desire nymark - Banneri

LASKETTUAIKA – Kirppu 7 viikkoa

Tänään on Kirpun laskettuaika, eli Kirppu on nyt vastasyntynyt (periaatteessa) ❤️ vaikka hän on kerennyt hurmaamaan meidän sydämmet 7 viikkoa ja 2 päivää. Tämän kunniaksi meillä oli taas neuvola missä taas todettiin että Kirppu kasvaa hienosti ja kaikki on hyvin.Äidin pikku mussukka oli vähän flunssainen viikonloppuna mutta voi nyt paljon paremmin.

Tänään täytettiin magistraatin paperit, eli nimi on nyt lukkoonlyöty! Päätimme kuitenkin yhdessä että kaikki muut saavat tietää nimen vasta ristiäisissä. Ristiäisistä sen verran että varattiin alustavasti 22 huhtikuuta, mutta nyt rupesin vähän miettimään uudestaan kun Kirpulle iski tämä koliikki ja vielä flunssa siihen päälle. En nyt osaa päättää että siirretäänkö toukokuulle tai jopa kesäkuulle ja pidetään isommat kekkerit. Jos olisi kesällä niin olisi enemmän tilaa kun pihallakin voisi olla. Toisaalta en haluaisi olla riippuvainen säästä, koska suomen kesä ei ole siitä luotettavammasta päästä. Ja aj niin, aamulla jouduin oikein nappaamaan kuvan ja ikuistaa sen ihanan hetken, kun jotain ennen kokematonta tapahtui: sain juoda tuoretta kahvia ja ihan rauhassa, ilman keskeytyksiä. ❤️ nimimerkillä eilen lämmitin kahvini mikrossa kolme kertaa ja silti join sen kylmänä.

Kommentit

2 kommenttia
Desire Nymark

Haha juu oltiin tänään 10 aikaan! ? sellanen jokaviikkoinen ohjelma keskosen kanssa ? oonko taas kävelly ihan sokkona? ? tuu vaa rohkeesti vetää hihast jos näät mut jossain, oon nykyään väsymyksestä sokea ja välillä kuurokin ?

Avatar

Ei vitsi mä mietinki et olitteko te te neuvolassa 😀

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä