EI, ÄLÄ KOSKE SIIHEN!

Kaukosäädin, koiran häntä, jatkoroikat, puhelimen laturit, puhelimet, läppärit, kaikki johdot, koiran ruoka sekä vesikuppi, keittiön kaapit sekä laatikot, vessapaperin rullat, lehdet, äidin käsilaukku. Miten mielenkiintoisia nämä asiat voivatkaan olla 11 kuukautiselle vauvalle.

Jos silmä välttää nanosekunniksi telkkarin kanava muuttuu tai volat ovat täysillä tai sitten koiran ruokakupin papanoita ollaan ripoteltu ympäri keittiötä. Välillä musta tuntuu että juoksen kuin päätön kana ympäri meidän taloa ja koitan epätoivoisesti välttää kaaosta. Saatan imuroida kaksi kertaa päivässä, mutta kotini ei kuitenkaan näytä yhtä siisiltä kuin sisustuslehtien kodit, korkeintaan sen viisi tai kymmenen minuuttia heti suursiivouksen jälkeen.

”Ei, älä koske siihen!” on meidän talossa käytetyin lause tällä hetkellä, vaikka me kaikki tiedetään että siitä ei ole mitään hyötyä. Bellellä on yllin kyllin omia leluja, mutta neidillä on ihan eri kiinnostuksen kohteet. Hankittiin jopa toinen kaukosäädin ihan vaan prinsessaa varten. Tämä juksaus oli toimiva kikka tasan nunnin verran, sitten neiti tajusi että eihän se toimi samalla tavalla ja Bellen oma kaukkari on saanut olla rauhassa sen jälkeen.

Joka kerta kun mieheni saapuu töistä kotiin hän kysyy mitä olen puuhaillut päivän aikana (varmaan vaan koska niin kuuluu tehdä), ja joka kerta vastaan että olen pitänyt tätä sirkusta yllä, vaikka se ei millään tavalla näy, ainakaan siisteyden puolesta. Vaikka pesen monta koneellista pyykkiä, en edelleenkään tiedä miltä pyykkikorin pohja näyttää.

Mutta tällaista tämä kotiäidin arki on. Täyttä kaaosta, jatkuvaa juoksemista paikasta A paikkaan B. Vaikka hermot välillä ovat kireenä, minä rakastan tätä kaaosta. Tätä mun omaa kaaosta ja hektistä työmaata, nimikkeellä pienen äidin arki, josta en luopuisi millään hinnalla. Putipuhdas talo tai tyhjä pyykkikori on pieni hinta siitä, että saa viettää aikaa oman lapsensa kanssa.