desire nymark - Banneri

Kotitoimisto ja kohta 11 kuukautinen vauva on melkoinen yhtälö. Huomasimme aika nopeasti, että meidän avohyllyt eivät todellakaan olleet se kaikista toimivin ratkaisu. Meidän työhuone on muutenkin aina täys kaaos, sekä yhdistettynä olohuoneeseen. Työhuone ilman ovea on painajainen, varsinkin lapsiperheessä, joten korkeat kaapit olivat tähän hätään fiksuin ratkaisu.


Yritämme tottakai pitää jonkin sortin järjestystä yllä, koska muuten työskentely on yhtä sekoilua. Olen järjestänyt kaikki tavarat koreihin, mikä sinänsä on ollut ihan toimiva ratkaisu, kunnes Mytte rupesi olemaan vähän liian kiinnostunut hillumaan työhuoneessa. Ajattelimme ensin, että emme tee mitään hätäratkaisua, koska meillehän on tulossa uusi työhuone ”ihan kohta”, eli joulukuussa. Viime viikolla Mytte tyhjensi kaikki korit noin tuhat kertaa, nakersi meidän kaavat välipalaksi ja teki aika kattavan inventaarion kankaista sekä ompelulangoista. Lyhyesti tiivistettynä meillä paloi käpy, ja suuntasimme Ikeaan.




Lopputuloksena oli kaksi 100cm leveää ja yksi 50cm leveä Pax kaappi. Näihin upposi ihan jäätävä määrä tavaraa, mistä olen tosi innoissani, joten toivottavasti työskentely helpottuu näiden avulla. Siirsin jopa meidän pakkauspisteen kaapin sisään, joten jos joudun keskeyttämään (kuten aina), voin sulkea oven ja jättää työt turvallisesti kaappiin odottamaan. Joudumme tietysti hankkimaan jonkin sortin lapsilukot (tällä hetkellä meillä on köysiviritelmä), mutta tämä ratkaisu tuntuu jo nyt niin paljon paremmalta, kuin ne saakelin avohyllyt. Ulkonäöltään tämä ei ole se kedon kaunein kukkanen, mutta simppeli ja siisti.





Tarkoituksena olisi siirtää nämä kaapit uuteen työhuoneeseen, kunhan se valmistuu. Tämä huone muuttuu ruokailuhuoneeksi sitten laajennuksen myötä, mutta vielä hetken (eli melkeinpä vuoden) mennään tällä setupilla ja yritän nauttia tästä. Vaikka työhuone ilman ovea kuulostaa painajaiselta (ja sitähän se useimmiten on), se on samalla tosi toimiva ratkaisu. Lapset leikkivät olkkarissa, ja minulla on suora näköyhteys heihin. Laajenusosan työhuoneelle tulee näillä näkymin lasiovet, vaikka tiedän että ne tulevat olemaan täynnä kädenjälkiä seuraavat 5-10 vuotta.

Moni teistä työskentelee varmaan vielä kotona, kun tämä koronatilanne nyt on mikä on. Miten teidän kotitoimistoon kuuluu? 😄

Kommentit (1)

Kotitoimistona toimii keittiön pöytä /sohva 🤣
On meillä myös työhuone mutta mies tekee siellä. Muutettiin syksyllä isompaan ja tällä hetkellä on 1 tyhjä makkari johon ensin mietin et jos homnais työpöydän jne mutta koska äitiysloma oli jo silloin tiedossa noin päätin että antaa olla. Jos ei enää noissa kykene työskentelemään niin sitten mies saa luovuttaa (pitkin hampain 🤭) työhuoneen ja sähköpöydän mulle 🤣

Vastaa käyttäjälle Tiina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X