Lapsiperheessä jokainen hetki on potentiaalinen katastrofi

Aamut ovat aina olleet haastavia meidän talossa. Täällä ei asu yhtäkään aamuvirkkua, joten saadaan aina melkoinen sirkus käyntiin heti aamusta. Koomassa yritetään herättää Belleä, joka änttää takaisin että ulkona on pimeetä, joten vielä pitäisi nukkua. Etsitään hukassa olevia lapasia, kengät menevät väärään jalkaan, mytten ilmeestä huomaa selkeästi että elämä ei just nyt tällä hetkellä hymyile. Lopputuloksena on silti aina iloinen lapsi, joka vilkuttaa äidille ja pikkusiskolle päiväkodin ikkunasta.

Yhtenä aamuna meidän kahviporot oli loppu. Meinasin jo vetää himmeät raivarit, mutta muutama minuutti myöhemmin heitin kahvipavut blenderiin. Mytte katsoi silmät suurena, että nyt mamma on pimahtanut. Ei siinä, oikein hyvät kahvit tuli ja päivä lähti kivasti käyntiin. Kahvin voimalla sitten pääsin imuroimaan kaikki kuivuneet play doh muovailuvahat, jotka olivat pitkin lattioita. Muutama minuutti myöhemmin Mytte löysi paketin täynnä hapankorppuja, jotka neiti levitteli pitkin keittiönlattiaa. En tiedä kuka keksi rikkalapion ja imurin, mutta nöyrä kiitos teille.


Ruokapöydässä perheen pienin ahmii ruokaa ku viimeistä päivää, muutama kokoa isompi neiti marisee että ruoka ei kelpaa. Eletään taas pyhällä hengellä. Onneksi neuvolassa tsempataan että tämä on ihan normaalia. Eli kyseessä on taas ”vaihe”. Näitä vaiheita kun nyt riittää loputtomiin. Keskellä päivää patistan Andreasta lääkäriin, kun sormi on vääntynyt oudosti. Mies ei tietenkään halua lääkäriin lähteä, vaikka sormea komistaa kaikki sateenkaarin värit. Myöhemmin tulee viesti että juu, oli pois sijoiltaan. Mitä minä sanoin.

Illalla meinaa tuskahiki nousta, kun huomaan meidän pyykkivuoren. Siis kirjaimellisesti koko meidän kodinhoitohuone oli täynnä pyykkiä. Tummaa, valkoista, punaista, likaista, puhdasta. Epämääräisiä vaatekasoja pitkin poikin. Keskellä niin sanottua pyykkihelvettiä, istahdin lattialle ja otin Mytten syliin. Katseltiin yhdessä miten pesukone pyöri, ja Mytten mielestä tämä oli kauneinta maailmassa. Tyttö oikein kiljui riemusta. Kodarin lattialla tajusin olevani erittäin onnellinen, kaaoksesta huolimatta. Kahden pienen kanssa jokainen hetki on potentiaalinen katastrofi, mutta asenteella pääsee pitkälle. On kuitenkin fakta, että aina pelkkä asenne ei riitä, ja silloin kannattaa hakea apua.


Ekan lapsen kanssa olin aivan liian pikkutarkka. Stressasin milloin mitäkin, otin paineita asioista x ja y, tavoittelin täydellisyyttä vaikka en tiennyt millainen se ”täydellisyys” sitten edes olisi. Valitin joka ikisestä vaiheesta, oli kyse sitten hampaat, unettomat yöt, epäonnistuneet päikkärit. Nyt tokan kanssa kaikki on ollut helpompaa. En jaksa stressata, vaan kaikki menee omalla painollaan. Eihän nämä pienet aina nuku, tai syö. Välillä on kiukkupäiviä, välillä on sotkua (okei, melkein aina) ja välillä jotain menee rikki, mutta se on elämää. Elämä ei ikinä ole täydellistä, mutta kaaoksessakin on paljon kaunista, kunhan osaa katsoa asioita oikealta kantilta.

Ulospäin näytetään yleensä niitä hyviä puolia, mutta itse väittäisin että lapsiperhe-arjessa löytyy hiukan kaaosta aina vähän väliä. Suursiivouksen jälkeen perheen pienin kuolaa lattioille, isompi taas sotkee ikkunat ja peilit. Välillä kauhukaksikko iskee fiksut päät yhteen ja hyökkääväät kukkien kimppuun. ”Leikitään mutaleikkejä, sun maton päällä, käytetään kukkien multaa”. Päivittäin tehdään inventaariota keittiönkaapeissa, ja miksi ei muuallakin. Välillä itkettää, toisinaan veetuttaa mutta yleensä kuitenkin naurattaa ja ikinä ei ole tylsää. Tai hiljaista. Ja jos on hiljaista, niin sitten vasta iskeekin paniikki!

Kommentit

3 kommenttia
Avatar

Ihana kirjoitus ja niin totta! Kyllä niitä pyykkejä ehtii sitten pestä ja pitää kodin ihan tiptop, kun lapset lähtevät pesästä. Ja voi olla ettei siinä kohtaa enää kiinnosta pieni sotkuisuus, kun elämästä nauttiminen on paljon kivempaa. Jos tekee mieli makoilla lapsen kanssa koko päivä pikkulegoja rakennellen niin antaa mennä vaan ja turha nipotus veks ❤️ kyllä ne tiskit ja pyykit siellä jaksaa odottaa…

Avatar

Hyvin kirjoitettu 👍 samanlaisia kokemuksia on, että toisen kohdalla ei jaksa enää niin turhantarkka olla.

Avatar

Hyvin kirjoitettu🙂🙏
Yritän pyrkiä tähän samaan tasapainoon, ei lapset muista oliko pölyt pyyhittynä mutta sen muistavat jos äiti ei koskaan ehdi leikkimään/lukemaan/olemaan läsnä…
Lapset ovat vain hetken pieniä🧡🧡

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä