desire nymark - Banneri

Mainos Bellalice bows

Kuusi kokonaista kuukautta verkkokauppiaana, ja hyvin ollaan selvitty! Verkkokaupan suosio yllätti meidät positiivisesti ja nyt puoli vuotta avaamisen jälkeen ollaan laajentamassa sekä taloa (isomman työhuoneen toivossa) että tuotemallistoa. Tällä hetkellä yritetään selvitä joulustressistä, mutta samalla yritetään myös suunnitella kevätmallistoa, eli meillä on monta rautaa tulessa. 2020 on kaikin puolin ollut todella hyvä vuosi, mutta samalla erittäin kiireinen. Elämäni aikana mikään vuosi ei ole mennyt yhtä nopeasti ohi kuin tämä, mikä sinänsä on harmi, koska tämä on myös ollut elämäni onnellisin vuosi.

Tämän vuoden laskutus on ollut yllättävän hyvä, jos otetaan huomioon että olen ollut äippälomalla suurimman osan vuodesta ja tarkoituksena ei ollut tehdä mitään kovaa tulosta. Korona ei ole vaikuttanut negatiivisesti somehommiin, eikä rusetteihin. Messut olisivat tietysti lisänneet myyntiä, mutta ihan rehellisesti en edes usko että meillä olisi ollut aikaa messuilla, ollaan nyt jo aika tiukilla. Laskutuksen ihan tarkkaa summaa en vielä tiedä, mutta se on ollut noin 60 000 euroa, mihin olen tyytyväinen. Verkkokaupan myynti on koko ajan nousussa, joten meillä on isot suunnitelmat ensi vuodelle ja toivon mukaan ollaan myös kokeneempia ja fiksumpia.

Joulu on verkkokauppiaalle yhtä iloa, mutta myös täyttä helvettiä

Yhden viikonlopun aikana myytiin tonttulakkeja 800 euron edestä. Voitte vaan arvata, että ompelukoneen talla on ollut pohjassa koko ajan. Tässä samalla Mytten poskihampaat on tulossa, joten yöt ovat olleet haastavia ja molemmilla lapsilla on ollut flunssaa. Yrittäjänä on tosi vaikeaa löytää sellaista täydellistä tasapainoa. Joko duunia on liian vähän, ja silloin iskee kauhea stressi, kaikki tuntuu epävarmalta ja tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin. Toisaalta taas jos duunia on liian paljon stressileveli on vielä korkeampi ja meno tuntuu ihan hullulta. Viimeistään siinä vaiheessa kun verot pitää maksaa ja huomaat, että kovasta duunista huolimatta  ei edelleenkään ole varaa lipittää mansikkamargariittoja Ibizalla, tekee mieli lyödä hanskat tiskiin.

Verkkokaupan perustaminen vauvavuoden aikana ei ehkä ollut se kaikista fiksuin päätös. Välillä pitäisi taipua kymmeneen eri suuntaan saamaan aikaan. On kotityöt, parisuhde, kaverit, lapsia jotka haluavat tehdä piparkakkutaloja ja joille pitäisi väsätä joulukalentereita, mutta sitten on myös ne tonttulakit ja rusetit, joita pitäisi tehdä ja pakata ja postittaa ja.. Jollain ihmeen tavalla saadaan kuitenkin aina kaikki hoidettua. Tässä kyllä vaaditaan aika saumatonta yhteistyötä, joten olen todella kiitollinen mun puolisosta, joka jaksaa tehdä tätä mun kanssa, sekä auttaa arjen pyörittämisessä.

Suunnittele mallistot etuajassa, äläkä ikinä jätä mitään viime tippaan

Meillä joulumallisto oli melkoinen farssi. Aloitettiin suunnittelu aivan liian myöhään, sitten tonttulakkeja rupesi menemään ihan hulluna ja tehtiin niitä niska limassa. Joulukuussa huomasin, että meillä ei ollut mitään muuta, kuin ne tonttulakit. Kovasti olin suunnitellut kaikkea, mutta se vaan jäi. Meidän mallistossa ei edelleenkään ole punaisia rusetteja, mutta sain sentään muutaman jouludonitsin lisättyä mukaan ja niitä on mennyt ihan hyvin. Eli myynti olisi varmaan yli puolet parempi, jos olisin aloittanut suunnittelun ajoissa. No, virheistä oppii ja nyt ollaan jo kevätmalliston kimpussa. Koko valikoima tulee muuttumaan vuodenvaihteessa, joten samalla kun tehdään lakkeja yritetään kehittää jotain uutta ja jännittävää.

Brändäys on tärkeää

Tässä asiassa meinaamme parantaa, koska parannettavaa todellakin on. Meillä ei ikinä ollut mitään kunnon brändäystä, paitsi logo. Tällä hetkellä en koe olevani tyytyväinen siihenkään, mutta tässä vaiheessa emme enää lähde sitä muuttamaan. Väripalettia meillä ei ikinä ole ollut, joten siihen panostetaan nyt, sekä tuotekuviin ja mainosmateriaaliin. Tällä kerralla suunnitellaan näitä asioita tarkasti, muokataan nettisivuja ihan rauhassa ja mikäli kaikki tuntuu aivan liian vaikealta, meinaan palkata jonkun tekemään tämän meidän puolesta. Tässä puolen vuoden aikana ollaan keretty kokeilemaan vähän sitä ja tätä, joten tiedämme mikä toimii ja mikä ei. Tähän saakka meidän markkinointi on ollut aika mitätön, joten siihen panostetaan nyt oikein kunnolla 2021.

Toimiva työtila olisi luksusta

Jestas sentään, meidän talo on TÄYNNÄ rusetteja ja donitseja. Siis oikeasti, niitä on JOKA PUOLELLA. Keskellä olkkaria meillä on pakkauspiste, kaikki vaatekaapit ovat täynnä kankaita tai rusetteja, töitä tehdään milloin missäkin koska mihinkään ei mahdu. Myönnän, että rusettien kääntäminen ja sitominen sängyssä, samalla kun katsotaan netflixiä, on ollut ihan söpöä, mutta meillä rupeaa olemaan mitta vähän täynnä. Meidän uusi työhuone ei tule olemaan valmis vielä moneen moneen kuukauteen, mutta sellainen on sentään tulossa. Tätä huonetta tullaan suunnittelemaan erittäin tarkasti, ja jos mun omat rahkeet tai aivosolut eivät riitä tähän, meinaan palkata ammattilaisen.

Kaappitila on tietysti tärkeä asia, ja täydellisessä maailmassa jokaisella tavaralla olisi se oma paikka, mutta suurin ongelma tällä hetkellä on ergonomia. Mulla on jatkuvasti selkä paskana, vaikka käyn hierojalla, eli tämä johtunee ihan mun tavasta työskennellä. Nyt loppuvuodesta mun oikea käsi on myös oireillut ja lääkäri veikkasi jännetupen tulehdusta. Käsi on onneksi parempi nyt, mutta ei vieläkään täysin kunnossa. Tämä nyt sinänsä on vähän mun omaa syytäkin, koska tota tukilastaa en jaksa käyttää kovin usein. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa, vai miten se meni.

Tämä vuosi on kohta purkissa ja ollaan niin kiitollisia joka ikisestä tilauksesta, sekä tietysti kaikista neuvoista jotka olette meille antaneet. Innolla odotamme seuraavaa vuotta, ja mitä kaikkea se tulee pitämään sisällään. Kiitos ♥️

Kommentit (3)

Moi. Mikä tuo senkki/lipasto on jossa nuo korit on? Ikean?

Olen tosi iloinen teidän verkkokaupan menestyksestä, ihaillen seuraan! Tsemppiä ja hyvää joulua! Olet inspiroiva ihminen!!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X