Kunpa joku olisi kertonut

Vasta äitiyden myötä rupesin antamaan itselleni vähän armoa. Onhan tähän varmasti looginen selitys, äitiys vie minulta niin paljon aikaa ja voimia että ulkonäöstä ei enää jaksa ottaa samanlaisia paineita. Väsymyksen takia olen hyväksynyt että aina ei vaan jaksa. Jokaiseen kissanristiäiseen ei ole pakko osallistua, kaikkien kanssa ei ole pakko tulla toimeen ja sellaiset ”muka frendit” sai jäädä koska aika riittää just ja just niihin oikeisiin ystäviin.

Kunpa joku olisi kertonut minulle (tai saanut minut ymmärtämään) että stressaan ihan turhaan ja haaskaan järjettömästi aikaa mun ulkonäköön, pelkästään koska cosmossa luki että näin pitää tehdä. Teini-iässä mun psoriasis puhkesi kukkaan ja olin täynnä ihottumaa. Kaulassa, olkapäissä, käsivarsissa, selässä ja jaloissa. Mun ihorutiinit veivät viikosta kevyesti sellaiset 6-10h, koska halusin sheivata mun jalkoja ja käyttää kivoja toppeja ja mekkoja. Makasin öljykylvyissä, suolakylvyissä, kokovartalo kuorinta kuului normi suihkurutiiniin ja tämän jälkeen rasvasin koko kehoni ainakin kaksi kertaa koska se oli niin kuiva.

Olen itkenyt samalla kun olen epiloinnut mun jalkoja ja huutanut kivusta kun kokeilin vahaliuskoja, pelkästään koska halusin olla karvaton. Helpompaa olisi varmasti ollut käyttää pitkähihaisia paitoja ja normi farkkuja, mutta sitähän en halunnut tehdä. Farkuista puheenollen, muistan miten makasin sängyllä ja imin vatsaa sisään samalla kun väkisin yritin survota napin sekä vetskarin kiinni, koska pieni vaatekoko oli se pääasia. Farkut olivat niin kireet että pystyin just ja just kävelemään, saatika saamaan happea. Olen niin onnellinen että minä nykyään pystyn ostamaan oikean kokoisia housuja, jotka ovat mukavat päällä. Tai lähtemään kauppaan treenitrikoissa ottamatta paineita siitä että joku tuttu näkee mut.

Jokaisella on varmasti ollut jokin muoti-ilmiö teinivuosina. Meillä se oli kireät vaatteet, stringit, tissivako (eli super-pushup liivit), valkoinen kajali silmän sisänurkassa, liian paljon ripsaria, ohuet kulmat, vyö tissien alla, aurinkopuuteri ja oranssi itseruskettava. Muistan miten kiinnitin mun rintaliivien olkaimet tiukasti niskan taakse ponnarilla, koska pitihän sitä tissivakoa korostaa. Ja sit oli muuten niska ihan saatanan kipeä. Liian kireät farkut ja pitsistringit saivat aikaan monen monta VTItä ja hiivakin vaivasi. Antibioottikuuria naamaan vaan ja sama homma jatkui, koska pitihän tätä yhdistelmää käyttää ihan joka päivä, vaikka kukaan ei ikinä olisi nähnyt housujen vaatekokoa eikä mitä niitten alla on.

Iho oli hyvässä kunnossa, mutta olihan mun silti pakko heittää 10 kiloa kittiä naamaan. Hiuksia piti värjäillä mustasta platinablondiksi niin että jäljelle jäi kuivunut pehko joka katkeili itsestään polkkatukaksi, mutta onneksi oli pidennykset. Kunpa joku olisi kertonut että olisin näyttänyt paljon paremmalta jos olisin yrittänyt vähemmän. Olisin jopa erottunut joukosta, mutta ei. Hirveät paineet, käydään lenkillä 2 kertaa päivässä ja syödään salaattia koska onhan 34 parempi kuin 36.

Seksi oli niin jännittävää kun kaikki oli uutta. Luojan kiitos ymmärsin sentään käyttää ehkäisyä ja tajusin että paljaalla ei kannata panna menemään. Kuitenkin vasta 10 vuotta myöhemmin rupesin nauttimaan seksistä, koska silloin tajusin että seksissä on kaksi, eikä mun tärkein tehtävä ole miellyttää miestä. Seksi oli muutenkin sellaista suorittamista. Aina piti olla jotain uutta. Sitä piti harrastaa mitä ihmeellisimmillä paikoilla ja aina piti etsiä joku uusi asento mihin kukaan normaali ihminen ei edes kykene. Ostettiin uusia alusvaatteita ja pidettiin huolta siitä että rintsikat ja stringit sopivat yhteen.

Olisipa joku kertonut minulle että kukaan ei tarvitse ottaa suihin, pelkästään sen takia että ”niin kuulema kuuluu tehdä”. Että se on ihan fine jos lähetyssaarnaaja toimii ja että niitä alusvaatteita kuitenkin riisutaan. Että seksi voi kuulua pelkästään makkariin ja naisella on oikeus vaatia että mies ei kehuskele saavutuksistaan edes saunan lauteilla. Olisinpa ymmärtänyt, että olisin voinut vaatia että harrastetaan seksiä pimeässä koska silloin minulla on vähemmän ulkonäköpaineita tai että haluan pitää paidan päällä, ja jos mies ei olisi siihen tyytyväinen se on hänen ongelmansa.

Olisinpa tiennyt että kaikki muuttuu niin paljon helpommaksi. Että tulevaisuudessa uskallan kertoa tasan tarkkaan mitä minä haluan makkarin puolella ja mies ei katso minua kieroon, vaan yrittää tehdä parhaansa. Että pitsistringien ja mummoalkkarien välissä on olemassa melko laaja skaala muitakin vaihtoehtoja. Tai että ne parhaat illat ovat niitä, kun menet viihteelle normi farkuissa ja connareissa, koska silloin voit tanssia kunnes tipahdat ilman että joudut vetämään vatsaa sisään tai jalat ovat verellä.

Sitten sellaisia ihan perus pirkkaniksejä jotka olisivat voineet helpottaa mun arkea ja ahdistusta. Kuten esim että hiuksia ei tartte pestä joka päivä jos käytät kuivashamppoota tai että nenän muotoa voi muokkaila contourilla. Älä leikkaa hiuksiasi lyhyeksi jos et tykkää nenästäsi, sivukalju saattaa kaduttaa ja kasvatusprojekti on yhtä helvettiä. Mukavimmat rintaliivit ovat urheiluliivejä ja jos tissejä ei omista voi huoletta kiskoa collaripaidan päälle ja korostaa jotain muuta. Vettä kannattaa juoda reilusti, öisin kannattaa nukkua ja tamppooneissa kannatta aina ottaa sellainen malli jolla on muovinen asetin eikä paahvista tehdyn. Menkoista puheen ollen, olisipa joku kertonut että se ei ole noloa jos suoja pettää yön aikana, vaikka olisitkin sun poikaystävän luona.

Edelleenkin olen melko ulkonäkökeskeinen ihminen. Käytän hiustenpidennyksiä, tekokynsiä ja ripsienpidennyksiä. Jos nämä kolme ovat kunnossa tunnen itseni kauniiksi ja voin lähteä viihteelle ilman meikkiä ja collaripaidassa, ilman että ahdistaa. Olen jopa oppinut elämään nenäni kanssa, vaikka en edelleenkään siitä tykkää.

Mistä asioista olette teini-iässä olleet epävarmoja?