Korona on kova paikka lapsiperheillekin

Mytte kerkesi syntyä juuri ennen ekaa aaltoa, mutta jo muutaman viikon ikäisenä hän sai tottua maskeihin ja kotona olemiseen. Reilu vuosi on jo kulunut, mutta tilanne on edelleen sama, ehkä jopa pahempi. Meidän kuopus luulee varmaan, että ihmiset aina käyttävät maskeja kodin ulkopuolella, ja että meidän koti, mummola ja päiväkodin piha on koko maailma. Mitään muutahan hän ei oikeastaan ole nähnyt. Esikoinen taas totesi tänään, että ”lapset eivät tarvitse maskia, mutta kyllä minäkin käytän sitten, kun minusta tulee iso”.

Ihan passiivisiahan emme ole olleet, koska metsässä voi temmeltää koronasta huolimatta ja meillä on onneksi iso piha, missä meillä on hiekkalaatikko, keinut ja liukumäki. Mutta on tämä vuosi silti ollut aika tylsä, varsinkin Bellen mielestä. Hoplopit ja superparkit jäivät, uimahalli on suljettu eikä Belle harrasta mitään, koska tilanne on mikä on. Päiväkodissa hän onneksi näkee kavereita, mutta kyllähän me koko ajan odotamme sellaista ”olette kaikki karanteenissa”-soittoa. Porvoossa kun noita tartuntoja nyt on ollut muutamassa koulussa ja päiväkodissa.

Viime kevät oli monelle perheelle todella rankka. Lapset kotona etä-opetuksessa ja samalla koitat itsekin tehdä etä-töitä, niin kyllähän siinä on aikamoinen sirkus. Vauvavuosi on varmaan myös ollut monelle tosi tylsä ja yksinäinen. Moni kokee muutenkin olevansa yksinäinen vauvavuonna, mutta ennen oli sentään perhekahviloita, mammakerhoja, vauvauintia ja muskaria. Kokeilimme sellaista etämuskaria muutaman kerran, mutta Mytte ei ollut kovinkaan kiinnostunut, joten meillä on ihan oma kahden hengen muskari täällä kotona. Onhan tämä vuosi nyt vaan ollut aika rankka ja ennen kaikkea erilainen.

Neuvolan tärkeys unohtui

Keväällä neuvolatoimintaa supistettiin, joten Bellellä ei ollut 3v neuvolaa. Tämä oli kyllä mielestäni aika huono veto, koska kyllähän ne yli 1v lapsen vanhemmatkin tarvitsevat neuvoja ja apua. Vauvojen kasvua tietysti tarkkaillaan enemmän, mutta taaperon kanssa kaikki uhmat ja kasvatusjutut tulevat kuvioihin. Neuvolahan ennen kaikkea on ennaltaehkäisevä tukimuoto. Sieltä voi kysyä uhmasta, unikoulusta, pottailusta ja kaiken maailman muistakin jutuista, mutta neuvolan kautta voi myös saada apua, esimerkiksi uupumukseen. Neuvola saattaa oikeasti olla ainoa joka kysyy vanhemmalta ”miten sinä oikeasti voit?”. Moni vanhempihan on uupunut, mikä on ihan ymmärrettävää. Eihän vanhemmuus ole pelkkää ruusuilla tanssimista.

Mediassa nostetaan esille, miten opiskelijat voivat tosi huonosti, enkä epäile tätä yhtään. Mutta koen silti, että ongelma on paljon laajempi. Tekisi jopa mieli sanoa, että KAIKKI voivat huonosti. Opiskelijoille tehdään sentään kyselyjä, mutta mun vointia ja jaksamista on pelkästään kysytty neuvolassa. Toivon todellakin, että ollaan fiksumpia tällä kerralla, eikä lähdetä rajoittamaan neuvolan toimintaa. Muutenkin toivoisin, että ei lähdetä rajoittamaan isien oikeuksia. Keväällähän isät eivät päässeet mukaan synnytykseen, mikä näin jälkeenpäin mietittynä on aivan hullua, ja tällä hetkellä miehet eivät pääse mukaan lapsettomuushoitoihin. Tosin keväällähän niitä hoitoja ei edes tehty, vaan ne pistettiin jäihin.

Kaikesta huolimatta meidän on silti jaksettava. On mielestäni kuitenkin ihan sallittua sanoa, että tämä tilanne on perseestä. Yli vuoden ajan ollaan jaksettu, joten tottakai että tässä jo iskee pieni koronauupumus. Tässä lopussa haluan kysyä: Miten sinä oikeasti voit tällä hetkellä?

Kommentit

18 kommenttia
Avatar

Muuten ei korona ja rajoitukset niin paljon haittaa, mutta se, että ei tiedä pääseekö kouluun huomenna tai saati ensi viikolla vai ei, on tosi stressaavaa. Epävarmuus. Ja tietty näin peruskoulun viimeisen vuoden keväänä kaikki projektit, päättötyöt ja kokeet puskee päälle.😅

Avatar

Viime keväänä ajattelin et onpa hyvä olla lapsen kanssa kotona nyt kun korona tuli niin ei tarvi käydä töissä tai viedä lasta hoitoon. Ja viihdyn paljon yksin ja kotona olemisesta niin aattelin et ei mitään ongelmaa. Ja kesähän meni kivasti kun mieskin oli lomalla.

Syksyn saapuessa ja koronarajotusten tiukentuessa tajusin et oon tosi yksinäinen. Kävin ennen koronaa kuitenkin pari kertaa viikossa perhekahvilassa, enkä ees ollu tajunnu miten paljon se merkkaa. Ja nyt tuntuu että jää niin paljon tekemättä, mitä ois halunnu tehdä tänä aikana kun on lapsen kans kotona. Kaikki päivät toistaa itseään. Pian suntyy toinen lapsi. Ja se tuo tietysti uutta arkeen, mutta en tiiä miten henkisesti tulee jaksamaan jos koronatilanne ei helpota.

Avatar

Opiskelijoille on tehty yksi ainoa valtakunnallinen kysely. Kukaan ei henkilökohtaisesti ole kysynyt miten heillä menee. Keskusteluapua on ollut paikoin vaikeaa, ellei mahdotonta saada. Korona ei oo mikään kilpajuoksu siitä, kenellä on kurjinta, mutta kyllä se kismittää, kun joku esittää opiskelijat jotenkin menestyneinä verrattuna johonkin toiseen ryhmään. Varsinkin kun tässä tapauksessa perusteeksi esitetään yksi valtakunnallinen nettikysely. Ja että tämän vertailun tekee hyvätuloinen ihminen, jolla on rakastava perhe, ihana talo ja iso pihamaa. Suuri osa opiskeljoista asuu itsemurhayksiöissä vieraissa kaupungeissa ilman turvaverkkoa. Keskivertoisella opiskelijalla rahaa on vähän ja kesätyöntekijät/osa-aikaset/harjoittelijat olivat keväällä tulilinjalla ekoja, joista karsittiin kun lomautukset ja YT:t iski päälle. Sosiaalisen pääoman näkökulmasta katsottuna ei opiskelijalla pyyhi yhtään sen paremmin. Lapsiperheillä on sentään ne lapset, jotka tuo sisältöä elämää. On huomattavasti eri asia asua jonkun toisen kanssa yhdessä ja jakaa tämän ajan tuottama ahdistus, kuin kyyhöttää päivästä toiseen yksin kymmenen neliön yksiössä. Toiseen asteen ja peruskoulun eteen nähtiin vaivaa, että saadaan nuoret edes viikoksi kouluun ennen kesälomia (ja hyvä niin!), mutta yliopistot on olleet etänä jo vuoden eikä ketään tunnu kiinnostavan. Yliopiston ekana vuonna osa on 19-20 vuotiaita, ihan lapsia siis. Ero lukiolaisiin on siis pieni. Joo ymmärrän, että pointti oli, että tää on ollut lapsiperheille kova paikka ja täysi tukeni lapsiperheille myös, tosi kurja juttu, että neuvolasta on karsittu. Oon myös syvästi surullinen kaikkien puolesta, jotka on joutunu keväällä esim. synnyttään yksin, kun puoliso on kotona karanteenissa. Silti vertaus opiskelijoihin ja siihen että ”heillä on sentään kysely” tuntuu kohtuuttomalta.

Desire Nymark

Opiskelijoista ollaan puhuttu aika paljon nyt viimeaikoina, ja kyselytuloksen perusteella ollaan nyt (vihdoin ja viimein) ottamassa tätä seikkaa huomioon lisäämällä budjettia. Tällä tarkoitin sitä, että mikäli käytämme tätä opiskelijoiden kyselyä mittarina, olemme todella sinisilmäisiä ja budjetti loppuu kesken alta yksikön. Muilta emme ole tehneet kyselyjä, mutta sanomattakin selvää että meillä on hurjasti ”siivottavaa” tämän koronakriisin jälkeen, kaikilla kun on ollut rankkaa.

Lapset tuovat tietysti sisältöä elämään, mutta myös vastuuta. Moni vanhempi on myös opiskelija, ja uskaltaisin väittää että etäopinnot onnistuvat paremmin, jos vieressä ei ole ala-aste ikäinen joka myös on etä-opetuksesta. Tiedän että meidän perhe on selvinnyt tästä hyvin, ja siitä olen toki kiitollinen, mutta tiedostan myös että tämä aika on ollut todella rankka muille perheille.

Avatar

Lapsi syntyi maaliskuun puolessa välissä kun korona alkoi. Vuosi on ollut aivan sairaan rankka ja yksinäinen. Pian alkaa olla huoli, että miten vaikuttaa lapsen kehitykseen kun hän ei nää muita lapsia ja aikuisiakin vain harvoin omia vanhempia lukuunottamatta.

Avatar

”Tällä tarkoitin sitä, että mikäli käytämme tätä opiskelijoiden kyselyä mittarina, olemme todella sinisilmäisiä ja budjetti loppuu kesken alta yksikön.” – tämä oli hyvä pointti, selvensi sun tarkoituksen. Kiitos tästä.

Musta itsestä taas tuntunut koko vuoden siltä, että varsinkaan korkeakouluopiskelijoista ei juuri puhuttu ennen tuota laihan lohdun koronainfoa. Ja toivoisin niin hartaasti, että tää huomio jatkuisi. Siksi tuntui pahalta tuo ”opiskelijoille tehdään sentään kyselyitä”. Kuten sanoin, tän ei kuulu olla mikään kilpailu, mutta postauksesta jäi sellanen kuva, että tässä asetetaan lapsiperheet ja opiskelijat vastakkain. Se ei varmasti ollut sun alkuperäinen tarkoitus, mutta mielestäni se oli ehkä vähän kömpelö vertaus tässä yhteydessä, ja halusin tuoda vähän opiskelijanäkökulmaa tähän. Toivottavasti budjetista riittää sekä opiskelijoille että lapsiperheille.

Avatar

Vuosi on ollut rankka. Sain pitkän tauon jälkeen valmiiksi kesken jääneen ammattikoulun viime huhtikuussa, jonka jälkeen yllätys jäin työttömäksi. Sijaisuuksia on ollu vähän, kesätyö ja satunnaisesti päivän- kahden. Tuntuu väärälle olla työtön kun nimenomaan haluaisin käydä töissä.

Toivoisin hallitukselta nyt äkkiä kunnon toimia, oli se sitte ulkonaliikkumis kielto tai joku muu millä ne tartunnat oikeasti laskee eikä tuommosta hölynpölyä mitä tähän mennessä ollut.. ”suositellaan” ja ”koitetaan vielä jaksaa” menoa ollut nyt aivan liian kauan ja aivan liian kauan koitettu nyt jaksaa, oli se sitte ihmiset, yritykset, kaikki. Ei yritykset pysty venymään enään kauaa. Eikä kukaan ihminenkään! Tarvittais sama meno kun uudessa Seelannissa, jossa eletään ihan normaalisti jo. Kenties ulkonaliikkumis kiellon jälkeen elettäis normaalisti, olis festareita ja pystyisi liikkumaan normaalisti. Kuhan ne tartunnat nyt vaan saatais loppumaan.

Avatar

Tästä jäi pois se että täältä löytyy myös lapsi! Oisin toivonut vaikka neuvolasta soittoa/soittoja joilla kysyttäisiin kuulumiset.. aika yksin tässä on saanu mennä😔

Avatar

Mulla on laskettu aika ensikuussa. Isä ei päässyt mukaan rakenneultraan an eikä neuvolaan, mikä harmittaa kovasti. ”onneksi” tulossa jo on kolmas lapsi, voi olla ensisynnyttäjälle vielä rankempaa kun isä ei pääse osallistumaan asoiden ollessa uusia. Toivottavasti synnytys menee hyvin eikä tarvitse jäädä sairaalan, kun sisaruksetkaan eivät saa siellä vierailla. Harmittaa myös jos tää korona vaan jatkuu ja jään vauvan kanssa vaan kotiin. Aiempien lasten kanssa olen tykännyt käydä monissa kerhoissa ja perhekahviloissa. En hakua laittaa lasta aikaisin päiväkotiin, mutta pelkkä kotona oleminen voi käydä rankaksi jos ei pääse käymään oikein missään. Nyt ollaan tavattu oikeastaan vain miehen vanhempia ja veljeä, mutta mietityttää miten uskaltaa tavata heitäkään kun vauva syntyy.

Avatar

Olin viime vuoden hoitovapaalla kahden lapsen kanssa, kyllähän tekeminen aika vähissä oli mutta uskallan myös väittää että moni vanhempi on joutunut opetella uudenlaista arkea ja rauhoittumista jos ennen on ollut menoja ja minuuttiaikataulut myös lasten kanssa. Kyllä välillä on ihan ok että on tylsääkin, mutta esikoisen mielestä parasta on olla kotona ja leikkiä vaan, miksi siis ei tarjoaisi hänelle sitä mahdollisuutta jos voin. Meillä korona-aika on mahdollistanut tämän, palasin tammikuussa töihin, ehdin olla 2kk jonka jälkeen alkoi lomautus. Nyt siis jälleen olen kotona lasten kanssa. Ehkä olen yltiöpositiivinen mutta näen tässä kohtaa vain tämän valoisan puolen, saan jatkaa lasteni kanssa kotiarkea vielä hetken, he kun ovat vain kerran pieniä.

Avatar

Hyvin samoja mietteitä. Synnytin kolmannen lapseni tammikuun alussa, joten töistä jäin pois lokakuussa ja olen nyt jo ihan valmis tähän rajattuun elämään. Töissä käynti oli edes se pieni henkireikä kevään ja kesän. Voin vain kuvitella sen ahdistuksen määrän niillä, jotka ovat yli vuoden jo henganneet kotona. Pikkulapsiaikana vertaistuen tarve on ehkä suurinta ja nyt niin moni on täysin yksin. Todella jotain muutoksia tarvitaan tai muuten yhteiskunnalla on tilanteen normalisoituessa todellinen ongelma täysuupuneista koti(äideistä).

Sitten varmaan avataan ne sodanjälkeiset äitien lepokodit, joihin silloin uupuneet äidit pääsivät 1-2vko jaksoille, jonka aikana kunnan puolesta tuli kotiin taloudenhoitaja. Tämä ei ollut ihan 100% fakta mutta jostain muistan lukeneeni…

Sitäkin olen miettinyt, että miten somen kautta saisi koottua perhekerhomaisen yhteisön ilman että ketään tai kenenkään toimintatapoja lynkattaisiin. Sille olisi kysyntää kyllä.

Avatar

Periaatteessa voin ihan hyvin, läheisillä kaikki hyvin ja töitä riittää, siellä myös näkee kavereita päivittäin. Olen 7. kuulla raskaana ja sen kannalta tämä aika on ollut erityisen kurjaa. Mulla on jatkuva ahdistus oikeastaan kaikesta mitä kehossa tällä hetkellä tapahtuu ja mikä on normaalia. Yhtäkään äitikaveriakaan en ole vielä saanut, koska mihinkään tapaamisiin ei voi mennä. Keskusteluryhmät nyt joo erikseen mutta ei se ole sama asia. Neuvolassa olen käynyt tasan 4 kertaa, johon puolisokaan ei pääse mukaan. Hän on nähnyt ja kuullut vauvan ainostaan kerran, rakenneultrassa. Eniten pelottaa se, kun vauva on syntynyt ja jään yksin kotiin hänen kanssaan (ensimmäinen lapsi) koska tuntuu että sitä vertaistukea ei ole kerääntynyt ympärille samalla lailla kun kuvittelin ennen raskautta. Kaipaan myös sitä että voisi lähteä viikonlopuksi kaupunkiin tai mennä vaan kauppoihin pyörimään. Huomaan olevani kyllästynyt ja melkein jopa katkera tilanteesta, koska loppua ei näy. Vlogaamisen aloittamisesta olen saanut hieman voimaa jaksaa, se on ollut mukava harrastus. Toivon myös oikein paljon voimia teille kaikille, jotka tilanteen tavalla tai toisella kokevat hankalaksi. <3

Avatar

Esikoinen oli 6kk kun korona-aika alkoi. Lapsen isovanhemmat asuu eri paikkakunnilla, täällä muutama kaveri kyllä. Mutta ei heitä ole paljon nähty, kuten ei muuallakaan käyty juuri perhekahvilassa tms. Aika yksinäistä on. Viime kesänä sain kommentin että ”oi hyvä aika olla kotona lapsen kanssa”, tämä henkilö varmaan tarkoitti omasta näkökulmastaan epävakaan työtilanteen kannalta. Osui silti arkaan kohtaan kun en ole kokenut tätä kovin helpoksi ajaksi olla lapsen kanssa vaan kotona.. Varmasti tämä aika on useimmille rankkaa.

Avatar

Vauva syntyi elokuussa, onneksi silloin ei rajoitettu puolison osallistumista synnytykseen. Kevät ja alkukesä meni terveydenhuollon töissä sekä minulla että miehellä ja 4-vuotias kävi normaalisti päiväkodissa. Alkupaniikkia lukuunottamatta tuntui ettei korona meihin juuri vaikuta, koska tykätään olla kotona ja kaiken maailman kissanristiäiset jäi pois, ja lisäksi lähisuku asuu ihan lähellä, eikä kotona ole tuntunut yksinäiseltä. Toisaalta meitä alkaa olla sisarusten lapsineen jo aika lössi, joten ei olla oikein voitu edes keskenään nyt kunnolla tavata, ja se surettaa. Joulun ym. kanssa hirveätä säätämistä… Ystäviä on ollut ikävä, olisin ollut kiva nähdä useammin. Vähän kauempana asuvia en ole nyt tavannut vuoteen. Esikoinen haluaisi kovasti HopLoppiin ym. juttuihin ja kavereille leikkimään, mutta muuten pärjäilee hyvin. Me vanhemmat alamme olla aika tympääntyneitä koko tilanteeseen. Saimme molemmat täydet rokotukset jo tammikuussa töiden takia, mutta eipä se juuri ole elämään vaikuttanut. Ihan yhtä varovaisia ollaan kuin ennenkin. Toki rokotus vähensi huolta omasta sairastumisesta tai muiden tartuttamisesta, ja olemme kovasti kiitollisia siitä että meillä jo on rokotteet. Itse palaan huhtikuussa töihin ja mies jää kotiin. Kesää odotamme kovasti 🙂 Neuvolatoimintaa ei meidän kotipaikkakunnalla ole karsittu, onneksi.

Avatar

Meidän pienellä paikkakunnalla tartuntoja ollut nyt vuoden aikana vain kourallinen ja varmaankin tämän vuoksi elämä on jatkunut täällä lähes normaalisti. Ryhmäneuvolat ja perhekahvila toimii samalla tavalla kuin aiemminkin.
Taitaa ainoa eroavaisuus entiseen elämään olla vain reissujen loppuminen.

Avatar

Kyllähän se väsymys on iskenyt. Ja lujaa. Itse olen työssäkäyvä, 2,5v tytön äiti, jolla myös työssäkäyvä puoliso. Korona ei ole vaikuttanut meidän perheen taloudellisen tilanteeseen. ja töissä käydään ihan kuten aikaisemminkin. Ja silti on koronauupumus iskenyt. Eilen illalla romahdin kun tuntui ettei tämä paska lopu ikinä. Ja meidän perheessä asiat sentään suht hyvin.
Tsemppiä IHAN JOKAISELLE <3

Avatar

Syyllistämättä ketään, vanhemmilla on mielestäni vastuu lapsistaan:) ymmärrän, että harmittaa(muakin harmittaa), kun esim. avoimet päiväkodit kiinni yms. mutta me ollaan ainakin ihan normisti käyty luistelemassa, sisäleikkipaikoissa ja uimassa (vielä hetki sitten kun oli auki paikat). Musta on myös tärkeää tukea näitä paikkoja ja siellä työskentelevien työpaikkoja. Ollaan myös tavattu sukulaisia suht normaalisti, poikkeuksena isoisovanhempia. Eli olen siis yrittänyt pitää arjen niin normaalina lapsille, kun voin, vaikka itse jo aivan täynnä tätä tilannetta. Enemmän mua huolettaa yksinäiset (nuoret) ja väkivalta- ja päihdeongelmaiset perheet…

Avatar

Kyllä se todellakin on näin, että me KAIKKI kärsimme tästä tilanteesta. Opiskelijat, lapsiperheet, vanhukset ym. Kaikki samassa veneessä ollaan. Näin lapsiperheen näkökulmasta kulunut vuosi todella on ollut rajoittava ja varsinkin tylsä jos lapsilta kysytään. Meillä on askarreltu enemmän kuin koskaan, on ostettu uusia leluja ja keksitty vaikka mitä eri aktiviteetteja lapsille, silti lapset kyselee koska pääsee hoploppiin tai edes ruokakauppaan mukaan. Noh.. kaikesta huolimatta ollaan kiitollisia terveenä ollaan pysytty. Tsemppiä myös teille! ❤

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä