desire nymark - Banneri

Tämän joulu meni ”vähän” penkin alle, tai näin ihan kaunistelematta päin persettä. Torstaina 20 päivä meillä piti olla IVF suunnittelukäynti, mutta hoitaja oli tehnyt näppäilyvirheen ja meidän oikea aika on vasta 20 helmikuuta. Siitä seurasi parin päivän itku ja jouluvalmisteluja lykättiin. Perjantaina ja lauantaina rempattiin meidän makkaria, jonka vuoksi talo oli täynnä pahvia ja pölyä, mutta saatiin sentään makkari valmiiksi.

Sunnuntaina yritin tehdä suursiivouksen. Tarkoituksena oli puunata koko kämppä, heittä kaikki joulukoristeet paikoilleen ja pakata kaikki lahjat. Belle lähti perjantaina viettämään isäviikonloppua ja sovittiin että neiti tulee kotiin maanantai iltana, juuri ennen nukkumaanmenoa. Meidän oli siis tarkoitus viettää joulua perheen kesken vasta 25. Sunnuntaina mies lähti hoitamaan jouluvalmisteluja anoppilaan ja minä yritin epätoivoisesti pestä mattoja ja lattiota ja imuroida ja ja ja.. Menkat vielä alkoivat ja alavatsakipu kruunasi koko tämän urakan.

Olin pesemässä sellaista isoa mattoa meidän kylppärissä, kun tunsin viiltävää alavatsakipua ja meidän valkoiseen villamattoon jäi jäätävän kokoinen veriläikkä tamppoonista huolimatta. En tiedä mitä tapahtui, mutta makasin sitten tunnin pyyhe jalkojen välissä. Mies saapui kotiin illalla, saatiin lahjat paketoitua mutta muut jouluvalmistelut jäivät. Yöllä meidän koira oli kussut juuri pestylle matolle, välillä hän temppuilee tällä tavalla ennen juoksuja. Mun sisäinen vitutus oli sitä luokkaa että nenästä alkoi tulemaan verta. Oli muuten siistiä vuotaa sekä yläpäästä että alapäästä. 

Jouluaattona käytiin mun äidin luona syömässä, koska mun pikkusisko on vasta 10 v ja olisi saanut kilarin jos olisin jättänyt menemättä. Siellä makasin sohvalla ja syömisenkin hoidin niin että istuin sanomalehden päällä. Valkoinen kuin lakana, tuskahiki valuen ja kädet täristen yritin saada edes jotain syötyä vaikka oksetti ja huimasi. Viiniin en uskaltanut koskea. En oikein pysty selittää sitä fiilistä, kun olet ilman lasta 4 päivää putkeen ja sulla on hirveä ikävä, ja sitten pitäisi vielä viettää iloista joulua. Ei sitä ainakaan pysty kaunistella, joulu ilman omaa lasta on yhtä tuskaa. Menkat ovat myös yhtä helvettiä, enkä edes tykkää joulusta joten voitin vitutus bingossa tänä vuona.

Puoli kahdeksalta Belle sitten tuli kotiin. Kerettiin avata pari pakettia, mutta neiti oli niin väsynyt että lahjat eivät oikein kiinnostaneet. Me ostettiin neidille vaan 3 pakettia, koska tiesin että niitä lahjoja tulee kuitenkin sukulaisilta ja kavereilta. Ostettiin 2 halvempaa lahjaa, kirjoja ja pieni junarata ja sitten yksi kalliimpi, sellainen jäätävänkokoinen sähköauto. Belle pelkäs tätä sähköautoa ihan sikana, eli se lahja ei uponnut ollenkaan. Onneksi muut lahjat sentään olivat mieluisia.

Meidän muovikuusi on saanut sen verran turpaan että tämä on kyllä viimeinen vuosi kun häntä käytetään. Puolet koristeistakin ovat menneet rikki. Koko yön makasin sikiöasennossa alavatsakramppien kanssa ja meidän petarikin on pilalla. Meidän jouluvietto ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, koska Bellellä on flunssa ja minä jaksan just ja just hengittää. Valmiita joululaatikoita syötiin ja vähän kinkkua, avattiin loput lahjoista mutta joulukoristeet eivät kerenneet löytää paikkansa ja puolet päivästä vietettiin sängyssä. Aamulla mies kävi taas äitinsä luona ja me katsottiin muumeja sängyssä Bellen kanssa ja otettiin ihan rauhallisesti.

Sovittiin että ensivuonna vietetään joulua ihan eri tavalla. Mies tässä ehdotti, että kutsutaan kaikki tänne meille viettämään jouluaattoa, koska ”se on helpompaa ja silloin ei ole yhtä paljon stressiä”. Juhlien kestittäminen 20 hengelle ei tietenkään tarkoita stressiä, ei, vaan veritulppaa. Varsinkin jos olisin raskaana, koska jos meillä nyt tärppää IVFässä niin laskettuaika on joulu-tammikuussa. Itse meinasin että vietetään joulua kylpylässä, ilman minkäänlaisia esivalmisteluja, siivoomista ja stressiä.

Minulla ei ole yhtä ainuttakaan kuvaa meidän joulusta ja tälläkin hetkellä makaan peiton alla, lämpötyynyn kanssa. Tässä mietitään että joudutaanko vielä lähtemään sairaalaan tankkaamaan vähän punasoluja, kun mun vuoto nyt taas on luokkaa Niagaranputoukset. Tärkeintä on kuitenkin että ollaan kaikki yhdessä, vaikka tämä joulu nyt meni ilman hienoja kattauksia ja koristeita. Halusin kuitenkin toivoa teille kaikille oikein hyvää joulua, koko meidän pieneltä perheeltä ♥️.

Kommentit (16)

Hei!

Itselläni on ainoastaan kerran ollut vastaavat menkat ja oli pakko mennä hakemaan saikkua, kun töihin ei oikein viitsi mennä veri jalkoja pitkin valuen. Lääkäri kirjoitti reseptin Caprilonia. Yhden otin ja vuoto loppui. Voisi ehkä auttaa sua?

Mulla on siis ihan samanlaiset kuukautiset kun sulla.En voi mennä edes 500m päähän kaupaan,koska takas tullessa on kaikki joka tapauksessa täys verta.Kuukautisten aikaan joudun vaihtaan alkkarit valehtelematta 4-5krt.pv.ja mulla käytössä isoimmat siteet mitä kaupasta löydän ja lisänä sitten niiden päälle eri suuntiin sikinsokin pikkusiteitä…ja läpi hulahtaa.Ja mahakipu on itellä kans ihan älytön.
Olen siis se 40-kymppinen,joka kirjoitteli kylpylässä(hyvä valinta siis teille ensi jouluna) vietetyistä jouluista aiempaan postaukseen.
Oon ite käyttänyt yli 20v.e-pillereitä ja eron myötä ne lopetin veritulppariskin pelossa muutamia vuosia sitten.Ja sen jälkeen kuukautiset on ollut tollaset.Kävin nyt syksyllä lääkärissä ja sain caprilon pillerit ja vedän niitä 6 päivässä,mutta oikeesti voisin vetää vaikka yli 10 ja silti vuotoa on liikaa ja burana 600 otan 3-4 päivässä ja siitä huolimatta maha sattuu ihan saa….sti.Sisätutkimus tehtiin ja lääkärin mielestä ei ole myoomia ym.vaan kaikki kunnossa….endometrioosi ihan varmaan.Nyt sit joulunpyhinä oli kun veritulppa jalassa ja yläkroppaan puristi/sydämeen..kävin eilen ekg:ssä,kaikissa mahd.verikokeissa jne.,ei muka mitään vikaa.Mulla hemoglobiini jatkuvasti ihan alhainen ja syksyllä ferritiini 6 ja olin ihan loppu,en muistanut mitään,oisin voinut seisaaltaan nukahtaa jne.Syön siis rautaa koko ajan.Mulla oli muuten nuorena jo runsaat kuukautiset,mutta e-pillereillä vuoto normalisoitui ja nyt sitten tulee niiden vuosienkin edestä.
En enää uskalla syödä noita capriloneja,kun niissäkin lukee kuitenkin,että veritulppa on riskinä…eli nyt vuodan sitten sitäkin enemmän.Vitsi kun ei myydä missään aikuisille tyyliin up and go housuvaippoja.
Itellä ikää jo sen verran ja toivon,että mä olisin niin onnekas ja loppuis jo muutaman vuoden päästä kuukautiset kokonaan.
Tsemppii sinne kaikessa=)

Voi kökkö! Oikea surkeiden sattumusten sarja. Josko seuraavaksi paljon jotakin hyvää sulle? 🙂 <3

http://moumou.fi

Ehkä 2019 on sellainen super vuosi 😍 ja siis ei siinä, vaikka kaikki menee päin persettä välillä ja elämä koettelee niin olen onnellinen 😀 meidän arki pyörii hyvin, meillä on hurmaava pieni neiti ja ihanat ystävät. Eli näistä ”pienistä vastoinkäymisistä” kyllä selviää 😀 ♥️

Siis kukaan lääkärikö ei löydä mitään syytä noille vuodoille? Todella outoa, koska tollaset menkat on kyllä kaukana normaalista eikä kenenkään pitäis tollasten kanssa joutua elämään.

Hei. Lääketieteen ammattilainen täällä sulle ehdottaa. Ennen seuraavia kuukautisia varaat ajan lääkärillesi ja VAADIT saada panacod reseptin. Panacod on tarkoitettu siihen tarpeeseen kun tavalliset apteekin ilman reseptiä myytävät lääkkeet eivät ole riittävän tehokkaita. Lääkkeen sisältämä kodeiini muuttuu morfiiniksi elimistössä joten se on kolmio lääke. Monet pienen lapsen vanhemmat pelkäävät tätä kolmio merkkiä mutta se ei tarkoita että se olisi vaarallinen käyttää lapsen kanssa. Lääke voi lähinnä väsyttää enempi ja saattaa viedä tarkkaavaisuutta joten autolla ajaminen on silloin pannassa, samoin alkoholi mutta tämän varmaan tiedostatkin! Normaalisti se ei estä muuten normaalia elämää. Lääke VOI aiheuttaa jatkuvassa käytössä riippuvuutta joten jatkuvaan käyttöön ei tietenkään mutta jos selviäisit alkupäivistä panacodin avulla yleensä kipu lähtee helpottamaan ja sitten voisi riittää jo käsikauppa tavarakin. En toki tiedä sairaushistoriaasi, mutta jos kaikki on sinulla muuten kunnossa mitä lääkkeen saaminen edellyttää en keksi syytä tämän eväämiselle.

Muistathan ettei toisen kokemus ole yhtäkuin sinun vaikka sukulaisia olisittekin. Ihmiskeho on kuitenkin lähes kaikessa yksilöllinen vaikka tuntuisi menevän jonkun kanssa samalla kaavalla. Sen takia ei kannata jättää jotakin asiaa kokeilematta, se voikin tuoda avun juuri sinulle vaikkei toiselle samankaltaisessa tilanteessa olekkaan auttanut. Siksi suosittelisin hormoonikierukan kokeilua. Se yleensä auttaa paremmin kuin pillerit sinun kaltaisiin tapauksiin. Ja sen voi aina lopettaa ja vaihtaa pillereihin jos tuntuu ettei toiminut omalla kohdalla. Sanoisin että ennemmin kokeile ja yritä uudestaan jollakin toisella tapaa kun kärsit jatkuvasti vaivoista, eikö vain?! 😊

Toivotan teille parempaa tulevaa vuotta!! Toivottavasti se on vuosi joka tuo teille toivoman perheenlisäyksen tai ainakin hieman vähemmän vastatuulta 🤗

Nuo kuukautiset ei voi mitenkään olla normaalit, ja ihan käsittämätöntä, ettei tuollaiseen ole löydetty mitään syytä. Varmasti jossain on sekin spesialisti, joka osaisi auttaa saamaan noita vuotoja kuriin. Toivottavasti vielä joskus pääset kunnon tutkimuksiin tuon asian kanssa.

Joo siis kyllähän sen itse huomaa, että ei todellakaan ole normaalit! 😅 Sitten välillä taas saattaa olla sellainen kierto et 3 päivää normivuotoa ja se on siinä 🧐 mutta valitettavasti useimmiten tällaiset tappomenkat. Lääkärille en edes vaivaudu lähtemään enää, se on aina vaan sama: nopea vilkaisu ja kämänen buranaresepti 🙄

Moikka, kuulostaa todella vahvasti endometrioosilta ja lääkärit voi väittää mitä tahansa esim. ultran perusteella, mutta endometrioosi löytyy VASTA mahatähystyksessä. Selittäisi myös keskenmenot ja ilmeisesti raskaaksi tuleminenkaan ei ole ollut helppoa. Endometrioosista löytyy selitys noihin kaikkiin em. asioihin ja noin kivuliaat kuukautiset eivät ole normaalia. En haluaisi masentaa, mutta se voi haitata myös noita lapsettomuushoitoja (jatkuva ns. tulehdustila kropassa). Itsellä ei onnistunut IVF ennenkuin endometrioosi oli tähystyksessä poistettu. Itselläni oli täysin oireeton endometrioosi enkä edes uskonut siihen ennen tähystystä, mutta niin vain laparoskopiassa löytyi ja poistettiin ja seuraava ivf tärppäsi, vaikka kesken menikin. https://www.aava.fi/palvelu/endometrioosi-hedelmallisyys-ja-lapsettomuus

Hei olen aika varma että sulla on endometrioosi…. Kannattaa lääkäriltä pyytää särkylääkettä… Tiedän kokemuksesta että tuohon ei buranat auta… Niin ja sitten kun raskaus ohi niin joko pillerit niin että syöt niitä koko ajan ilman vuoto taukoa. Tai hormoni kierukka. Vain nämä auttavat!!! Mulla hormooni kierukka ja olen saanut ne elämäni takaisin….

Mä oon kans melko varma että mulla on, mutta lääkärit väittää et kaikki kunnossa! Hajoo oikeasti pää. Meidän suvussa ollaan kaikki samanlaisia, että tää vuoto on ihan jäätävää! Kierrukka ei toiminut mun äidillä, sai aikaan jonkun 3kk kestovuodon ja sen takia en uskaltanu sellaista ottaa 🙈 mutta pillerit ehdottomasti sitten kun vauva on saatu! Mulle ollaan vaan tyrkytetty tonnin panadolia 🧐

Voi kunpa sun ensi joulu menee vahvasti raskaana ja saat lillua kylpylässä. 💓 Kamalasti vastoinkäymisiä sulla ollut tässä.

Toivotaan näin 😍 No, ehkä 2019 on sellainen huippuvuosi ja silloin remppakin pitäisi olla valmis, että saa ottaa ihan rauhallisesti 😄♥️

Tätä lukiessa en tiennyt tekikö minun mieli itkeä vai nauraa, molempia vuorotellen.
Mutta lähetän paljon sympatiaa täältä ruudun takaa, joulusi kuulosti suorastaan kamalalta.

Toivon sinulle todellakin parempaa uutta vuotta ja mielellään edes vähän vähäverisempää 😀

Kiitos ♥️ Tää meidän matto on nytten lillunu kloriitissa vuorokauden, saa nähdä saanko pelastettua 😂 Meidän arki sujuu aina tosi hyvin, mutta auta armias joka kerta kun on jotain ”spessumpaa” niin aina sama säätö 😀 toivotaan todellakin ”edes vähän vähäverisempää”! 😂

Voi ei muru, mulla oikeesti alko niagaran putoukset valumaan silmistä tätä sun tekstiä. <3 <3 <3 Oon jotenkin ollu nyt viime aikoina tosi herkkis. <3 Voimia sulle ja perheellesi todella paljon <3

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X