vaippoja 😍😍😍

Musta tuli 4 pv sitten täti ensimmäistä kertaa. Tälle ihanalle pikkuprinsessalle tulisi tarpeeseen❤️

Mukana kummipojan puolesta! Olisipa mahtava yllätys, tykkään muutenkin antaa mahdollisimman käytännöllisiä ja tarpeellisia lahjoja😍

Mukana! Olemme tykänneet Liberon vaipoista, mutta höh – niitä ei saa lähikaupastamme. Pitäisi varmaan pyytää, että ottaisivat valikoimaan.

Mukana, tytönpojille🙋‍♂️💁‍♂️🤷‍♂️👶

Mukana lapsenlapsille 😀

Liberot on kyllä hyvät. Esikoinen käyttänyt 3 vuotta, mutta enää öisin ja nyt parin viikon sisällä pitäisi syntyä hälle pikkuveli ja liberot tulee jälleen kovaan käyttöön 🙂 eli mukana ollaan..

Mukana arvonnassa ☀️☀️

Mukana arvonnassa, meillä täytetään reilun viikon päästä jo vuoden 🥰

Menisi kahdeksannelle lapsenlapselle.

Mukana arvonnassa! Tulis vaipat lyl tarpeeseen.

P.s ootte kyl ihania koko perhe💜

Mukana! Meidän lähes samanikäinen poika on vaippojen suurkuluttaja 🙃

Arvonnassa mukana! 1.5v läpikakkija kuluttaa ahkeraan housuvaippoja

Mukana arvonnassa! Tänmönen setti tulis kyllä tarpeen

Meidän 4,5kk neiti myös todennut nämä vaipat todella näppäriksi, vaipat olis enemmän ku tervetulleita ! 😍
siiiispä MUKANA ARVONNASSA !

Täällä kaksi vaippaikäistä joten auttaisi🙌 mukana siis!:)

Täällä kaks vaippaikästä, olisi ikionnellista saada vaippoja! Mukana siis🤗

Mukana arvonnassa 🙂 ja jos ei löydy meidän pojan kokoa niin menee hyväntekeväisyyteen ❤️

Mukana arvonnassa 🙂

Myös olen mukana arvonnassa 😊

Myös olen mukana arvonnassa 😊

Mukana 🤩 Ihana kesä-Mytte ❤️

Mukana arvonnassa. Kummipoika saisi vaipat. 🙂🌺🌷

Liberon vaipat on parhaat meidän rotevalle pian 10-kuiselle pojalle 🙂 pidämme päivällä housuvaippoja ja yöllä teippivaippoja (näin olen huomannut, että ei fuskaa, kun teippivaipat oman kokemuksen mukaan imukykyisemmät – yöllä kun on samat vaipat jopa 11h käytössä!). Mukana siis arvonnassa! *Fingers crossed* 😀

Meilläkin nuo vaipat käytössä ja ollaan oltu niihin tyytyväisiä 😌

Olipa ihana kirjotus🥰
Arvonnassa haluan olla mukana, tosin toi vaippamäärä ei kolmee kuukautta kestä meidän kaksosilla mutta mieletön apuhan toi olis meidän vaippralliin! 😊
Mekin ollaan saatu koodeja sen verran et ollaan lahjotettu yks pompsi ja tilattu yks pyyhe, toki koodeja tarttis nyt saada lisää et saa kaksosista toinenkin eläinpyyhkeen 🥰

Kaksi vaippaikäistä lastenlasta.

Mukana ollaan. Täällä kaksosarjessa vaippoja menee. 😂

Mukana. Onko nää housuvaippoja?

Mukana arvonnassa. Vaipat tulisi tarpeeseen

Mukana arvonnassa 😍

Mukana arvonnassa 🙂

Todellakin mukana vaippa-arvonnassa, meillä kaksi vaippamaakaria, eli vaippoja kuluu paljon.. onneksi käyttävät samaa kokoa!

Mukana arvonnassa. Olisi mahtavaa jos 3kk:n vaipat olisi valmiina niin ei tarvitsisi koko ajan täydentää varastoja 👍

Vaippoja vauvalle😍

Mukana arvonnassa! 😄

Mukana arvonnassa! 😄

Mukana vaippa arvonnassa 😊

Mukana vaippa arvonnassa

Mukana!mun 7 kk tytölle tulisi tarpeeseen

Näppärä niksi jutussa.

Mukana arvonnassa! 😍

Mukana arvonnassa! Vaipat tulisivat tarpeeseen. 🙂

Mukana arvonnassa ❣️ 2 vaippailijaa tällä hetkellä ja tammikuussa yksi lisää 💕 Liberot luottovaippoja! Eivät falskaa, pitävät kuivana eivätkä aiheuta ihottumaa 😊

Arvonnassa mukana

Mukana arvonnassa, pojalle kohta 10kk ja osa sitten kaverin lokakuiselle. 🐵

Mukana arvonnassa ❤ Meidän 4kk ikäinen neiti käyttää samoja vaippoja 😍

Mukana arvonnassa ❤ Meidän 4kk ikäinen neiti käyttää samoja vaippoja 😍😩

Mukana,syyskuussa syntyvä vauva hyötyisi tästä tosi paljon😍

Mukana ollaan, kohta kaksi vaippasankaria meidän perheessä 🙂

Mukana, vaipat tulee kyllä tarpeeseen😍

Mukana ollaan. Kohta tarvitaankin vaippoja kun baby syntyy 😍

Mukana ! Veljentytär saa pian vauvan ja tämä olisi oiva apu lapsiperheeseen. 💖👶🍼👍👍👍👍

Meidän melkein 10 kuukautta vanhalle pojalle! Vaippoja kuluu! 😅

Vaipat tulisi tarpeeseen 9kk ikäinen neiti ottaisi mieluusti 😅😅

Mukana, vaippoja kuluu🙂

Sama täällä, Max neljä viikkoa lapsen syntymään… 🙂

Mukana, täällä myös helmikuinen 2020 ja vaippojahan aina menee 😎

Mukana, vaippoja tarvitaan vielä pitkään 😅

Mukana arvonnassa todellakin! 🙂

Mukana arvonnassa🤗 On ollut mukava seurata teidän matkaa ja sitä, kuinka avoin olet kaikessa. Ihanaa kesää koko perheelle😍🌞

Mukana ehdottomasti 🙂

Mukana arvonnassa, täällä helmikuinen 2020 joka käyttää samoja vaippoja 🙂

Siskon vauvalle vaippoja 😊

Arvonnassa mukana! Jokainen kasvaa omalla käyrällä meidän 1v1kk kävin 1v neuvolas niin neiti 8.6kg, mutta onkin sellainen pikku sirpukka ja pituutta 71.5cm! Suloiset tytöt teillä!

Mukana, tyttären vauvalle menisi.

Heippa,
Oikein kiva kirjoitus 😊
Monta vaippaa teillä vaihdetaan päivässä? Meillä käytössä Liberon Touchit, mutta välillä niissä tulee pissanhaju läpi. Ne on kuitenkin selvästi mukavimmat päällä ja ei ole tullut ihottumaa.

Pitää ottaa testattavaksi nuo muut Liberon vaipat.

Olen mukana arvonnassa 😊
Kivaa kesää teidän perheelle!

Oi tää ois huippu palkinto! Ehdottomasti mukana siis 😍

Osallistun arvontaan, kiitos!🌸

Mukana, hyvää kesää.

Ehdottomasti mukana arvonnassa!😍

Mukana! Meillä alle 2vk typy joten käyttöä löytyisi pienelle koolle.

Mukana! Tarve olisi syksyllä syntyvälle vauvalle sekä vielä toistaiseksi esikoiselle. 🤩

Mukana! Poitsu täyttää ensi maanantaina 1kk ja aletaan siirtymään ykkösestä kakkos-kokoon.

Ehdottomasti mukana arvonnassa! Liberot ihan parhaita! 👌

Mukana arvonnassa! Liberot ihan parhaita! 👌

Ensiviikolla syntyy perheeseen uusi vauva ja taaperokin käyttää edelleen vaippoja. Uskollisesti liberon käyttäjinä, tulisi kyllä enemmän kuin tarpeeseen ❤️

Tulisipa tarpeeseen, kun oman pienen pojan laskettu aika osuu elokuulle! Aivan ihana pieni tytöntyllerö siellä! 😍

Mukana arvonnassa! Liberon Comfort ja Up&Go koko 6 käytössä mun 10kuisella ja 4veellä.

Meille kelpaisi vaipat 1v pikku miehen käyttöön 😊

Mukana arvonnassa. Täällä kovasti odotellaan esikoista syntyväksi, joten kohta vaipoille on tarvetta.🥰

Ehdottomasti mukana! Vaippoja kuluu pikkuneidin kanssa. 3kk, kuutisen kiloa ja Liberon 3-koko käytössä. Vauvaa naurattaa babies for babies leopardikuosi aina 😅

Kiitos hyvistä vinkeistä! Täytyypä muistaa tuo vaihtelu eläinkuosista eläinkuosiin ens kesänä niin pysyy laskuissa mukana. Meille tulossa syyskuun alussa pikkuinen joka varmasti tykkäisi Libero comfort vaipoista! Mukana arvonnassa siis <3

Mukana arvonnassa! Meillä ihan tuore vaavi eli 1 mennään vielä pienen hetken 😊

Mukana arvonnassa! Meidän pikkuherra on tosin vasta syntymässä näillä näppäimillä, mutta kolmoskoon vaippoja ei vielä ole hankittunakaan 😀
Babies for babies kuosit ovat kieltämättä oikein ihastuttavia!

Mukana arvonnassa! Tulevana itsellisenä äitinä vähän jännittää, että muistaako/tajuaako hankkia kaikkea mitä lapsi oikeasti tarvitsee, kuten oikean kokoisia vaippoja 😄

Arvontaan mukaan, joulukuun alussa laskettuaika, vihdoin 11 vuoden odotuksen jälkeen.
❤️❤️

Arvontaan mukaan, joulukuun alussa laskettuaika, 11 vuoden odotuksen jälkeen.
❤️

Mukana arvonnassa! Meillä pikkuherra juuri 5kk ja jo 9,5kg eli nelosvaipat jo käytössä 🙂

Mukana arvonnassa. Meillä on olleet touchit alusta asti käytössä ja comforteja vois kans kokeilla😅

Mukana .. vaipat menisi lahjoitukseen koska meillä ei ole tarvetta kertakäyttö vaipoille
T:kesto äiti

Tämä tulisi niin tarpeeseen. 8 kk vanha tyttö talossa. Liberoja käytetään

Me myös tullaan mukaan arvontaan pienen poikavauvan (tai kohta jo taaperon 😆) kanssa. Hurjan nopeaan tämä vauvavuosi menee 😅

Kiva blogi, sulavaa tekstiä lukea 😊 Arpaonnea, tulisivat meidän 7kk naperolle tarpeeseen 🍀

Mukana arvonnassa 🙂 Meillä on käytetty vain Toucheja, jostain syystä Comfortit jäänyt kokonaan kokeilematta vaikka taitavat olla vähän edullisempia.

Mukana arvonnassa. 😊Meillä ollu alusta asti Liberot käytössä. Joko Toucheja tai Comforteja. Neiti nyt 6kk ja eka paketti housuvaippoja nyt kokeilussa.

Nämä vaipat tulisivat kyllä tarpeeseen – esikoinen syntyy tammikuussa! <3

Mukava nähdä että iskäkin noin paljon mukana. Vauva-aika loppuu nopsaan; nauttikaa yhteisistä puuhista 🙂

Todellakin mukana 🤩 koolla ei ois väliä, minulla on nämä kaikki kolme vaippaikäsiä niin ihan sama, tulisi käyttöön jokatapauksessa 😂🤣
Meilläkin on ollu Comfortit, Touchit käytössä pienenä ja samat fiilikset kun sinulla, ei falskaa 😊 ja Up&Gohin olen kanssa tosi tyytyväinen 🙏

Mukana ollaan 👶🏻

Mukana! Ihania kuvia 🙂

Kohta kolme vaipatettavaa, mummon ois kiva jakaa heille vaipat

Kaksosilla menee vaippoja aivan mielettömästi, joten tarpeeseen tulisi! Mukana siis.

Täällä kelpais 7kk poitsulle Liberon vaipat😊

Haluaisin osallistua vaippojen arvontaan.:) Kiitos ihanasta blogista Desi!:)

Liberon vaipat on parhaita 😍
Mukana arvonnassa

Nää vaipat on niin hyviä! Mukana arvonnassa💜

Ihana Mytte! 😍
Mukana arvonnassa.

Näitä menee vauvakaksosilla 👌
Mukana arvonnassa😍

Mukana arvonnassa! Meilläkin käytetään comforteja ja elöinkuosit on best 🙂

Mukana arvonnassa.
Librero 7 housuvaipat käytössä ja on kyllä hyvät.

Mukana arvonnassa! ☺️

Mukana arvonnassa 🙂

Liberot on meillä ollut täydelliset syntymästä lähtien nytten 8kk meneillään pikku pojalla 😀

Mukana arvonnassa. Liberot käytössä ja on kyllä hyvät.

Ehdottomasti mukana. Täällä kaksi vaippapyllyä🙂👍

Vaipat tulisi tarpeeseen. Täällä vkon ikäinen poikavauva. Oikein suursyömäri tissillä ja pissavaippoja tulee se n.8päivässä 😆

Josko uskaltais koittaa onneaan ja hankkia jemmaan omalle tulokkaalle.

Ehdottomasti osallistutaan pojan kanssa

Ehdottomasti mukana arvonnassa. 😊

Meidän puolivuotiaalle tulisi tarpeeseen! 😊

Meidän puolivuotiaalla olisi kovasti vaipoille käyttöä.

Mukana arvonnassa. Poika 3kk käyttää liberon vaippoja.

Siskon tyttären kaksoset pojat haluaa vaippoja.

Enpä aikaisemmin ajatellut osallistuvani vaippakilpailuun ja toivovani voittaa vaippoja:D näin se elämä muuttuu esikoisen myötä<3

Jee osallistutaan tytön 10kk kanssa

Kohta meillekin syntyy uusi vaippojen käyttäjä, joten mukana arvonnassa!

Täälä kans samat vaipat käytössä 👍🙂
Mukana arvonnassa, tottakai 👍 😎

Mukana, vaippoja kuluu kyllä! 🙂

Mukana, meillä Liberon vaipat käytössä niin vauvalla kuin taaperolla. 😎

Osallistun arvontaan 😊

Mukana ollaan 3,5kk poitsu kanssa 😊

Mukana arvonnassa 😊

J on ehdottomasti mukana arvonnassa ja suosittelee jokaiselle pikkuiselle Comfort housuvaippoja!

Mukana arvonnassa 🙂 Vaippoja kuluu täälläkin.

Osallistun innolla, vaippoja kuluu tytöllä 🙂

Nämä vaipat tulisivat ehdottomasti tarpeeseen joulukuussa saapuvan esikoisen kanssa!😍

Täällä pian 6kk vaippasankari käyttänyt nyt kuukauden verran noita liberon 3-koon vaippoja, tyytyväisiä ollaan👌 Arvontaan myös mukaan!

Ihana Mytte! Teidän tarinoita ollaan seurailtu aina, kun löytyy aikaa. Meillä täällä äitiaivoja pehmentää vilkas 2,5 vuotias tyttö ja kohta 4,5 kk vanha pikkusisko. Onneksi isompi menee syyskuussa taas pariksi päivää päiväkotiin, niin äitikin saa pikkuisen omaa aikaa. Mukana ollaan kilpailussa.

Mukana arvonnassa. Meillä käytetään kestovaippoja joten lahjoittaisin palkintovaipat Hope ry:lle 🙂

Mukana!
Meillä kohta 2 vaippaikäistä, eli niitä kuluu 😅

Mukana!
Meillä kohta 2 vaippaikäistä, eli niitä kuluu 😅

Mukana! Uusi vaippalainen on vatsassa valmistumassa, joten liberoille tulee taas kohta tosi tarve 😄

Mukana👍🏻meille on tulossa esikoinen joten vaipat tulee tarpeeseen 😊

Nuorelle uudelle perheelle antaisin , mamman murulle 💕

Mukana!🦵🏽🦵🏽🥳🥳

Puolivuotias vaippapylly mukana!😍

Mukana, pikkupoitsu ilahtuisi kovasti 🙂

Ilman muuta mukana, meidän 2kk ikäiselle pikkumiehelle tulisi todella tarpeeseen 🙂

Mukana vaippa-arvonnassa! Meiltä löytyisi 2kuukautta vanha vaipan käyttäjä!

Messissä 🤩 viel on vaippaikää pikkuneidillä edessä 😍

Mukana arvonnassa ! Esikoista odotetaan syntyväksi ihan minä hetkenä hyvänsä 🥰

Mukana! Meiän mini miehelle tulis enemän ku tarpeeseen.

Mukana. Kahdella lapsista Liberon vaipat käytössä joten tulisi tarpeeseen 😊

Meilläkin Liberot olleet alusta saakka käytössä !

Mukana arvonnassa, yksi vaippapöksy löytyy! Ehkä ensi kesänä harjoitellaan jo ilman olemista, mutta siihen mennessä vielä muutama paketti kuluu!!

Mukana arvonnassa 🙂 meiltä löytyy kaksi vaippahousua: 2v. ja 2kk ikäiset pikkuherrat 💕

Mukana arvonnassa. Täällä olis yksi vaippojen suurkuluttaja ja voitto tulis tarpeeseen.

Mukana arvonnassa. 🙂 toivottavasti muutaman viikon sisällä syntyvälle esikoiselle vasta pari pikkupakettia liberoita odottamassa, joten tarpeeseen tulisi.

Nää on olleet meidän juniorin kanssa myös huippu Vaipat 😊 mukana arvonnassa siis!

Arvonnassa ehdottomasti mukana! 😊

Nää vaipat on kyl huippuja! Mukana arvonnassa

Mukana arvonnassa ☺️. Täällä 5 kuukautta vanha poitsu. Myös libero vaipat käytössä. Koolla 4 mennään tällä hetkellä.

Tietysti osallistun arvontaan 🤗👶

Mukana arvonnassa 😊. Tulis tarpeen, LA marraskuun alussa ❤️.

Mukana arvonnassa! Meillä 2 vaippaikäistä, joten kiitettävä määrä kuluu vaippoja päivittäin 😊

Mukana! Liberot on parhaat 👌😊

Kiitoksia, vaipat kyllä kelpaisivat 😊

Liberot tulisi täälläkin käyttöön 😊

Mukana arvonnassa 🙂
Syyskuun alussa laskettu aika että tarpeeseen tulis vaipat <3

Liberoita käytettiin mekin n. kymmenkiloiseksi asti, jonka jälkeen ollaan vähän tingitty hinnassa ja käytetty Pampersseja. Molemmat hyviä merkkejä, mutta Libero kyllä vähän vielä parempi!

Liberot täälläkin käytössä. Ehdottomasti olen mukana arvonnassa👍🏻

Täällä jo kovasti odotellaan housuvaippojen testaamista, kun tyttö liikkuu koko ajan enemmän! Liberoja käytetty alusta asti ja uudet Babies for Babies -kuosit kiinnostaa pikkuneitiäkin kovasti 🙂

Mukana arvonnassa! Libero meilläkin käytössä. Esikoisella tosin oli jonkin aikaa välillä Pampersin housuvaippa, kun kakkavahingot nousi selän puolelta ja Liberoissa se tulvi heti vaipasta ulos, Pampersissa selkäosa nousee vähän korkeammalle. Mutta nyt on taas Libero myös taaperolla käytössä ja kyllähän noita vaippoja kuluu, vaikka esikoinen jo harjoittelee pottailuakin.

Ooh hyödyllinen arvonta 😍 MUKANA!

Mukana! Nämä tulisi hyvin käyttöön.

Mukana, kohta kahden pienen lapsen perheessä näitä kuluu ja paljon 😊

Mukana minäkin pikku-ukon kanssa ❤️

Mukana ollaan.. Vaippoja kuluu meilläkin hurjaa vauhtia meidän reilun kuukauden ikäisen pojan kanssa

Mummi mukana Aavalle vaippoja🥰

Mummi mukana arvonnassa myös 😊

Mukana vaippa-arvonnassa! 🙂

Mukana arvonnassa! 😊

Wauu mukana! Meidänkin jätkä käyttänyt elämänsä 8,5kk Liberoja joten tämä tulisi tarpeeseen!

Liberot on kyllä sopineet parhaiten meidän bulleriina-tytölle 😄😍 Nyt on ikää jo sen verran että osaa itse sanoa haluaako noista eläinkuoseista tiikerin vai apinan 😅

Mukana arvonnassa! Pari viikkoa pitää vielä omaa vaippashow:n supertähteä odottaa 🙂

Mukana arvonnassa! Helpottais hoitovapaalla elävän arkea!

Mukana ehdottomasti 🤩 täällä meillä häärii pian 11kk ikäiset kaksoset, joten vaippoja tarvitaan ja liberot olleet kovassa käytössä meillä 😊

Mukana arvonnassa. Meillä tänään 5kk täyttävä tyttö,joka on myös tukevaa tekoa😁

Mukana arvonnassa! Liberon vaipat on kyllä meidänkin vauvalle parhaat.

Syntymästä asti käytetty pojalla pelkkiä Liberoita ja olen ollut tyytyväinen. 😊 Mukana arvonnassa.

Mukana arvonnassa.

Ihana neiti teillä 😍 Liberot on 👍 Mukana arvonnassa 😊

Mukana!! Täällä myös yli 8kg ja 4kk poika 😍

Mukana arvonnassa 🤞

Meilläkin täällä 4,5kk ikäinen neiti möngertää. Vaipat tulis tarpeeseen 😊

Liberot on parhaita, olleet käytössä sekä esikoisella kunnes oppi kuivaksi ja nyt 5kk kuopuksella, mukana siis ollaan

Mukana arvonnassa, kolmas beibi syntyy loppuvuodesta joten olis ainakin vaipat valmiina!

Täällä jo 3kk ikäisellä comfort 4 käytössä. Niissä on ihana kuosi!

Mukana arvonnassa. Meillä kans nämä käytössä olleet syntymästä asti 😊

Juu, täällä kohta 10kk ikäinen vipeltäjä joten vaippoja kuluu 😊

Vaipat tulisi heti käyttöön

Mukana. Vaippoja menee paljon eli tulisi tarpeeseen 🙂

Mukana. Käyttöä löytyisi pian, kun baby syntyy.

Mukana arvonnassa! Vauva syntyy perjantaina ja vaipat tulevat tarpeeseen 🙂

Mukana kisassa. Liberot menisi pojan ihka uudelle tyttärelle. Ikää huimat 2 päivää. T:10xmummu

Pakko osallistua tähän! Perheemme uusin tulokas on nyt 7 vkoa vanha ja juuri mietin, josko kokeilisin Touchien jatkoksi Comforteja seuraavaksi!

Mukana.tulisi meilläkin tarpeen

Mukana! 🙋 Taapero 2v. Ja kaksoset 2kk. Kuluttaa hyvän määrän liberoita viikossa! 🙈

Mukana! Kyllä noita tuolla 1v 4kk vielä kuluu ihan reilusti!

Mukaan kivaan, hyödylliseen arvontaan.

Oih, huippu palkinto! Meillä myös Libero Comfortit käytössä😊

Mukana, samat vaipat käytössä ja tulisi tarpeeseen 🤗

Mukana kilpailussa! Liberot hyväksi havaittu käytössä.

Mukana! vaippoja kuluu kahdella käyttäjällä sitä tahtia, ettei haittaisi voittaa tällaista palkintoa 🤣

Arvonnassa mukana, siskonpojalle vaippoja 😊

Meidän vaippamerkki eli palkinto olis just eikä melkein!

Syyskuussa alkaa taas vaipparalli kun kuopus syntyy. Eli mukana arvonnassa 🤭

Mukana, tulisi tarpeeseen 🙂

Mukana arvonnassa!

Täällä 5kk viime viikolla täytänyt neitonen ja Libero 4 teippi vaippaan siirtyminen taitaa uhkaavasti täälläkin lähestyä rotevan (topakan kuten neuvolassa sanotaan) neitosen kanssa 😁

Mukana vaippa-arvonnassa! Taapero juuri päässyt kuivaksi mutta neiti 3 kk on vaippojen suurkuluttaja 🙈💩💦

Esikoinen ilmottaa tässä lähiaikoina tulostaan, nää näyttää kyllä kivalta 🙂 mukana siis arvonnassa 🙂

Mukana arvonnassa! Liberon vaipat on olleet meillä tytölle parhaiten istuvat ja ihanan ihoystävälliset ❤️😊

Oi, mahtava arvonta. Todellakin tulisi tarpeeseen meidän kolmikuiselle.

Ehdottomasti mukana! 😍

Ehdottomasti mukana! 😍

Mukana meidän vastasyntyneen kanssa! 😍

Täällä olisi kaksikuinen vaippailija mukana arvonnassa! 🙂

Ihana Mytte❣ ja mukana arvonnassa 🤩

Mukana arvonnassa! Kelpaisi Liberot myös meidän 3 kk neidille🥰

Mukana arvonnnassa! Meillä myös helmikuussa hoitojen avulla syntynyt tyttö. Kiva ollut seurata teidän matkaa ja kasvua nyt kun ovat samanikäisiä 😊

Mukana, toivottavasti arpaonni suosii. Odotamme esikoista saapuvaksi Lokakuussa 😍

Oi mukana! 😍 Meidän nelikuisella tytöllä myös samat vaipat käytössä – ihan parhaita! 💕

Mukana! Meillä myös Liberot vakiintui käyttöön about heti kun oltiin testattu läpi merkit

Mukana arvonnassa 😍 täällä yksi 6kk tyttö joka myöskin liputtaa liberon vaippojen puolesta! Iho aina pysynyt hyvänä ja vielä kertaakaan ei ole falskannut! Ihana mytte ❤️

Mukana arvonnassa. Täällä myös käytössä libero vaipat😊

Mukana 🙂 käyttäjänä taapero 1 v 4 kk 😍

Ehdottomasti mukana! Liberon vaipat on meidän pojalla ollut käytössä aina, ihan parhaita!😍

Mukana arvonnassa. 9kk vaippapöksy meillä 😊

Mukana arvonnassa! Liberot ovat olleet meille parhaimmat, muista vaipoista tulee ihottumaa! ☺️

Ihanalle lapsenlapselleni ihanilla kuvilla valmistetut, hyvin istuvat vaipat!

Todellakin mukana! Tulis meidän poitsulle tarpeeseen!😍💙

Ihanat kilpikonna vaipat! Sopisivat hyvin yhteen meidän Santtu-konnan kanssa 😀

Mukana, tulis niin tarpeeseen!😅 Oon huomannut että liberot on parhaat hinta-laatu-suhteeltaan, käytetään siis näitä. 👍

Mukana arvonnassa!Vaipat menisi kummipojalleni🤗

Mukana! Esikoinen tulee tarvitsemaan syksyllä ahkerasti vaippoja😊

Ehdottomasti mukana arvonnassa. Meillä asuu kaksi vaippaikäistä lasta, joten vaippoja kuluu päivittäin PALJON! 😀

Mukana. Myös täällä käytetään libero vaippoja 11 kk iköisellä.

Esikoisella liberot oli parhaita varsinki sit housuvaippoina ja muutaman viikon sisällä hänestä tulee isoveli joten vaippoja taas perheessä tarvitaan:)

Meillä ollut alusta asti libero käytössä koska ne sopivat kaikkein parhaiten meidän hieman pyöreämmälle tytölle:)

Mukana ollaan! 🤗🤩 Ihana pikkuinen teillä😍

Oi, olispa huikeeta voittaa! Meillä 1v vaippapeppu 🙂

Ehottomasti mukana. Täällä kans liberot käytössä puolivuotiaalla, eikä oo vahinkoja sattunu! 🥳

Parhaat vaipat ikinä, esikoisella jo käytin ja saman merkin vaipat myös kuopuksella 🙂

Jo 1,5 vuotta Liberon vaippoja käytetty ja en vaihtaisi pois 👍🏻🤩
Mukana arvonnassa!

Meidän 7kk vaippapöksy on mukana arvonnassa 💕

Me ollaan just kerätty 8 koodia ja tilattii kilppripyyhe!! Ne on niin söpöt! Ja tulis tarpeeseen ku on huono rahatilanne ja völil ei oo omlu varaa ostaa vaippoja nii joutunu pyytää rahaa lainaks

Ehdottomasti mukana arvonnassa! 😊

Nämä ovat parhaita vaippoja! Tosi kiva arvonta 😍 Mukana arvonnassa!

Mukana, paras arvonta mitä hetkeen on vastaan tullut! 🤩

Kelpais kyllä 3kk vaipat tähän konkurssiin. Liberon vaipat sopiikin parhaiten meidän atoopikoille 🙂

Liberon vaipat todettu täälläkin parhaiten istuviksi meidän 2,5kk neidille.

Ehdottomasti mukana arvonnassa! Parhaita vaippoja niin vauvan kuin äidin mielestä 😊

Ehdottomasti mukana arvonnassa, itsellä esikoinen 6vk. ❤️

Mukana arvonnassa! 😍 Monia vaippoja kokeiltiin tytön vauva-aikana atooppisen ihon takia ja libero sopinut parhaiten 😊👍🏼

Täällä samat vaipat käytössä aikanaan esikoisella ja nyt taaperolla. Kummallakaan ei koskaan ole ollut vaippaihottumaa tai suurempia valskauksia. Ihan parhaat vaipat. Ehdottomasti mukana arvonnassa!

Mukana arvonnassa 🌞

Mukana! Tulevalle vauvalle tulisi tarpeeseen❤️

Mukana! 🙋‍♀️ Liberot on best 🤩

Mukana arvonnassa!
Meillä on reilu 4 kk ikäinen vauva myös 😍

Mukana, liberot on meille paras merkki 👌🏻

Ehdottomasti mukana arvonnassa! Libero best!

Mukana arvonnassa! Libero best😊

Ehdottomasti mukana arvonnassa!🤩

Ihana sinä ja teidän perhe. Me ollaan mukana arvonnassa.

Mukana! N.3viikon päästä näen ensimmäistä kertaa oman kuopus poikani kun hän syntyy 🥰 Innolla ja rakkaudella odottaen mitä kahden lapsen äitinä ja ainoana vanhempana arkemme tulee olemaan ❤💙 Vaipat tulisi niin olemaan suuri pelastus yksinhuoltaja äidin elämään 👩‍👧‍👦

Mukana arvonnassa! 🙂 liberon vaipat todettu meillä parhaiksi!

N.3 viikkoa vielä laskettuun aikaan ja sitten näen vihdoista viimein oman ensimmäisen kuopus poikani 💙🥰 Joten vaipat tulisi ehdottomasti olemaan tarpeen, yksin kahden lapsen kanssa 💙❤ Rakastan pientä perhettäni vaikka olenkin siinä ainoana vanhempana 👩‍👧‍👦

Mukana arvonnassa! meidän 1v neiti käyttänyt enimmäkseen juuri liberoita 🙂

Mukana yllätyksenä pienelle 1kk ikäiselle kummipojalleni❤️

N.3 viikkoa vielä laskettuun aikaan ja sitten näen vihdoista viimein oman ensimmäisen kuopus poikani 💙🥰 Joten vaipat tulisi ehdottomasti olemaan tarpeen, yksin kahden lapsen kanssa 💙❤ Rakastan pientä perhettäni vaikka olenkin siinä ainoana vanhempana 👩‍👧‍👦

Mukana! Meidän poika on muutaman päivän Mytteä vanhempi 🥰

Vaippoja ei voi olla liikaa 😄 näin kesällä vaihdan useemmin ettei haudu.

Ehdottomasti mukana!😍

Arvontaan mukaan 😊 Liberot on kyl toiminu hyvin huuhtikuisen kanssa 💖👌🏻

Mukana arvonnassa. Meillä kaksi vaippaikäistä niin tarvetta kyllä olisi!

Vuoden ikäisillä kaksosilla vaippoja menee ihan kiitettävästi joten kyllä kelpais vaipat meille! ☺️

Oijjoi, oispa mukava voittaa! Vaippoja tarttee aina, kahdelle vaippapepulle.

Meillä on elokuussa vastasyntynyt ja yksi 2v taapero, joten vaippoja kuluu. Tulisi siis tämä palkinto enemmän kuin tarpeeseen 😍.

Mukana! Täällä poika tänään 10kk ja liberot hällä käytössä niinkuin aikanaan oli isoveljelläkin, joka nyt jo 3,5v 🙂 ps meidän esikoinen oli saman 8kg jo 5kk iässä kun tämä 10kk kuopus on vasta 7,9kg hullua kuinka erilailla kasvaa vaikka samat geenit ja vain 200g&0,5cm eroa syntymäpainossa🙈

Hei, mukana arvonnassa! Vaippaikäisiä meillä kaksi! 😅

Olispas kiva voittas, saatais koodeilla meille pyyhe 😎

Mukana arvonnassa. Syyskuun lopussa olis laskettu aika esikoisella ☺️

Mukana! Meilläkin aina ollut käytössä vain lokerot, meidän 25.4. Syntynyt käyttää nyt kolmosta n 6,5kilonen. Ja isompi 2,5v käyttää 6 housuvaippaa joten vaipat todella tulisi tarpeen tähän talouteen😅

Mukana arvonnassa😊👍 meillä on täällä kohta 3kk täyttävä neiti❤️

Mukana arvonnassa, siskon vaaville kiva yllä😊

Kummitytölle lahjoittaisin vaipat, helpottamaan arkea 🤩😊

Mukana arvonnassa kahden vaippapyllyn kanssa!

Alisa 4kk mukana arvonnassa. 🙂

Ihania kesäkuvia ja ihana vauva!

Liberon vaipat on ihan best! Meillä ei mitkään muut vaipat oo istunu niin hyvin kuin liberot 🙂
Joten mukana ollaan!

Ehdottomasti mukana!! 🧸♥️

Meillä olisi yksi 2,5kk ikäinen Libero vaippojen suurkuluttaja 💩🤣🙈👶

Oi, liberot on parhaita meidän poitsulle 😍

Mukana ollaan! 🙋🏼‍♀️

Touhukas ja puhelias Leevi 1,5v mukana arvonnassa 🌞❤️

Leevi 3,5kk mukana arvonnassa 🙂

Mukana! Adalmiina kohta 7kk❤️

Mukana arvonnassa! Libero vaipat on parhaita ❤️

Vauva 2kk mukana arvonnassa!😊

Oona 6kk mukana arvonnassa. 😊🌸

Mukana! 3kk neiti myös mukana arvonnassa:)

Mukana oma 2v ja naapurin poika 2v käy samat vaipat niin voisin osan lahjoittaa sinne 🧡

Valtteru 9kk mukana arvonnassa 😍

Mukana arvonnassa, 3kk ikäinen Kaspian vaippojen käyttäjänä

Olis kyllä huikea voitto tolle 3kk ikäiselle tyttelille. 😍

Mukana arvonnassa! Meillä käytössä samat vaipat ja ollaan todettu ne parhaiksi 😊 Lisäksi ne on kivan näköisiä ❤️

Onni 5kk (korjattua ikää 3kk) mukana arvonnassa 🤩

Rasmus 2 kk mukana arvonnassa 😊

Mukana ! Meillä molemmat neidit käyttäneet melkein pelkästään Liberoja. Nyt neiti kohta kaksi vee käyttää jo kokoa 6… Tiikeriraitaiset ja pantterikuosiset on suosikkeja 😃

Mukana! Täällä pieni poikavauva vanhempineen olisi iloisia 🙂

Ihania kuvia! 💛

Meillä on ollu 3kk pojalla liberot käytössä kokoajan, välillä testattu muuta, mutta ollaan todettu että mitäpä sitä hyvää vaihtamaan 🤭 Arvonnassa siis ehottomasti mukana!

Apina kuosi kamppisvaipoista meidän reilu 2v suosikki 🤩 reilu vuoden ikänen ”huolii” vielä kaikki 🤭 mukana arvonnassa siis!

Mukana arvonnassa. Vaippahousu perjantaina 6 kk. 🙂

Mukana! Meillä myös kuopuksella samat vaipat ku teillä!

Mukana, vauva 6 kk on myös arvonnassa kanssani.

Mukana arvonnassa 🤩 Kohta kaksi vaippaikäistä talossa, ja juurikin nämä vaipat käytössä. Housuvaippoja en osaa käyttää ollenkaan kun teippivaipat niin näppärät. 🙂

Meillä myös nämä käytössä. Hyväksi havaittu ja kuosit söpöjä 😊

Kyseisiä vaippoja menee meidän uudella tulokkaalla. 😊 Mukana arvonnassa siis!

Ois kyl kiva voittaa! Juuri esikoista odottava 😊

Libero är bäst. ✌ Skulle gärna vinna detta åt vår lille son på 1,5mån. 🥰

6 kk neiti tykkää myös kamppania kuoseista, mukana arvonnassa

Mukana arvonnossa😊

Mukana arvonnassa! Liberot on kyllä ihan best 🙂 vauva 4kk.

Meillä on melkein saman ikäinen vauva kuin Mytte, syntyi 7.3. 😍 Liberot on best 😊👍 mukana arvonnassa.

Kolmen kuukauden vaipat kelpaisi tälle äidille ja hänen vauvalleen 🤱

Mahtava arvonta, jossa ollaan mukana! Esikoista odotetaan tulevaksi lokakuussa ❤️

Mukana ollaan arvonnassa helmikuisen kanssa ❤

Pojan kanssa ollaan arvonnassa mukana ❤️😊

Mukana arvonnassa 👍Tarpeeseen tulisi maaliskuisen2020 neidin kanssa 🙈Nytkin liberot käytössä parhaita 😍

Mukana arvonnassa 🙂

Mukana! Meidän pieni vaippapylly huomenna kolmen viikon ikäinen ja jo nyt todettu liberon vaipat parhaiten meille sopiviksi

Mukana arvonnassa 4kk ikäsen neidin kanssa ☺️

Vaippasiltaan meidänkin helmikuinen on paljon ollut tänä kesänä.

Mukana! Vaippoja tarvitaan aina😅

Siis tulisi kyllä noille niin käyttöä ! Täällä kohta puolivuotiaan esikoistytön äiti ja ollaan tykästytty juurikin noihin comforteihin niiden ihanan kuvioinnin ja laadukkuuden vuoksi !

Mukana! Täällä 1,5v prinsessa joten vaipat vielä käytössä, ei oikeen oo innostunu vielä harjottelemaan käymään pöntöllä tai potalla.. 🙈

Mukana ollaan! 10kk ikäinen vaippatyttö ja aina liberoja vaan käytetty, parhaita👌🏼👌🏼

Me me 🙂 dehär sku va så lyx, lillebror föds i september 🥰

Mikä ihana vaippapöksy 😍 mukana arvonnassa!

Mukana ollaan 😍 meillä on käytetty liberoa synnäriltä asti. Aivan parhaat😍

Mukana!! Meilläkin käytössä nuo ihanat leopardi ja kilpikonna vaipat koossa 3, mutta ollaan juuri siirtymässä myös koko isompiin. Nämä pienet kasvaa ihan liian äkkiä 🙊😭

Mukana 🙂 våran lillkille skulle också födas 19.2 (också elektiivinen sektio) på Jorv men vi blev flyttade till Kvinnis pga av fel bokning och så föddes han 20.2 🙂

Mukana arvonnassa☺️ Tulisivat tarpeeseen marraskuussa syntyvälle vauvalle

Mukana ollaan, kyllä ne tarpeeseen tulis. 🙂

Todellakin mukana! Meillä myös käytössä tällä hetkellä Liberon Comfort vaipat ja ovat aivan huippuja! Ollaan kyllä tykätty alusta asti Liberon vaipoista 🤩🙌

Mukana ollaan 🥰 meillä asuu kaksi vaippapeppua joten menekkiä on!

Mukana arvonnassa! Kiva saada vauvalle vaippoja valmiiksi ❤️ ei kauaa enää niin pääsee taas vaipanvaihtoon 😭😍

Mukana arvonnassa 😊👍🏼 Marraskuussa syntyvälle vauvalle tulisivat tarpeeseen

Mukana ollaan! Meidän pikkujätkä on viikon päästä 4kk, ja meillä myös liberot käytössä 😏 ollaan kokeiltu vaikka ja mitä muitakin mutta nämä ainoot jotka ei valskaa ja tuntuu muutenkin istuvan hyvin tuolle liki kasikiloselle 😂 ja onhan se pantterivaippa ihana häntänsä kanssa!

Ehdottomasti mukana arvonnassa. Meille syntyy meidän odotettu esikoinen tammikuussa joten vaipoille on tarvetta 🥰

Oispa tarpeen tämä palkinto!

Mukana, 5kk poika kaipaa vaippoja vielä pitkään 🙂

Mukana ollaan!

Meillä onkin jo Liberon vaipat päivittäisessä käytössä 😊

Mukana arvonnassa 😊 kaksi vaippa ikäistä lasta löytyy kotoa joten vaippoja ei voi olla koskaan liikaa

Mukana arvonnassa! Täällä on yksi pieni vaippapylly🥰 Babies for babies-vaipat ovat aivan ihanan näköisiä🤩

Mukana ollaan! Meillä oli käytössä Liberon Touchit ekat 7 kuukautta, mutta sit siirryttiin päivisin Comfortiin. Öisin on kyl yhä Touchit, ku ne vaan on parhaita ja pehmosia. Meillä on nyt koko 4 ja menee vielä varmaan pitkään hoikalla pojalla 😅❤

Mukana! 🤩 De går åt en hel del me blöjor så en sånhär vinst sku verkligen vara på sin plats. 😍

Mukana! Esikoista odotetaan syntyväksi loppuvuodesta, joten vaipoille olisi tarvetta!

Mukana arvonnassa! 🤩

Mukana! Meidän 2kk poitsu käyttänyt myös synnäriltä asti pelkkiä liberoja 🤗

Mukana arvonnassa! Perjantaina olisi laskettu aika ja tulevalle pikkukakkoselle tulisi kyllä tarpeeseen 🐒👶🏻

Mukana arvonnassa! Kotona 10 päivän ikäinen kakkakone😅❤️

Mukana arvonnassa! Täältä löytyy yksi muutaman kuukauden ikäinen pikkuneiti:)

Todellakin mukana! Libero Comfort -vaipat meilläkin käytössä ja aivan parhaita, Liberon vaipat ylipäätänsä kyllä aivan huippuja! 🤩

Mukana arvonnassa ❤️ Täällä neiti 3,5kk on myös innokas Libero-käyttäjä!

Mukana arvonnassa! Täältä löytyy kaksi pientä vaippapyllyä. Nuo babies for babies -vaipat on kyllä maailman suloisimpia!

Ihana Mytte 😍
Osallistun arvontaan!

Mukana, näillä näppäimillä pitäisi vauvan syntyä niin ei tarvitsisi murehtia että osaako mies ostaa vaippoja kaupasta 🤩😂

Oma vaippapöksy ja kummityttö kaipaa kyllä näitä. Nää kuosit on kyl💙

Ooo mukana arvonnassa, ois aika makia valmiiksi täytellä vaippa varastoja toiselle syntyvälle vauvalle🤩😍

Arvonnassa mukana😍 meillä kaksi taaperoikäistä joilla vielä vaipat kovassa käytössä, voitto olisi enemmän kuin mahtavaa ja tulisi todella tarpeeseen😁

Mukana arvonnassa 🙂 1.5 kk päästä laskettuaika ja olis kiva olla vaippa varasto nurkissa.

Mukana meillä esikoistyttö 1kk ikönen😍

Mukana arvonnassa 🙂👌
PS. Hieno rusetti Alicella!

Mukana arvonnassa, neiti melkein 4 viikkoa ja vaippojahan meillä kuluu ☺️

Mukana arvonnassa, rakkaan kummitytön vaippavarastot kaipaisi täytettä sekä kotona että mun luona 😊

Meillä tykätään libero toucheista, mukana siis!

Mukana 🦁🐢🐸🐅

Mukana arvonnassa meidän 5kk tytön kanssa 🙂

Mekin ollaan helmikuisen kanssa mukana arvonnassa! 😍

Meillä kanssa hyvät kokemukset liberon vaipoista, sopivat muodoltaa ja materiaaliltaan. Rakastan noita kuoseja, ne kettukuoviolliset oli kans älyttömän söpöjä!

Mukana arvonnassa 😊

Mukana! Esikoinen tulossa hetkenä minä hyvänsä ja vaippoja tullaan tarviimaan 😅

Ehdottomasti mukana😊

Mukana👍 meillä 2kk vanhalla pojalla kohta 4 vaipat käyttöön🙊

Jag är med! Har en miniflidu på 6mån så blöjor behövs 😀

Mukana arvonnassa! 😊

Mukana arvonnassa. Meillä monta vaippaikäistä niin tarvetta kyllä olisi!

Libero muutenkin käytössä, joten ehdottomasti mukana arvonnassa. 🤗

Deltar! Leopard mönstret på 3:orna är underbara! Här har vi också en 4,5 månaders nästan 8 kg guldklimp 😍

Mukana, olis kyllä huippu juttu kun kaksin elellään super menevän 7,5kk kanssa ja nää eläinkuosit miellyttää pikkumiestäkin🤩

Meillä käytetään vitosia.Housuvaipoista en leopardikuosia ole löytänyt,joten pakko oli pitkästä aikaa ostaa teippivaippoja ihan vaan kuosin takia 😀

Mukana! Vaipat tulisi hyvän ystäväni vauvalle, joka syntyy kohta ❤️

Mukana! Vaippoja menee monta päivässä 😅 Tiikeri kuosi on paras 🐯

Mukana arvonnassa!🌴🐒🐯 Parhaita vaippoja ovat ja hauskat kuosit piristää!

Mukana🙌🏼😊 meillä samat vaipat todettu parhaimmaksi meidän helmikuiselle👌🏼

Mukana! Tyttö 8kk 😍

Mukana 🤩 Meillä tiikeri kuosi on ehdottomasti lemppari🐅

Mukana! Esikoinen syntymässä lokakuussa. 🙂

Mukana arvonnassa, meidän suosikkeja on kans Libero Comfortit, olleet jo 4kk eikä ole ollut mitään vaippaihottumia tai muitakaan ongelmia. 😊👍🏻

Meidän sinappikone on mukana arvonnassa! 😂

Ehdottomasti mukana arvonnassa ✌🏻

Mukana, täällä 3 kk:n ikäinen heppu vailla vaippoja 😄

Ehdottomasti mukana ja ehdottomasti tulisi tarpeeseen 😍

Mukana! Rupesin seuraamaan sua kun ootin itse tyttöäni tässä viime talvena. Kiitos hyvistä kirjotuksista ja videoista tuben puolella. Ollut mukava seurata varsinkin kun meidän tyttö on vain kaksi viikkoa teidän Mytteä nuorempi. Hyvää kesän jatkoa teidän perheelle

Mukaan arvontaan. Liberot meilläkin käytössä.

Mukana arvonnassa ! Toinen vauvavuosi alkamassa. Juniorin kanssa joten tarpeeseen 🤗

Mukana ehdottomasti!! Vaipat menisi ehdottomasti sikoni kaksosille❤

Mukana ehdottomasti!!! Tulisi tarpeeseen siskon kaksosille ❤❤

Mukana 😊

Ps.älskar ditt humor 🤗

Täällä 6,5kk vaippamaakari tyttö. Mukana arvonnassa siis. ☺️

Ehdottomasti mukana!🌸 vaippoja ei ikinä voi olla liikaa, kun tuntuu että kokoajan on kauppalistassa vaippapaketti..

Mukana arvonnassa 😊kaksi vaippa ikäistä löytyy niin vaippoja menee. Liberon vaipat todettu parhaiksi

Mukana arvonnassa😎. Ihana Mytte😁
Mulla 2-v poika. Vielä tarvitaan vaippoja

Mukana arvonnassa 🙂 Vauva 7viikkoa,isommat kolme lasta 2v-9v.

Mukana. 🙂
Niin kiva seurata sun blogia kun itsellä about saman ikäinen vauva. Ihanaa kesää teille!

Ehdottomasti mukana meidän 6vk esikoisen kanssa. ❤️

Mukana arvonnassa! Porvoolainen peppu tarvitse hyviia vaippoja! Terveisin koko perhelle!

Meillä myös libero ollut käytössä koko ajan 3 kk pojalla, istuu parhaiten ja pitää isotkin kakat sisällään.

Kiitos myös samaistuttavista kirjoituksista vauva- ja lapsiperhe-elämästä. Meillä on myös 2 v neiti ja 6 v poika ja monet naurut ja välillä liikutuksetkin saanut tämä mamma tän arkihärdellin keskellä sun blogista!

Mukana arvonnassa 😊 Meilläkin Liberot käytössä 👍🏻

Mukana arvonnassa. Täällä olis pian edessä siirtyminen 3 kokoon 🙂

Mukana! vaipoille olis tarvetta tämän 2 viikkosen kanssa 🤗

Mukana😊
Tässä samalla kiitos kivoista teksteistä, 7kk pojan äitinä melko samat vaiheet, ja samat asiat osuu sekä nauru että itku hermoon😂

Mukana arvonnassa! 😊

Mukana arvonnassa. Tulisi tarpeeseen tulevalle perheenjäsenelle😊

Mukana arvonnassa. Ihan parhaita vaippoja 😊

Mukana! Esikoinen voi syntyä hetkenä minä hyvänsä joten tää olis hyvä😊

Täällä samat vaipat käytössä taaperolla ja vauvalla, parhaaksi todettu. Osallistun myös arvontaan. 🙂

Vastaa käyttäjälle Aida Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X