desire nymark - Banneri

2021 on täällä, ja tälle vuodelle meillä on aika mahtipontiset suunnitelmat. Talon laajennus, pakastealkion siirto sekä tuttuun tapaan paljon paljon töitä. Kevätmallisto on kohta valmis, kehitellään uusia tuotteita ja uudistetaan brändiä. Andreaksen kalenteri on jo aika täynnä, eli työt tulee pitämään meidät kiireisinä tänäkin vuonna. Talon laajennusprojektista tulemme tekemään videosarjan youtubeen, joten sellainenkin projekti meillä on tulossa. Kaikista tärkein on kuitenkin pakastealkion siirto, johon olemme menossa keväällä.


Vuosi aloitetaan synttärirumballa, mutta juhlat ovat tietysti aika pienet tänäkin vuonna, koska korona. Minä täytin jo 28, ja synttärit menivät mukavasti kotisohvalla. Mitään ikäkriisiä en podennut tänä vuonna, mutta minulle 30 on aina ollut sellainen maaginen ikä. Ennen sitä pitäisi saavuttaa sitä ja tätä, joten ensivuonna iskee sitten varmaan paniikki. Tammikuun loppupuolella Belle täyttää 4, ja helmikuussa Myttellä on ekat synttärit. Kärräsin just bedside cribin sekä imetystyynyt autotalliin, ja tajusin että meidän vauvavuosi on ihan kohta ohi. Helpompaa vauvavuotta meillä ei olisi voinut olla, Mytte jaksaa aina olla niin iloinen ja energinen, ja Belle astui heti sisään isosiskon rooliin.


Laajennusosan suunnittelu sekä piirrustukset ovat nyt viittä vaille valmis, ja toivon mukaan pääsemme aloittamaan keväällä. Joulukuussa ruvettiin laskemaan budjettia, ja siinä samalla alkoi hirveä sekoilu. Tarvitaanko oikeasti sitä ja tätä, miten jos sittenkin lähtisimme laajentamaan ylöspäin ja huoh. Tulimme kuitenkin siihen lopputulokseen, että tässä emme halua pihistellä. Haluamme toimivan pohjan, ja siitä olemme valmiita maksamaan. Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, saamme uuden työhuoneen käyttöön joulukuussa. Tehdään sitten hissukseen makkarit sen jälkeen. Vanhalle puolelle jää kuitenkin kaksi makkaria, joten hengenhätää ei ole. Suurin osa tehdään itse, joten sillä tavalla säästämme pitkän pennin. Kallistahan tämä kuitenkin tulee olemaan, joten yritämme elää aika säästeliäästi. Tämä nyt tosin on helppoa koronan takia, kun mihinkään ei kuitenkaan kannata lähteä.

Samalla kun laajennusprojekti käynnistyy, meidän olisi tarkoitus lähteä yrittämään kolmatta lasta. Tällä kerralla pääsemme toki helpommalla, koska pakastealkion siirto tehdään luonnolliseen kiertoon, mutta kevät ja kesä tulee olemaan tosi kiireisiä. Joku jo tossa vitsaili, että meidän suunnitelmat kuulostavat siltä, että olen kohta lataamossa. Haluamme pitää ”tehovuoden”, jonka aikana saadaan paljon aikaiseksi. Sen jälkeen voidaan taas höllätä muutaman vuoden. Näinhän me aina ajattelemme, mutta keksimme sitten kuitenkin jotain uusia projekteja. Tietyistä asioista ollaan tietysti myös luovuttu, kuten nyt esimerkiksi pihaprojekti. Se tuppaa aina siirtymään eteenpäin, mutta jospa sitten 2022? Viime kesänä saimme sentään terassin valmiiksi.

Koronakotoilu jatkuu, joten muuten meidän arki varmaan pysyy aika samanlaisena. Ei reissuja, ei turhaa hillumista missään, ei harrastuksia. Kavereita nähdään tietysti, mutta onhan sekin aika haastavaa nykyään. Se on yksi aivastus tai snadisti valuva nenä, ja ne leikkitreffit olivat sitten siinä. Yleensä ajattelen aina optimistisesti, että tänä vuonna sitten liikun paljon ja syön ihan super terveellisesti. Isken pinterest taululle kaiken maailman vihreitä smoothieita jne, mutta jo helmikuussa löydän itseni mäkkärin puhepömpelin vierestä, tilaamassa rasvamättöä, joten tänä vuonna en edes jaksa vaivautua tällaiseen toiveajatteluun.

Millisia tavoitteita/suunnitelmia teillä on tälle vuodelle? Ja hei, millaista sisältöä haluaisitte? 😄

Kommentit (5)

Musta olis joku kerta kiva lukea kauneudenhoidosta tms. 😊

Oho no aikamoiset suunnitelmat teillä 😄 Mustaki on kiva tehdä jonkunlaisia suunnitelmia tai tavoitteita. Mutta harvoin elämä oikeasti menee niin kuin itse suunnittelee.

Eihän ruuhkavuodet oo ruuhkavuodet ilman täyttä elämää🤣 Pitikö häätkin järjestää tänä vuonna? Tsemppiä teille,onnistutte varmasti kaikessa
Nimim 4 lasta,nuorin 6kk,ja laajennus menossa,toivoa on😄

Näinpä! 😂 teillä riittää menoa ja meininkä sitten 😀 tälleen optimistisesti haluaisin uskoa, että pienet lapset ja laajennus on helpompi, kuin pieni lapsi ja remontti 😅 Oli meinaan aika kökköä olla ilman keittiötä ja kylppäriä silloin, kun Belle oli 1v 😀 häitä ei onneksi tanssita tänäkään vuonna. Päätimme että lyödään hääpäivä lukkoon vasta sitten, kun ”korona on ohi”…. joten tässä vielä odotellaan 🙄😂

Huh onpa teillä hulinaa… Talo projekti kiinnostaa sisustus ym myös ja tietysti vauva niin ja ihan miten arki rullaa… Ihanat ripset teidän tytöllä! Meidän 2 pojalla on myös tummat pitkät ripset… Multa tummuus ja isältä pituus… Meillä tämä vuosi alkaa pelon sekaisesti… 6v esikoinen joutuu näillä näkymin isoon leikkaukseen ja ajatukset ym on oikeastaan siinä ja siitä kuntoutumisessa…

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X