Lapsi keittiössä: 5 yllättävää makuyhdistelmää

Kaupallinen yhteistyö Heinz

Belle on pienestä saakka ollut mukana hääräämässä keittiössä, joten hänestä on jo kuoriutunut melko taitava kokki. Nyt 4 v uhman takia syöminen on kuitenkin ollut aika haastavaa, ja välillä tuntuu että neiti nirsolle ei kelpaa mikään. Kunnes löysin salaisen aseen nimeltä KETSUPPI.

Nykyään sitten isketään kasa ketsuppia ihan joka ikisen asian päälle. ja välillä makuyhdistelmät ovat aika yllättäviä. Tämä Bellen ketsuppiaddiktio tuntui jopa aika huolestuttavalta, kunnes löysin uuden Heinz Ketsupin. Tämä ei sisällä lisättyä sokeria eikä suolaa, ei keinotekoisia väriaineita ja on täysin säilöntäaineeton. Ketsuppi on myös gluteeniton sekä vegaaninen. Toisin sanoen tätä ketsuppia meidän lapset saavat käyttää sydämensä kyllyydestä. Itse olin yllättynyt, koska maku on kuitenkin ihan sama ja koostumuskin, vaikka tämä versio ei sisällä lisättyä sokeria ja suolaa.

Ketsuppi & makkarakeitto

Ennen makkarakeitto on kuulunut Bellen lemppareihin, mutta yhtenä kauniina torstai-iltana neiti nirson mieli oli muuttunut. Eipä ole ennen tullut mieleenkään, että makkarakeittoonkin voisi lisätä ketsuppia, mutta Belle oli vahvasti sitä mieltä että ”makkara kaipaa ketsuppia”. Ulkonäöltään melko epäilyttävän näköinen yhdistelmä sai Belleltä kuitenkin täydet pisteet, ja hän söi lautasen tyhjäksi hymysuin.

Ketsuppi & näkkileipä

Nykyään myös leivän päälle heitetään kasa ketsuppia. Yleensä kyseessä on näkkäri, mutta neiti on kyllä kerennyt kokeilemaan myös ruisleipä & ketsuppi ja paahtoleipä & ketsuppia -yhdistelmiä, ja kehuu näitä kaikkia. Sillä ei oikeastaan ole niin väliä, onko leivän päällä kinkkua, makkaraa tai juustoa, hän lisää kuitenkin ketsuppia. Tämä ketsuppikasa leivän päällä on oikeasti auttanut meidän aamupaloja sekä iltapaloja ihan hurjasti, joten minunkin mielestä ketsuppi, juusto ja leipä on ihan ok yhdistelmä.

Ketsuppi & pizza

Tämä yhdistelmä ei sinänsä ole niin outo, mutta eipä ole tullut tätä ajatelleeksi ennen kun Belle päätti kokeilla. Nykyään minäkin lisään ketsuppia pizzan päälle, joten kokeilkaa tekin jos tämä oli teille uusi juttu! Tämä kikka pelastaa niitäkin pizzoja, jotka ovat olleet uunissa muutaman minuutin liian kauan. Ei silleen että unohtaisin pizzoja uuniin, mutta ihan näin vinkki vitosena.

Ketsuppi & maksalaatikko

Yleensä maksalaatikon lisukkeena käytetään puolukkahilloa, mutta kun meillä nyt ei ollut sitä puolukkahilloa, niin kokeiltiin sitten ketsuppia. Minähän en syö maksalaatikkoa, joten en oikein tiedä miksi yritimme tätä tarjoilla Bellellekään, mutta lopputulos ei ollut kovinkaan hyvä. Belle kommentoi asiaa näin: ”yhdistelmä olisi muuten hyvä, jos tässä ei olisi maksalaatikkoa mukana”. Toisin sanoen hän söi ketsupin, mutta maksalaatikon arvosana: ei jatkoon.

Ketsuppi & vaniljajäätelö

Tämä on kaikista oudoin! Katsomme aina välillä ruokaohjelmia Beltsun kanssa, ja tässä yhtenä päivänä telkkarista tuli joku jälkiruokaspessu. Tästä inspiroituneena Belle halusi jäätelöä, joten annoin Bellelle vaniljajöötelöä ja poistuin hetkeksi hoitamaan pyykkejä. No, sillä aikaa Belle oli laittanut vähän ”kastiketta” jäätelön päälle, koska telkkariohjelmassakin laitettiin. En nyt oikein viitsinyt selittää mitä eroa kinuskikastikkeella ja ketsupilla on, koska Belle oli niin kovin innoissaan tästä yhdistelmästä ja yritti kovasti tarjota minullekin jäätelöä ketsupin kanssa.

Meidän perheen pelastus on siis oikeasti ketsuppi, ja nykyään ruokapöydässä ei enää nirsoilla! Onhan nämä Bellen yhdistelmät vähän outoja ja erikoisia välillä, mutta onhan se nyt söpöä katsoa kun pieni kokki kokeilee uusia reseptejä! Tässä olisi siis kaikille ketsuppiaddikteille astetta terveellisempi, mutta kuitenkin erittäin hyvänmakuinen vaihtoehto!

ARVONTA! Osallistu kertomalla millaisia erilaisia makuyhdistelmiä teidän perheessä syödään? Kaikkien yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan VUODEN HEINZ-KETSUPIT! Yhden palkinnon arvo on noin 52 euroa ja arvon kaksi palkintoa. Aikaa osallistua on 3.5. asti. Täältä löydät arvonnan säännöt.

Kommentit

41 kommenttia
Avatar

Itseni suurinta herkkua lapsuudessa oli Oopperaleivät joiden päälle laitettiin paljon sinappiketsuppi sekoitusta. Lapsuudessa en tykännyt ketsupista ollenkaan, vaan aina piti sekoittaa sinapinkanssa.

Avatar

Täällä syyään ihan perus ruokia sekä toisinaan myös erikoisempia. Kasvikset& kala ja erilaiset riistapadat on parhaita!

Avatar

meillä lapsi myös lisää ketsuppia kaikkeen. Yleensä pääruokiin, mutta myös esim naksut/sipsit, jotkut hedelmät ja kasvikset dipataan mieluiten ketsuppiin 🙂

Avatar

Ketsuppia lisätään perinteisesti makaronilaatikkoon, ja joskus käytetään mausteena erilaisissa kastikkeissa 🙂

Avatar

Meillä ei oikein ole mitään sen kummempia yhdistelmiä, mies kyllä tunkee ketsuppia kaikkialle!

Avatar

Lapset lisäävät ketsuppia ruokaan kuin ruokaan. Sopii kulemma niin perunan, riisi kun pastankin kaveriksit sekä leivän päälle.

Avatar

Nämä lasten makuyhdistelmät ovat kyllä parhaita. Ketsuppi on kovaa huutoa täälläkin. Myös hilloa meillä lisäillään milloin mihinkin. Tänään vedettiin makaronilaatikkoa puolukkasurvoksella.

Avatar

Täällä myös pienimmällä maistuu ruuat ketsupin kanssa.

Avatar

Vi har också ketchup överallt. Vi borde också testabpå heinz, vi har oftast Felix ketchup

Avatar

Kahden aikuisen perheessä ketsuppia menee lähinnä makaronilaatikkoon sekä grillatessa makkaraan 😊 muistan kyllä kun lapset olivat pieniä niin ketsuppia kului ja sitä piti laittaa melkein joka ruokaan 😂 ja välillä ketsupilla piirrettiin kuvioita lautasen reunalle 😂

Avatar

Lapsena söin ketsuppia uusien perunoiden kanssa. Muuten varmaan aika perinteiset ketsuppijutut meillä. Jännin makuyhdistelmä ilman ketsuppia on banaani+ruisleipä.

Avatar

Meidän lapset dippaavat ihan kaiken maito mukiin. Yritän kieltää sitä, mutta pikkusormet ennättävät tehdä sen salamannopeasti! Viimeksi maito mukissa killui seitin ja perunan paloja.

Avatar

Meillä teini ikäinen poika laittaa myös ketsuppia jokaiseen ruokaan (keitot, kastikkeet, muusi,riisi jne.). Pinaattilätyt mansikkahillolla on myös suurta herkkua.

Avatar

Meillä ketsuppia tungetaan ihan kaikkeen, mutta jälkiruokiin sitä ei olla vielä (onneksi) kokeiltu. Ehkä pitäisi kertoa, että sekin mahdollisuus on, niin pääsisimme etenemään eksoottisiin ketsuppiherkkuihin… 😀

Avatar

Meillä ei ole sen oudompia maku comboja mutta täällä kanssa kikkaillaan ketsupin kanssa milloin minkäkin ruoan kanssa, että sen saisi alas 😄

Avatar

Risotto ja makaroni ruoat johon ketsuppia laitetaan

Avatar

Ketsuppia menee myös pannukakunkin päälle toisella lapsellamme.

Avatar

Ketsuppia voi laittaa lasten mielestä ihan kaikkeen, perunamuussiin varsinkin 😁🤣

Avatar

Meillä mies laittaa ketsuppia joka ruokaan ja lapsi tietty ottaa mallia🙄

Avatar

Nelivuotias käyttää ketsuppia jokaiseen ruokaan, erikoisin ehkä munalätyn päälle.

Avatar

Meillä lapset laittaa ketsuppia pinaattilettuihin ja se kuulostaa omaan korvaan melko oudolta. Eilen juotiin Coca-Colaa johon oli sekoitettu banaanijogurttia… 😳

Avatar

Olipas eksoottisia makuyhdistelmiä 🤣 meillä 5v laittaa ketsuppia kyllä aikalailla kaikkiin lämpimiin ruokiin sekä tuoresalaattiin, mutta herkut syö herkkuina tai dippaa ne maitoon 🤭

Avatar

Meillä lapsen oudoin makuyhdistelmä on aakkoskarkkeja pizzan päälle, ei mitä tahansa vaan hedelmä ja niistäkin T niinkuin oma nimensä alkaa.

Avatar

Perinteisiin kohteisiin

Avatar

Ketsuppi kuuluu ehdottomasti makaroni-, jauheliha-ja makkararuokiin 😋. Oudointa on kyllä laittaa maksalaatikon joukkoon.

Avatar

Täällä 3veen lemppari on ketsuppiin dipattu tomaatti. Luulis olevan aika, noh… Tomaattista😂
Tutulta näyttää myös tuo ketsuppi keitossa.

Avatar

Ketsuppi kuuluu ehdottomasti makaroni-, jauheliha-ja makkararuokiin 😋. Oudointa on kyllä laittaa maksalaatikon joukkoon.

Avatar

Esikoinen 4v söi tänään banaania leivän päällä. Hän ei ketsuppiin koskekaan, mutta pikkuveikka 1,5v vetää senkin edestä, pelkältään ja nimenomaan Heinzia.

Avatar

Sipsit ja salmiakki 👌
Mitä voimakkaampia/ maustetumpia molemmat, sen parempi.

Avatar

Meillä uppoaa makaronilaatikko vain mansikkahillolla ja aamupuuroon on laitettava voisilmä, aurinkosalaattia, punajuurisalaattia, raejuustoa ja kirsikkatomaatteja.

Avatar

Nykyään ei enää niin kummallisia yhdistelmiä mutta pienenä minäkin olin ihan kiinni ketsupissa. Kyllä se tänä päivänäkin vielä maistuu. Erikoisin yhdistelmä taisi olla sokerimunkki ketsupilla, kahvilassa en kuulemma syönyt munkkia kunnes äiti jotenkin hoksasi että kaipasin siihen ketsuppia. En itse edes puhunut kunnolla silloin vielä, olin sen verran pieni.

Avatar

Kananmunat ja oregano

Avatar

Ketsuppi kuuluu täällä keittoihin. Ja liha – ja kanapihvien seuraksi. Makkaraan tietysti.

Avatar

Nam! Ketsuppi kyllä kuuluu lähes jokaiseen ruokaan! Lemppari on ruisleipä + muussattu keitto siihen päälle ja lisäksi ketsuppia! Suosittelen 🙂

Avatar

Kaurapuuro ja ketsuppi.

Avatar

Maksalaatikko ja mustaherukkahillo, nam!

Avatar

Lapsena suosikki oli ketsuppi sekoitettuna juustoraasteeseen 🙈 punainen emmental.

Avatar

Meidänkin 4vee oppi nirsoilut mutta ketsupin kans aika konservatiivinen. Miehen herkkua on paahdettu ruisleipä mansikkahilon ja juuston kera 😄 Ite taas tykkään syyä ruisleipää tai perunalimppua Kallen kaviaarin, meetvurstin, juuston ja tomaatin kans 👍😂

Avatar

Kurkkusalaatti näkkileivän päällä. Lisänä juusto ja leikkele.

Avatar

Ketsuppi ja riisipuuro kummipojalla.

Avatar

Ketsuppia meillä laitetaan makaronilaatikon ja jauhelihakastikkeen ja -murekkeen päälle. Niin ja uunimakkaran kanssa se sopii loistavasti myös. Lähinnä meillä siis nuo perinteiset ruoat, mihin ketsuppia lisätään.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Annetut tiedot näkyvät vain blogin ylläpitäjälle. Vastanneiden nimi- ja osoitetietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. Lisätietoja Otavamedia Oy:n rekisteriselosteesta

Lue seuraavaksi