desire nymark - Banneri

Tutkimuksien mukaan jopa 76% naisista ovat ainakin kerran elämässään feikannut orgasmin. Voin itsekin myöntää, että olen ennen ollut aika kova orgasmin-feikkaaja. Voin myös kertoa että feikkaamisesta ei ikinä seuraa yhtään mitään hyvää. Tavallaan kerrot sun seksikumppanille että hän on tehnyt jotain oikein ja saavuttanut jotain suurenmoista, vaikka hän ei sitä ole.

Miksi naiset feikkaavat?

Syitä voi olla monia, mutta ainakin minun tapauksessani syyt ovat ollet joko a) seksi on niin huonoa että haluan sen loppuvan mutta mies ei millään anna periksi ilman orgasmia b) mies yrittää parhaansa, silti en tule enkä halua loukata häntä. Kuten varmaan ymmärrätte, kategoriaan A kuuluu yhdenillan säädöt ja kategoriaan B puolisot.

Varsinkin jos feikkaat parisuhteessa, voin kertoa että olet kusessa. Miehesi yrittää uudelleen ja uudelleen ne samat kikat, jotka eivät vaan toimi, etkä ikinä saa sitä oikeeta orgasmia. Jos taas feikkaat säädön kanssa, se pönkittää hänen egoa ja hän luulee olevansa orgasmikeisari. Hän tulee vielä kokeilemaan ne samat, huonot kikat jotka eivät toimineet sinulla monen naisen kanssa. Tällä tavalla sinä olet osasyyllinen siihen, että kanssasiskoilta jää kokematta monta hyvää orgasmia.

Haluan tässä vaiheessa pyytää anteeksi kaikilta naisilta, jotka ovat saaneet huonoa seksiä minun feikkaamisen takia. Ymmärsin vasta yli 24 vuotiaana että orgasmin saavuttaminen miehen kanssa on mahdollista, ennen sitä se oli valitettavasti pelkkä urbaanilegenda meikäläiselle. En toki väitä että kaikki olisi miesten syytä, en itse ole ollut täysin sinut itseni kanssa. Jos mieltä painaa stressi, tekemättömät jutut, olet epävarma kehosi kanssa tms orgasmin saavuttaminen on lähes mahdotonta.

Ensimmäinen orgasmi tuli minulle niin puun takaa, että menin melkein shokkitilaan. Se oli vielä semmoinen jättiorgasmi, jonka jälkeen keho tärisee ja rupesin itkemään. Ei sellaista kaunista nyyhk nyyhk – itkemistä, jota temptis Elias varmasti ajoi takaa kun väitti että itkevässä naisessa on jotain eroottista ja kiihottavaa, vaan sellaista buäää-itkemistä missä et meinaa saada happea ja räkä valuu. Olihan siinä vähän selittämistä puolisolle, kun hän jo ihan paniikissa luuli että minuun sattuu ja että hän on tehnyt jotain väärin. ”No ei kun minä vaan laukesin ??”. Ai että se oli noloa.

Miksi orgasmin saaminen on niin vaikeeta?

Jos miehet olisivat yhtä kiinnostuneita klitoriksesta kuin tisseistä ja perseestä, tätä ongelmaa ei varmaan olisi olemassa. Väittäisin että moni mies ei edes tiedä missä päin klitoris on. Olen itse törmännyt niihin sankareihin, jotka eivät ole kartalla. Siis ollenkaan. Leikitään että klitoris sijaitsee Hankoossa ja mies seikkailee jossain Norjan puolella, siinä uskossa että kohta tämä kohdunkantaja kyllä laukee ja kunnolla.

Meidän pitäisi olla avoimempia seksistä, koska siitä puhuminen on monelle edelleenkin tabu. Varsinkin jos se on huonoa. Tiedän jo nyt, kun tätä kirjoitan, että kommenttiboksi varmasti täyttyy negatiivisesta palautteesta. Haluaisin kuitenkin rohkaista kanssasiskojani puhumaan ongelmista avoimesti kumppanin kanssa, koska orgasmi on hieno asia. Vaatikaa hyvää seksiä! Ja jos petikumppanisi on totaalisen hukassa, kerro se rohkeasti hänelle. #orgasmienpuolesta

Oletko ikinä feikannut orgasmia? Jos olet, niin miksi?

Kommentit (16)

Olen tasan kerran feikannut orgasmini heti ekalla yhdyntä kerralla vahingossa. Katsokaas en ole ennen sitä edes koskenut itseäni millään lailla ja sitten auta armias kun poikaystäväni koski siihen kuuluisaan klitorikseen ni säikähdin tärinäkohtauksella että mitä tapahtui ja sit tuli selitettyä jälkeen päin ”juu mä tulin hehhehe.”
Muutaman yhdyntä kerran jälkeen sain kyllä kokea oikeita orgasmeja niin ”eka” orgasmi oli kyllä pelkkä whatthefuckmoment. Tunnustin asian hänelle kyllä muutaman vuoden jälkeen erotessamme ja nauroimme päälle 😀

”Tiedän jo nyt, kun tätä kirjoitan, että kommenttiboksi varmasti täyttyy negatiivisesta palautteesta. ”

Tykkään sun blogista todella paljon. Yksi kiinnostava osa blogiasi on saamasi negatiivinen palaute. En tykkää siitä, että saat negaa palautetta, mutta minusta on mielenkiintoista seurata, miten jokaisesta käsittelemästäsi asiasta saadaan väännettyä kommenttiboksissa jotain negatiivista. Olet kaunis ja älykäs, ja kirjoitat hauskasti – sitä ei moni näköjään siedä.

Hahaha toi oli kyllä harvinaisen hyvin ilmaistu! Olen siis itsekin ihan samaa mieltä, että odotan melkein jopa ”innolla” mistä tällä kertaa vedetään herneitä nenukkaan ????

Sä olet kertakaikkiaan ihan mahatava tyyppi, kun puhut niin suoraan kaikesta!
Moni nainen ei vain saa orgasmia yhdynnässä. Toisaalta kaikki eivät ääntele tms, joten mies ei välttämättä edes tiedä saiko toinen vai ei.
Yllättävää on, ettei miehet kovin usein ole edes kiinnostuneita tietämään miltä naisesta tuntuu

Oi kiitos! 😀 ja siis nimenomaan tämä, että moni mies ei edes ole kiinnostunut miltä naisesta tuntuu tai tee yhtään mitään naisen orgasmin vuoksi, mutta sitten kyllä kysytään heti seksin jälkeen että ”tulitko?” 😀 varmaan jotain oman egon pönkittämistä tms?

Tuo on kyllä aivan totta. Orgasmin feikkaaminen hyödyttää ehkä juuri siinä hetkessä, mutta antaa miehelle ihan väärän käsityksen omista taidoistaan ja siitä, miten naisen saa tulemaan.

Ilona / https://stalkkaamunelamaa.blogspot.fi

Pakko sanoo et ihana bloginimi sulla! Oon niin kateellinen, kun en keksinyt mitään hyvää itselleni 😀

Luen monesti näitä juttuja, joissa torutaan orgasmin esittämisestä ja ymmärrän kyllä pointit, jotka niissä esitetään, mutta vielä ei koskaan ole tuotu esille yhtä tärkeää syytä feikkaamiselle. Tai ainakaan sitä omaa syytäni. Itselläni on ollut onni sen suhteen, että yleensä olen päässyt peuhaamaan sellaisten miesten kanssa, joita kyllä kiinnostaa myös se meikäläisen nautinto. Kaikkea, mihin olen itse ollut valmis, on tullut kokeiltua leluilla ja ilman, mutta vaikka kuinka kiihotun ja olen lähellä sitä kuuluisaa tulemista, niin en ole koskaan saanut orgasmia. Ja veikkaan syyn olevan korvieni välissä, en osaa rentoutua tarpeeksi.

Yhdessä vaiheessa oli jo pääsemässä tähän tarpeeksi rentoutuneeseen tilaan, kunnes exäni alkoi kysellä, miksen koskaan tule ja häntä se selvästi harmitti. En tiennyt vastausta, enkä tiedä vieläkään. Tuon jälkeen tuli paine, koska huomasi, kuinka tärkeää se toiselle oli. Tuli ahdistus siitä, miksen tule, sitten sitä ei kuule varsinkaan tule, kun siitä on ahdistunut. Ja vaikka asiasta puhuttiin sanoin, ettei asiaa kannata stressata/ottaa paineita tai mitään, koska se vain haittaisi tilannetta minun osaltani. Mutta joka kerta, kun aloin taas rentoutumaan ja stressasin asiaa vähemmän, niin toinen otti sen taas esille. Kierre oli valmis. Ja vaikka tämän jälkeen on ollut uusia kumppaneita, niin aina välissä sama jatkuu, ne kysymykset saavat ahdistumaan.

Tähän väliin voisin sanoa, että nautin seksistä. Nautin läheisyydestä, seksi tuntuu hyvältä ja muutenkin yksinkertaisesti nautin, vaikken tulekaan ja minulle se on muutakin kuin vain se huippu. Olen hyvällä tuulella hyvän panon jälkeen. Mutta varmaan on arvattavissa, että tuo orgasmin stressaaminen ja siitä paineita ottaminen vie paljon sitä nautintoa, jota saisin ilman sitä stressiä tulemisesta. Joten ihan rehellisesti meikäläinen feikkaa välissä ihan vain oman nautintoni vuoksi, jottei tulisi niitä kysymyksiä, jotka tuottavat sitä ahdistusta. Feikkaan, jotta voin jonain päivänä ehkä oikeasti olla niin rentoutunut, että se huippu tulee. Olen myös hyväksynyt senkin, että olen niitä naisia, joille voi olla fyysisestikin vaikea tulla. On myös muuten älyttömän turhauttavaa, jos et tule ja sitten toinen yrittää kaikin keinoin hoitaa hommaa ja se jos jokin saa ainakin ne omat fiilikset tippumaan. Minulle suurta nautintoa ja mielihyvää tuo myös se, että saan toisen tulemaan.

Ja kyllä minulle sanotaan monesti, että pitää masturboida ja yksinään kokeilla, mikä tuntuu hyvältä. No tämäkin on monelle uutta, ettei toisista se yksinään touhuilu tunnu yhtään miltään. Kyllä olen kokeillut, tehnyt samoja juttuja, jotka kumppanin kanssa tuntuvat hyvältä, mutta yksin mikään ei tunnu miltään. Minulle se kumppani on siis suuri tekijä siinä nautinnossa, eikä sitä saa korvattua millään fantasioilla.

Joten sanokaa, mitä sanotte, mutta meikäläinen feikkaa jos vaan siltä tuntuu ja teen sen kuulkaa ihan oman nautintoni vuoksi. Enkä ole vielä kertaakaan kuullut yhtään argumenttia, joka veisi maton näiden omien syitteni alta.

Tämä on kyllä myös täysin totta! 🙂 Jokainen saa tottakai tehdä ihan kuten itse haluaa. Itse vain älysin, että feikkaamisesta ei ikinä tullut mitään hyvää 😀

Hei! Minusta on ainakin tosi hienoa, että nostat tämän asian esille. Itsestäni tuntuu, että lapset saatuani seksielämä on tullut helpommaksi ja ihanammaksi, vaikka onkin myös väsyneitä kausia. Olen kokenut, että sen jälkeen kun synnytin olen vain tuntenut kroppani niin paljon paremmin ja osaan myös paremmin kertoa ja vaatia, mitä haluan. Olen myös samaa mieltä siitä, että klitoriksen tärkeydestä ei puhuta kylliksi. Joskus ihan kylmää lukea ympärileikkauksista kun niissä saatetaan puhua siitä, että joskus poistetaan vain klitoris. Aivan järkyttävää olisi jos ei olisi klitorista eikä sitä kyllä todellakaan tulisi keneltäkään naiselta missään olosuhteessa poistaa (tai no ehkä jos siihen tulisi syöpä tai jotain, en ole kyllä kuullut klitorissyövästä).

Tää on kyllä aivan totta, että lapsien jälkeen seksielämä on muuttunut parempaan suuntaan 😀

Huippua, että rohkeasti otat kantaa asioihin. Kyllä asioista pitää uskaltaa puhua ja nostaa esille. Sinun innoittamana minäkin kirjoitin ekan postaukseni pitkän pohdinnan jälkeen. Jatka samaan malliin 🙂

Kiitos palautteesta ❤️ Ja hei ihana bloginimi sulla! 😀

Yleensä syy on ollut juurikin tuo, että kumpa tää vaan loppuis nopeasti 😀
Nykyään rummutan myös orgasmien puolesta, mieskin jo tietää, että ennen ei lopeteta ennenkö minut on tyydytetty. Kirjoitin ite seksistä kaksi edellistä postausta, seksielämä kun vauvan myötä muuttui aika reippaasti!
http://www.veerastorm.fi/parisuhde/lisaa-seksia/

Hei ihanaa että joku muukin kirjoittaa avoimesti seksistä! ? käyn lukemassa sun postaukset ?

Hahaha apua 😀 mutta tavallaan tosi söpöä! Minähän sain myös kunnon wtf reaktion kun sain ensimmäisen orgasmin 😀 ❤️

Vastaa käyttäjälle Desire Nyman Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X