desire nymark - Banneri

Kaupallinen yhteistyö: Suomi.fi (Väestörekisterikeskus)

Meiltä kysytään usein milloin Belle on menossa päiväkotiin, miksi hän ei vielä ole päiväkodissa, mihin päiväkotiin me ollaan hakemassa ja millä tuntimäärällä. Meidän vauva on kasvanut niin nopeasti, että en edelleenkään osaa sisäistää että hän on näin iso. Päiväkoti on tuntunut sellaiselta kaukaiselta asialta, jota ei vielä tarvitse miettiä. Mutta neidillä on ikää jo 2 vuotta ja 4 kuukautta, joten pikku hiljaa olisi pakko hyväksyä että päiväkodin aika lähenee. En vaan tiennyt yhtään mistä pitäisi aloittaa.

Olen hoitanut Belleä ja samaan aikaan tehnyt töitä somen parissa. Välillä se on melko haastavaa ja yleensä paperihommat hoituu öisin. En silti vaihtaisi päivääkään pois, joten suunnitelmien mukaan Belle aloittaa päiväkodin, tai dagiksen kuten me suomenruotsalaiset sanotaan, vasta kolmevuotiaana. Jonot voivat silti olla melko pitkiä ja päiväkodin valitseminen tuntuu jo melkoiselta työmaalta. Meille on äärimmäisen tärkeää että neiti viihtyy päiväkodissa ja että se olisi semmoinen kiva piristys hänen arkeen. Ollaan jo valmiiksi mietitty että Belle aloittaisi melko rauhalliseen tahtiin, joten kokoaikainen hoito ei vielä ole meille sopiva muoto.

Belle on meidän ensimmäinen lapsi joten emme tiedä päiväkodeista mitään. Näin rehellisesti en edes tiennyt missä päin Porvoota ruotsinkielisiä dagiksia ylipäätänsä on olemassa, enkä myöskään tiennyt jos täällä on kielikylpy dagiksia. Maksut, tuntimäärät, jonot. Ei mitään aavistusta. Meidän olisi tarkoitus mennä tutustumaan eri päiväkoteihin, kunhan nyt vaan ensin saadaan selkoa mitkä päiväkodit meille ja meidän tytölle ylipäätänsä voisivat sopia. Herran jumala, emme edes tienneet mitä on tarjolla. Projekti vaikutti melko vaikealta, koska soittaminen on minulle sellainen raivontunteita herättävä juttu. Taustamusiikki jonotuksen aikana sekä naurava, höpöttävä tai kiljuva lapsi siinä vieressä nostattaa verenpainetta melkoisesti. Andreas ei myöskään soita vapaaehtoisesti mihinkään.

Onneksi meidän pulmaan löytyy ratkaisu! Suomi.fi on Väestörekisterikeskuksen ylläpitämä palvelu, jonne on koottu kansalaiselle tarpeelliset palvelut yhden osoitteen alle, selkeäksi kokonaisuudeksi josta kansalainen saa tarvittavat ohjeet asiansa käsittelyyn ilman turhaa byrokratiaa ja virastoissa juoksemista. Eikä tarvitse edes soittaa, vaan kaikki hoituu näppärästi verkossa, vaikkapa yöllä kun lapset nukkuvat! Suomi.fi palvelussa on aihealueet kuhunkin elämäntilanteeseen ja palvelu ohjaa tarvittavan viranomaisen suuntaan ja yksi näistä aihealueista on nimenomaan päiväkodit. Saimme rauhassa tutustua eri päiväkoteihin verkossa, sekä lukea vinkkejä päiväkodin aloittamiseen.

Meille selvisi että meidän lähin päiväkoti ei välttämättä ole meille se järkevin vaihtoehto, vaikka Bellen dagiskaverit asuisivat lähellä meitä. Tulimme siihen lopputulokseen että dagiksen pitäisi olla Andreaksen työmatkan varrella, sekä lähellä Bellen isän työpaikkaa ja mieluiten myös suhteellisen lähellä ruokakauppoja. Dagiksen pitäisi ehdottomasti olla ruotsinkielinen, koska Bellen äidinkieli on ruotsi, mutta kielikylpykin käy. Tehtävä ei vaikuttanut helpolta ei.

Navigoiminen Suomi.fi sivuilla oli helppoa ja parissa minuutissa löysimme listan kaikista Porvoon päiväkodeista. Porvoossa on yksi kielikylpypäiväkoti, sekä monta ruotsinkielistä päiväkotia. Päiväkoti paikkaa pitäisi hakea viimeistään 4 kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee päivähoitopaikan, eli hakemus olisi meille jo pikkuhiljaa ajankohtainen. Löysimme myös laskurin jonka avulla pystyimme laskemaan mitä päivähoito maksu tulee olemaan. Vaihtoehtoja oli kolme: keskimäärin enintään 20 tuntia viikossa, keskimäärin yli 20 tuntia mutta alle 35 tuntia viikossa ja vähintään 35 tuntia viikossa. Meille sopivin vaihtoehto olisi varmaan yli 20 tuntia mutta alle 35 tuntia viikossa ja siitä joudumme maksamaan 216,75€ kuukaudessa.

Päiväkodit ovat meille täysin tuntematon asia, joka tuntuu haikealta sekä jopa vähän pelottavalta. Luovutamme meidän pienen aarteen toisille ihmisille hoidettavaksi, miten Belle tulee reagoimaan siihen ja miten esimerkiksi aamut tulevat menemään, kun neiti on tottunut heräämään just silloin kun hänelle sopii. Tämä tarkoittaisi tietysti myös että Belle ei enää pyörisi mun jaloissa pitkin päiviä ja se tuntuu haikealta. En muutenkaan ikinä olisi uskonut että päivähoitopaikkaa pitäisi hakea jo 4 kuukautta ennen päivähoidon aloittamista! Pienen selailun jälkeen löysimme kolme paikkaa jotka olisivat meille sopivia ja olemme menossa tutustumaan niihin. Tutustuimme jo hakemuslomakkeeseen, koska kohtahan meidän pitäisi hakea sitä päivähoitopaikkaa. Luulin että päiväkodin etsiminen olisi tosi sekavaa ja hermoja raastavaa, mutta se olikin yllättävän helppoa. Älä huoli, sinäkin selviät tästä. Voit tehdä kaiken taustatyön rauhassa läppärin ääressä ja jos silti tuntuu tukalalta voit ottaa pari donitsia tai jopa lasillisen viiniä läppärin viereen. 

Milloin te aloititte päivähoidon? Oliko alku hankalaa vai menikö oikein mallikkaasti? Oliko oikean paikan löytäminen helppoa ja oletteko tyytyväisiä teidän päiväkoteihin? Kaikki vinkit kehiin (sekä vähän vertaistukea, tämä tuntuu haikealta) 👇🏻

Kommentit (9)

Porvoossa on käsittääkseni melko huono tilanne päiväkotipaikkojen suhteen ja me ainakin vuosi sitten oltiin tilanteessa, jossa ei ollut juurikaan mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, mistä paikka saadaan, joten eri päiväkoteihin tutustuminen olisi ollut täysin turhaa. Onneksi saatiin sentään molemmille lapsille samasta päiväkodista paikat, eikä ihan kymmenien kilometrien päästä.

Kielikylpyyn ei oteta lapsia joiden äidinkieli on ruotsi. Kielikylpy on tarkoitettu täysin suomenkielisille lapsille, jos jompi kumpi vanhemmista on ruotsinkielinen ei kielikylpyyn oteta

Vaikeita ja isoja päätöksiä, mutta onneksi hoitopaikan hakeminen on tehty helpoksi!

Tuohon päiväkodin sijaintiin kommentoisin, että lähipäiväkoti on lapsen kannalta kivoin, vaikka ei olisi aikuisille helpoin.
Siten ne kaverit on siinä lähiseudulla kävelymatkan päässä ja aluittain jaetaan myös koulupaikat. Eli kivempi lapselle, kun jo parin vuoden päästä pääsee yksin kaverille ja ne tutut pöiväkotikaverit jatkaa myös samaan kouluun!

Kahden eritavalla hoidetun lapsen äidin kokemuksia nämä.

Mutta toki nämä ovat jokaisen perheen omia päätöksiä 😊

Ei lapsen ole mikään pakko mennä päiväkotiin. Tai päivähoitoon noin yleensäkään. Kyllä lapsia saa kotonakin hoitaa vielä senkin jälkeen, kun täyttävän kolme vuotta. Se on vieläpä ihan normaalia.

Useimmissa kunnissa varhaiskasvatuksesta parhaimman kokonaiskuvan saa vierailemalla kunnan tai kaupungin nettisivuilla. Kokemuksia voi kysellä myös muilta alueen lapsiperheiltä, heillä on usein tuorein tuntuma siitä, mikä toimii ja mikä ei.

Päiväkodin lisäksi valittavana on monta muutakin vaihtoehtoista hoitomuotoa, esimerkiksi perhepäivähoito, ryhmäperhepäivähoito tai kolmiperhepäivähoito. Kotona hoidettavan lapsen kanssa voi käyttää avoimen varhaiskasvatuksen palveluita, esimerkiksi puistotätejä tai kerhoja.

Päivähoitopaikka ei välttämättä saa sieltä, mistä toivoo tai mistä sitä hakee. Laki edellyttää paikan osoittamista tavallisimmin juuri neljän kuukauden kuluessa hakemuksen jättämisestä. Hakemuksen voi toki jättää myös aiemmin. Paikka voidaan osoittaa mistä tahansa hoitomuodosta ja paikasta, eli päiväkotia toivonutkin lapsi voidaan osoittaa perhepäivähoitoon tai päinvastoin. Kaikki riippuu aivan siitä, miten lapset kokonaiskuvassa saadaan järjestettyä vapaisiin hoitopaikkoihin. Huonossa tapauksessa edes sisaruksia ei voida sijoittaa samaan osoitteeseen, vaan perheelle osoitetaan kaksi tai useampikin erillinen hoitopaikka. Toki hakijan toiveita yritetään aina varmasti kuunnella, mutta mahdottomia ei pystytä tekemään, kun paikkoja on aina kuitenkin rajallisesti.

Hoidon aloitus sujuu parhaiten silloin, kun vanhemmat itse ovat varmoja päätöksestään luovuttaa lapsi toisten hoitoon. Jos vanhempi empii, empii helposti lapsikin. Pienikin tuntimäärä kannattaa jakaa ainakin neljälle hoitopäivälle viikossa. Yksi tai kaksi pitkää päivää ja monta epäsäännöllisiä vapaapäivää siinä välissä on lapselle usein kaikkein raskain vaihtoehto, jolloin ”talon tavoille” oppii hitaasti ja kaverisuhteetkin jäävät kevyemmiksi.
Suurin osa lapsista, heidän vanhemmista sekä varhaiskasvatuksen henkilökunnasta pitää päiväkotia ihanana juttuna. Useimmat tirauttavat kyyneleen päättyneen päiväkotitaipaleen vuoksi keväisin liikutuksesta, eikä niinkään pois pääsyn onnesta.

Ja paikkaa kannattaa hakea ehdottomasti 1.8. alkaen viimeistään. Tällöin vapautuu kaikista eniten paikkoja (eskarilaiset siirtyvät pois ja uusi kausi alkaa). Meillä Nurmijärvellä saa melkeinpä aina paikan juuri siitä päiväkodista, mistä toivoo, jos hakee 1.8. lukien. Ja siis 4kk ennen eli hakemus laitettava huhtikuun alussa. Jos hakee kauden keskellä (eli muulloin kuin 1.8. lukien), saa paikan mistä sattuu, koska päiväkodit on jo täytetty 1.8. lukien ja hajapaikkoja on siellä sun täällä.

Meillä kummatkaan lapset eivät ole ikinä olleet päiväkodista innoissaan. En tiedä tekikö tehtävänsä juuri se, että olivat isän vuorotyön ansiosta hoidossa vain 10-12 päivää kuukaudessa. Eivät ikinä päässeet rytmiin, koska välillä olivat viikonkin vapailla (siten, että viikonloppu oli välissä). Olisivat varmaan sopeutuneet paremmin, jos olisivat olleet joka päivä hoidossa. Mutta keskustelin päiväkodin henkilökunnan kanssa ja heistä olisi ollut hullua pitää 3-vuotiasta hoidossa vain sen takia joka päivä, että tottuu nopeempaa. Kuitenkin koti on se paras paikka eikä lapsi kaivannut päiväkotiin itse ikinä. Kummankin lapsen kohdalla vasta eskariaika on ollut mieluisaa. Ja nyt kuopuskin aloittaa koulun syksyllä, joten päiväkotiajat loppuvat meidän perheessä.

Aivan! 🙂 tuo 1.8 sopii meille muutenkin hyvin, koska elokuussa pitäisi kuitenkin hakea 😀
Mun pikkusiskon kanssa tehtiin niin että hän oli 5 päivää viikossa hoidossa, mutta vaan 3-5h päivässä. Mutta mennään nyt ensin tolla 25-35h/viikko sopparilla. Jos neiti kiukuttelee hirveästi niin mennään lähemmäs tota 25h/vk 😀 Kuten sanoit niin kunhan ne sitten ”tottuu” eskariin niin se on tärkeintä 🙂

Sit hoidon aloituksen jälkeen tulee käytyä kaikki mahdolliset taudit läpi. Meillä oltiin kipeänä viikon välein alussa. Nyt ollut 9kuukautta niin kahden kolmen viikon välein sairastetaan..

Eikä 🙈 Sitä odotellessa sitten…

Mä oon kans ymmärtäny et ois aika huono :/ no, haetaan syksyllä ja katsotaan miten käy 🙂 siihen lomakkeeseen pitää kuitenkin iskeä 3 toivetta 😀

Vastaa käyttäjälle Hanni Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X