desire nymark - Banneri

Ylläri pylläri, meidän IVF hoidot jotka pitivät alkaa vasta seuraavassa kierrossa alkavat TÄNÄÄN! Tänään mittarissa on kiertopäivä 3 ja ensimmäinen Gonal-F pistospäivä. Mun kierto päätti siis yllättäen että hän on tässä kuussa 28 päivää, eikä enää seikkaile 30-33 lukemissa. Ultraan ollaan menossa 11.3. ja alustava ajankohta toimenpiteelle (punktio) on viikolla 11. Juuri sille viikolle ollaan tottakai varattu risteily, mutta katsotaan nyt mennäänkö vai ei. Hoidot menevät kyllä sen(kin) edelle.

Voin myöntää että pääsi pieni itku kun luin viestin ivf-hoitajalta. Kerrankin lapsettomuushoidot yllätti positiivisesti. On siis pienen pieni mahdollsisuus, että en joudu siirtymään vauva 2020 ryhmään. Tänään illalla on siis tarkoitus pistää ensimmäinen Gonal-F annos joka on 125. Tällä kertaa ei edes jännitä, pistäminen meni niin hyvin viime kerralla. Sen verran nössö olen kuitenkin että käytetään Emla-voidetta ja Andreas saa pistää. Kävi muuten niin hyvä säkä, että Porvoon Apteekissa on yksi Gonal-F kynä. Olin jo aivan varma että joudumme lähtemään Helsinkiin hakemaan. 

Jonotusajassa on se positiivinen puoli, että sen jälkeen ei enää pelota. Ollaan vaan helpottuneita että vihdoin jotain tapahtuu. Katsotaan millainen paniikki ehtii kehittymään ennen punktiota, mutta nyt tänään en ainakaan jaksa ottaa stressiä. Jospa tämä nyt olisi se ”meidän kierto” ja olisimme yksi niistä onnekkaista joilla tärppää ekassa IVF-kierrossa. Inssihan meni ihan penkin alle. Ainakin tämä kierto alkaa positiivisin mielin ja yritetään mennä tällä asenteella loppuun saakka. Pahoittelen etukäteen että täällä blogin puolella tulee olemaan melko ”lapsettomuushoito-painoitteista” tästä eteenpäin. Jos teillä on toivepostaukska niin laittakaa kommenttia!

Kommenteista puheen ollen, niin pidin pienen”breikin” ja sillä aikaa kerkesi kerääntyä 123 hyväksymätöntä kommenttia, 74 viestiä instagramissa ja lukuisia sähköposteja. Tämä saattaa nyt kuulostaa tekosyyltä ja tavallaan se ehkä jopa on sellainen, koska parit kommentit/viestit jotka nostattavat verenpainetta ei pitäisi mennä näin ihon alle, mutta välillä oikeasti pelkäsin veritulppaa. Kuten tiedätte julkaisen yleensä kaikki kommentit, jopa sellaisia ei ehkä niin asiallisia. Minun kanssa saa olla eri mieltä, en väitä että mun oma mielipide tai näkemys olisi ainoa oikea. Välillä on jopa ihan hyvä että te kerrotte että soo soo, nyt meni vähän yli. Omia blogipostauksia saa myös linkata, ei siinä mitään, mutta mun blogi ei ole oikea paikka kaupata CBD-öljyä, aloeveera juomia tai jotain vitamiinipulvereita. Varsinkaan jos väitetään että nämä kyseiset tuotteet auttavat lapsettomuuteen.

Ensinäkin minua suoraan sanottuna vituttaa miten nämä ihmetuotteet ovat ratkaisu kaikkeen. En väitä että kyseiset tuotteet olisivat huonoja, mutta jos siittiöt ovat pakastettuina naistenklinikalle en näe miten jotain muuta paitsi IVF olisi ratkaisu meidän ongelmaan. Jokainen tietää sen serkun kaverin pikkuserkun joka lähti lomalle ja oli raskaana paluumatkalla, mutta minä en voi kuljettaa siittiöitä Mexicoon missään minigrip pussissa, joten tämäkään ei ole ratkaisu. Kuukuppi metodista saisin luultavasti pissainfektion ja millä logiikalla se edes olisi toimiva? Inseminaation jälkeen lääkäri vielä sanoi että ei tartte jäädä makaamaan, housut päälle ja kotiin vaan. Kyllä uimarit löytävät perille ilman poppakonsteja.

Lapsettomuudessa on ihan normaalia tuntea epätoivoa ja epätoivoisena ollaan valmiita kokeilemaan mitä tahansa. Minä en uskalla kokeilla mitään uutta, koska pelkään että joku tuote saisi mun kehon ihan sekaisin. Tai että se ei sovi mun lääkkeiden kanssa, tai ovat haitallisia sikiölle tms. Ilman minkäänlaisia faktoja on aika röyhkeetä mainostaa tuotetta X tähän tarkoitukseen. Jos kärsitte lapsettomuudesta niin lääkäri on oikea vaihtoehto, ei poppakonstit. Sitten meni vaan totaalisesti hermo ja sanoin ”fuck it” koko kommenttikentälle, mikä tietysti on väärin teitä muita kohtaan jotka jaksatte kommentoida. Pyydän siis anteeksi ja yritän ruveta purkamaan mun ylipursuavaa inboxia.

Mutta niin. Projekti tehdään vauva käynnistyy toista kertaa ja toivotaan parasta, mutta valmistaudutaan tulevaan tunteiden vuoristorataan. Tästä se taas lähtee. Eipä minulla oikeastaan ole muuta sanottavaa tällä hetkellä. Halusin vaan tulla kertomaan teille että meidän hoidot alkavat. 

Kommentit (29)

Tsemppiä!
Tiedän tuon välillä epätoivoisen tunteen kun itse olen käynyt kahdesti IVF-hoidot läpi ja molemmista tulin heti raskaaksi ja terveet lapset saatiin mutta oli se kaiken kaikkiaan raskasta aikaa,hormonimyrskyissä oloa ja pelko ettei se onnistu. Mutta muista olla positiivisella mielellä ja älä liikaa huolehdi, kaikki menee varmasti hyvin, pidän sulle peukkuja ja toivottavasti nyt onnistuisi😊

Oi ihana kuulla että hoidot alkoi teillä jo❤️ Onnea matkaan! Täällä sama edessä niin kiva lukea sun postauksia aiheesta ja kattella vlogeja💕

Tsemppiä!! Toivottavasti eka ivf hoito toimii teillä. Meillä nyt ensimmäinen ivf takana, pettymys tietenkin tuli kun munasoluja oli 0. Nyt pitää sit kerätä voimia uuteen hoitoon. Lääkäri jo suunnitteli pitkää ivf-hoitoo meille. Minullakin neula kammo, mutta munasolujen keräyksen jälkeen nuo pistokset ei tunnu miltään. Kaikki asiat ovat kuitenkin niin yksilöllisiä 😊. Paljon tsemppiä teille!

Tsemppiä todella paljon, meillä on ens viikolla ivf:ään suunnittelu käynti !! Ihana lukea ja kattoa sun vlogeja näistä aiheista kun itsellä on sama tilanne! Lapsettomuushoidoista puhutaan ihan liian vähän! ❤️

Kovasti tsemppiä ja toivottavasti tärppää 🙂 Ja piikityskin onneksi ”konkarina” jo helpompaa.

Ihanaa! Minulla tulossa myös ensi viikolla ensimmäinen inseminaatio-kerta. Löysin blogisi juuri tämän aiheen tiimoilta ja hauskaa seurata teidän matkaa tässä omani rinnalla. ☀️

Onnea! Toivotaan että tärppää🤗

Kiitos, toivotaan näin 🤗

Tsemppiä teille kovasti! Itsehän olin sellainen”potilas” joka ei suostunut heti nousemaan pöydältä kun ”tipahtavat sieltä kuitenkin”! 😁 Lääkäri vaan hymähteli että ”eipä tässä kiirettä ole” …….😚

Oi mahtavaa <3 Meillä onkin melkein yhtäaikaa sitten tämä etappi. Meillä alkaa ens viikolla piikitykset jotka mulle ihan uusi juttu mutta onneksi en oo piikkikammonen. 😀 Hurjasti tsemppiä ja toivottavasti teet usein vlogeja, niitä on tosi kivaa katella ja etenkin kun on samassa tilanteessa. 🙂

Oi ihanaa 😍 saadaan jännäillä yhdessä ♥️ Toivotaan plussatuulia meille molemmille 😙 tsemppiä sinnekin ja huomenna alkaa taas videoiden tykitys, ei huolta 😀 kuvattiin jo eka pistoskerta ♥️

Tsemppiä! <3 Itsellä takana kaksi varhaista keskenmenoa ja nyt tämä kolmas raskautuminen on edennyt viikolle 22. Olin jo ehtinyt miettiä, onko meilläkin hoitokierros edessä, mutta todennäköisesti syynä oli kilpirauhasen vajaatoiminta – ja ehkä se, että lapsi valitsi itse aikansa.

Voi ihanaa että pikkuinen on pysynyt kyydissä 😍 muistan ne fiilikset keskenmenon jälkeen. Koko raskausaika Bellen kanssa meni pelossa ja epäuskossa. Toivottavasti pystyt nauttimaan edes vähän ♥️ Vinkaan tänne vielä että tee ehdottomasti kipsimaha! Mä en kerennyt tehdä ja harmittaa nyt myöhemmin 🙈 tsemppiä loppuraskauteen ♥️

Voi miten ihana yllätys,että hoidot alkavat JO nyt eikä enää tarvitse odottaa😍 Pidän täällä peukkuja teille🤗

Niinpä! 😍 Eihän tässä edes keretty stressaamaan neulakammon kanssa, nopeasti vaan emlaa ja piikkejä hakemaan 😂 ja kiitos ☺️💕

Onnea tuleviin hoitoihin ja toivotaan parasta mahdollista lopputulosta! Jospa te onnistuisitte ekalla yrityksellä! 🙂

Kiitos 💕 toivotaan et olisi näin 😍 tai että nyt ainakin saatais alkioita pakkaseen 🙂

Vau, tsemppiä kovasti ja toivotaan että tää olisi se teidän kierto! ✌🏻

Kiitos, toivotaan näin 🥰💕

Vastaa käyttäjälle Anni Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X