desire nymark - Banneri

2017 oli aika tapahtumarikas vuosi, enkä oikein itsekään tajua miten paljon asiat ovat muuttuneet vuoden aikana, mutta onneksi parempaan päin. Moni on kysynyt mitä tulevaisuuden suunnitelmia / haaveita minulla on, enkä halua suunnitella liian tarkasti koska asiat eivät kuitenkaan ikinä mene suunnitelmien mukaan.

Mutta koska meitä nykyään on kolme, meidän tulevaisuus on vaatinut vähän suunnittelua. Vietettiin loppuvuosi rauhallisin merkein (kuten myös blogissa on näkynyt, heh) sillä ajatuksella että tammikuussa aloitetaan meidän projekteja ryminällä.Mun peniseläin asuu Helsingissä ja 50km välimatka sekä seilaaminen kahden kodin välissä on rasittavaa, ja tämän takia päätimme että muutamme pysyvästi mun kotiin. Mieheni on muutenkin alkuperäisesti Porvoosta, joten valinta ei ollut vaikea.

Meidän koti tarvitsee kuitenkin vähän lue paljon remonttia, joten aloitetaan remppa helvettiä tammikuussa ja muutto venyy varmaan helmikuun puolelle. Kaikki seinät maalataan tai tapetoidaan (paitsi Bellen huone joka jo on ihan mintissä), keittiön kaapit vaihdetaan, vessa sekä kylppäri menee uusiks. Meillä tulee siis olemaan aika kova työmaa meneellään. Sisustus menee myös vähän uuteen uskoon, koska me yritetään rakentaa kotia yhdessä missä molemmat viihtyy.

Siirryin äippälomalta vanhempainvapaalle ja näillä näkymin jään kotiin Bellen kanssa ainakin syksyyn asti. Sivuduunina bloggailen ja tubetan. En ole pitkään aikaan tehnyt videoita, mutta kunhan remppaproggis käynnistyy meinaan taas aloittaa vloggaamisen. Tarkoituksena olisi saada kaksi videoita viikossa tehtyä. Bloggaamisen suhteen minulla ei ole mitään tarkkaa suunnitelmaa, mutta haluaisin yrittää päivittää ainakin neljä blogipostausta viikossa. Jos teillä on jotain toiveita tai ideoita mitä te haluaisitte nähdä/lukea, pistäkää kommenttiboksiin ??.

Mun ”uusi mysteerimies” tulee myös näkymään täällä blogin puolella sekä vlogeissa, koska olemme niin tiivis paketti ja hän on niin suuri osa mun elämää. Mitä meidän tulevaisuuteen tulee, niin tiedämme että haluamme yhteisiä lapsia tulevaisuudessa. Mitään muuta emme ole suunnitelleet, eikä meillä ole kiire mihinkään. Ja ai niin, meinaan myös vaihtaa autoa perheystävällisempään malliin, koska mun bmw:ssä ei noin vain mahdu 2 aikuista, muksu ja kaksi karvavauvaa.

Hyvää uutta vuotta, me nähdään ensi vuoden puolella! ♥️

Kommentit (14)

Tosi ihana kuulla näin kivoja kuulumisia sinun blogista! Kaikkea hyvää tulevaan vuoteen,olet sen ansainnut 🙂

Tää on AINUT blogi mitä oon jaksanut innokkaana seurata jo alusta alkaen. Tämä blogi koukuttaa minut välittömyydellä, aidoilla elämän käänteillä. Odotan innolla tulevaa vuotta, mitä pääsemme lukemaan remontista ja sen ympärillä tapahtuvasta elämästä. ?

Hei ihana kuulla! Lämmittää sydäntä ??

Olen pitkään lukenut sun blogeja ja on ihanaa nähdä kuinka hyvin sulla menee nykyään <3 Oikein hyvää uutta vuotta <3

Minusta olisi kiva ”kurkistaa” Bellen vaatekaappiin sekä lukea osallistuuko Bellen isän puoleinen suku pienen elämään. Kaikkea hyvää teille!

Kiitos idiksistä ♥️ pitää laittaa Bellen vaatekaapin ojennukseen ? että siitä kehtaa ottaa kuvia ?

Ihania suunnitelmia! Hyvää uutta vuotta! Mä jään innolla odottamaan videoita ?

Onnea vuoteenne ja ihania suunnitelmia! <3

Kiitos ♥️ ja hyvää uutta vuotta ?

Voi että miten ihana kuulla tällaisia uutisia.

Vastaa käyttäjälle Minna L Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X