desire nymark - Banneri

Kaupallinen yhteistyö Pampersin kanssa

Meillä on ollut Pampersin housuvaipat käytössä reilu kaksi kuukautta, joten nyt voin tulla päivittämään teille vähän vaippakuulumisia. Meillä harjoitellaan potan käyttöä ja siihen housuvaipat ovat todella näppärä vaihtoehto. Nykyään Belle jo itse menee potalle ja huutaa apua vaipan riisumisen kanssa, joten sen asian suhteen ollaan aika hyvällä mallilla. Halutaan kuitenkin varmuuden vuoksi käyttää vaippaa vielä, koska meidän mielestä vaipanvaihto ei ole mikään iso juttu. Kerran meille sattui vahinko kun olimme ilman vaippaa ja Belleä nolotti sen verran, että parempi sitten vielä käyttää vaippaa.


Äitiyden myötä pitäisi tehdä paljon valintoja. Millaisia tuttipulloja halutaan käyttää, minkä mallisia tutteja vai tutteja ylipäätänsä, perhepeti vai oma sänky sekä tietysti vaipat. Välillä pasmat menevät ihan sekaisin kaikkien valintojen kanssa. Saatiin kaksi pakettia Pampersin vaippoja kokeiluksi ja ollaan siitä lähtien pysytty näissä. Voisin nyt listata teille miksi päätettiin käyttää nimenomaan Pampersin housuvaippoja.

Jopa 12 tunnin kuivuus. Belle on aina nukkunut tosi hyvin öisin (tiedän olevani erittäin onnekas!). Nykyään neiti nukkuu kevyesti 12 tuntia putkeen, joten pitkä kuivuus on meille tärkeä juttu. Kuka nyt haluaisi pilata lapsen yöunia pelkästään vaipan takia? Vaikka Belle nukkuu 12-13h yöunia Pampersin housuvaippa ei ole kertaakaan pettänyt.

Pehmeys. Minä en suostu käyttämään epämukavia pikkuhousuja, joten en myöskään halua lapselleni epämukavan vaipan. Panpersin housuvaippa tuntuu erittäin pehmeältä, mutta on silti melko ohut. Tämän ansiosta vaippa mahtuu farkkujen alle ja kuten te varmaan olette huomanneet Belle käyttää farkkuja aika usein. Tai ”Akkuja”, näin Bellen omalla kielellä.

Joustavuus. Belle liikkuu paljon, välillä hän juoksee ja välillä taas ryömii. Pampersin housuvaipoissa on super joustava vyötärö, joten vaippa ei hidasta neidin menoa. Bellellä on aika pyöreä vatsa, jonka ansiosta meillä on ollut vähän teknisiä ongelmia istuvuuden kanssa ennen. Nämä Pampersin housuvaipat pysyvät päällä, mutta eivät kuitenkaan kiristä.

Pakkauskoot. Tämä on minulle tärkeä asia, koska me enme käy kaupassa joka päivä. Yleensä yritetään pärjätä yhdellä kauppakäynnillä viikossa. Siinä vaiheessa kun otat paketista viimeisen vaipan ennen päikkäreitä saattaa iskeä paniikki. Me halutaan mahdollisimman isot pakkaukset kotiin, mutta jos vaipat unohtuvat tai esim äitini haluaa ostaa mummolaan vaippapaketin pieni pakkaus olisi kätevämpi. Pampersin vaipoissa on monta eri pakkauskokoa, joten raahataan yleensä kotiin megapackeja.

Ei kakkakatastrofeja. Okei, väittäisin että jokainen vanhempi kokee kakkakatastrofin vähintään kerran. Jos vaippa istuu huonosti sitä mömmöä on pitkin selkää ja jalkoja, onpa kiva. Tämä malli sopii ainakin Bellelle sen verran hyvin että meidän kakkakatastrofien määrä on 0, vaikka monesti olen henkisesti valmistautunut siihen että nyt menevät kaikki vaatteet vaihtoon, lapsi kylpyyn ja äiti yökkää. Mahdollisia katastrofeja 5, katastrofien saldo 0.

Neutraalinen design. Pampersin housuvaipoissa on eläinkuvioita, mutta ne ovat neutraalin värisiä. Printti ei siis paista läpi vaikka käyttäisit näitä valkoisten sukkahousujen tai leggingsien kanssa. Varsinkin nyt kun Bellellä on meneellään prinsessavaihe niin tämä on mielestäni kiva juttu. Harvoin ollaan käytetty sukkahousuja ja mekkoja, mutta äitini on säästänyt minun vanhoja prinsessa mekkoja jotka tulevat käyttöön nyt kun Belle toteuttaa hänen prinsessahaaveita.

Joistakin vaipoista saattaa tulla ihottumaa, joten vaippoihin kannattaa ehdottomasti satsata. Me ei käytetä sinkkivoiteita tai mitään muitakan tököttejä, koska meidän ei tarvitse Pampersin housuvaippojen kanssa. Belle osaa jo kommunikoida sen verran hyvin että hän kyllä kertoo jos vaippa ei istu hyvin tai on epämukava. Bellellä on nykyään nukke (hänen oma beibi) ja Belle pukee Beibillekin vaippoja. Suloista nähdä että äitivaisto puhkeaa kukkaan jo kahden vuoden iässä. Nämä vaipat kelpaavat siis sekä meidän Bellelle että Bellen Beibille.

Mitkä ovat teidän mielestä ratkaisevat tekijät vaipanvalinnassa?

Kommentit (4)

Riittävä imukyky ja istuvuus sekä ihonsieto. Pampersit eivät käyneet iholle eivätkä istuneet pojalle. Niinkään merkillä väliä kunhan toimivat.

Rehellisesti sanoen, hoitovapaalla hinta on aika iso tekijä. Varsinkin hoitovapaalla saa laskea pennejä. Happyt on halvasta hinnasta huolimatta oikeasti hyviä, samoin Lidlissä on tosi hyviä housuvaippoja. Jos olisin rikkaampi suosisin suomalaisia Muumivaippoja. Ne tosin ovat hieman kahisevan tuntoiset, Pampersit ja Liberot ovat pehmeämpiä. Osakestoilen myös kuopuksen kanssa, nyt voi välillä ostaa myös Muumia 😅

Hyvin huomioit vaippapostauksessa lapsen kasvojen näkymättömyyden 🙂 vaikken ymmärrä vaippapostauksia lapsen pelkällä nimelläkään, pisteet kuvista!

Vastaa käyttäjälle Ansku Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X