desire nymark - Banneri

Noniin, olen ollut aika hiljainen täällä somen puolella. Minulla meni siis niska jumiin, sitten selkä ja lopuksi myös käsi rupesi oireilemaan. Kirjoitan tätä postausta yhdellä sormella, eli tästä tulee astetta lyhyempi, mutta yritystä ainakin on! Lääkärit veikkasivat jännetuppitulehdusta, eli rasitusvamma ja nyt sitten pusketaan eteenpäin rannetuen kanssa. Arki kyllä sujuu ihan hyvin, mutta kirjoittaminen ja näpertäminen on haastavaa.

Tämän lisäksi meillä on paljon tilauksia tällä hetkellä, ja väsätään tonttulakkeja yömyöhään. Onneksi minulla on taitava ja ahkera mies, musta ei nimittäin paljon hyötyä ole tällä hetkellä. Eli meillä on paljon työkiireitä tällä hetkellä. Muuten meillä menee oikein hyvin. Nautimme syksystä, vaikka sää nyt on mitä on. Belle odottaa kovasti että tulisi lunta, Mytte taas murisee aina jos ulkona sataa vettä. Tämä pieni typykkä ei todellakaan usko siihen ”ei ole olemassa huonoja säitä, on vaan huonoja vaatteita” sanontaan.

Mytte on oppinut seisomaan tukea vasten ja köröttelee eteenpäin brion kävelykärryllä. Menoa ja meininkiä riitää ja aina saa olla sydän kurkussa. Välillä tytöt leikkivät yhdessä esimerkiksi duplojen kanssa, ja silloin sydän sulaa. Kymmenen minuuttia myöhemmin Belle hermostuu, kun Mytte tuohaa hänen rakennelmia tai yrittää pölliä Bellen tavaroita. Silloin saa taas olla erätuomarina. Eilen ne katsoivat lilo & stitchiä yhdessä. Mytte istui Bellen sylissä, ja Belle halaili ja pussaili Mytteä. Nämä ovat kyllä ihana kaksikko.

Tämän viikon menu on ollut astetta erilaisempi. Porkkanakeittoa, tacosalaattia, kukkakaalivuoka ja ceasarsalaattia hernepohjaisilla nugeteilla. Sanotaanko näin, että Belle ei ole arvostanut tätä astetta erikoisempaa safkaa. Ceasarsalaatti on ainoa joka upposi, ja täällä jankataan taas että pizzaa tekisi mieli. Beltsulla oli taas nuha ja yskä, joten hän on ollut kotona tämän viikon ja nyt on jo ikävä kavereita. Sinänsä saa olla iloinen, kun päiväkodin aloittaminen on mennyt niin hyvin. Flunssaa kyllä on koko ajan, mutta ainakin tyttö viihtyy ja henkilökunta on super mukava!

Mitään muuta spessua ei ole tapahtunut. Paljon rusetteja ja tonttulakkeja, disney plussaa, kynttilöitä ja teetä. Mulla on tosi vahvat särkylääkkeet käytössä, sekä buranakuuri, joten toivotaan että niskaselkäkäsi kompleksi tulisi kuntoon mahdollisimman nopeasti. Muuten isken itseni kokovartalokipsiin ja painun talviunille. Miten teillä menee? Onko syksy mennyt hyvin? Ootteko saaneet olla terveenä? Tuntuu että kaikilla on flunssa koko ajan..

Kommentit (8)

Olisi kiva jos teillä olisi mallistossa neutraali/pojillekin sopiva tonttulakki

Mulla oli sama ongelma ranteen kanssa synnytyksen jälkeen😒 rannetuen ja lääkekuurien jälkeen yks kortisonipiikki ranteeseen ja vaiva katosi! 😍

Voi ei! Oiskohan kortisonipiikki mullekin sopiva vaihtoehto 🧐 täytyy kysyä seuraavalla kerralla kun käyn lääkärissä marisemassa mun kivuista! 😂♥️

Suloset tylleröt! Ja onpa mytte kasvanu😳❤️

Niin on! Taas saa ihmetellä mihin tää aika menee 🤭

Meilläkin alkoi päiväkoti elokuussa ja tuntuu että tässä kolmessa kuukaudessa lapsi on ollut enemmän kipeä kuin kahtena kotivuotena oli 😀
Uusi työpaikka myös väsyttänyt itseäni ja kombo kaksi vuorotyöläistä ja taapero ei ole se helpoin tämän toimivan arjen kannalta.
Itselläni myös kokemusta noista niska selkä vaivoista ja ovat kyllä viheliäisiä! Lamaanntuvat niin helposti. Raskausaikana niska jumahti todella pahasti eikä pää kääntynyt ja sängystä en päässyt ylös ilman apua. Olin varmaan näky lääkärissä kun pää roikkui vain toisella puolella 😀 Burana kuurilla se helpotti kun sitä lääkäri uskalsi määrätä. Mutta oli kamalat päivät ne.

On tulossa nyt ihan lähipäivinä 🥰

Meinasin myös tulla kyselemään pojalle sopivaa tonttulakkia, mutta kiva jos on tulossa 🙂

Ja tsemppiä kiireisiin ja kipuihin!

Vastaa käyttäjälle Seela Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X