desire nymark - Banneri

Just kerkesin kertoa teille miten hyvä mun vointi on ollut, mutta unohdin vissiin koputtaa puuta. Raskauden ansiosta minua väsyttää, mutta se nyt on ihan normaalia että alkuraskaudessa on väsynyt. Väsymyksen kaveriksi tuli kuitenkin flunssa, joka vaikuttaa olevan erittäin sitkeä, sekä päänsärkyä. Eilen illalla sain migreenikohtauksen ja tänään olen ollut niin flegu kun nyt vaan voi olla.

Belle on viettänyt koko viikon isänsä luona ja minä olen haahuillut pitkin kämppää, etsien itselleni jotain järkevää tekemistä. Olen hoitanut kasan paperihommia, enkä ole ergonoomisesti kovinkaan taitava ihminen. Työskentelen vähän milloin missäkin, joten sinänsä en yhtään ihmettele että niska on jumissa. Olen siivonnut, pessyt pyykkiä, katsellut erilaisia sävyvaihtoehtoja autotallille ja tällä hetkellä meidän ulko-ovi on projektin alla. Andreas oli vahvasti sitä mieltä, että raskaana oleva ei saa koskea maaleihin, joten hän nyt sitten työstää meidän ulko-ovea itse.

Valitsin kaakelit meidän rapulle, joten sekin menee työn alle kohta. Meidän remppa on pääosin valmis, mutta kattavan rempan aikana ne pienet asiat ovat unohtuneet. Kuten nyt esimerkiksi meidän ulko-ovi ja rappu. Andreas on sellainen ihminen joka on menossa koko ajan. Sellainen ylipositiivinen ja optimistinen ihminen, joka jaksaa tehdä ja ajatella koko ajan. Pari päivää sitten hän toi minulle Novellen greippi & litsi kivennäisvettä, joka sisältää foolihappoa. ”Foolihappo on tärkeetä vauvan kehitykselle”. Tosi tosi söpöä, mutta samalla ihmettelen miten hän jaksaa, kun en itse jaksa tehdä mitään tällä hetkellä. ”Mutta sinä olet raskaana, eli periaatteessa kyllä teet jotain koko ajan!”. Jaa, onhan sekin tavallaan totta.

Varasin muuten ajan naprapaatille, joten katsotaan jos pääsärky lähtisi sillä. Olen myös yrittänyt käydä pienellä kävelylenkillä joka päivä. Tosin nyt ei kyllä oikein kiinnosta, kun vettä tulee kaatamalla. Bellen raskausaikana olin vuodelevossa 5 kuukautta. Hän syntyi hätäsektiolla, mutta miettikää jos tollaisen makailun jälkeen olisi pitänyt hoitaa alatie synnytys! Siitä ei olisi tullut mitään. Tässä raskaudessa yritän liikkua ja yritän myös pitää mun selästä huolta. Selkä joutuu aika koville, sitten kun vatsa kasvaa kunnolla. Ongelmien ennaltaehkäisy on hyvä asia, eikö?

Olen oksentanut pari kertaa, mutta syytän migreeniä. Kyllä tämä tästä, päivä kerrallaan vai miten se oli. Raskausviikko 5 alkoi tosi kivasti, mutta päättyi astetta huonommin. Tänään kasassa on jo rv6+1 ja varhaisultraan on enää 6 päivää! Halusin vaan nopeasti piipahtaa blogin puolelle kertomaan miten täällä menee. Migreenin takia missasin jopa että instagram ja facebook kaatui! 😀

Miten teillä menee? ♥️

Kommentit (1)

Kyllä ehdottomasti kannattaa yrittää pysyä mahdollisimman aktiivisena raskausaika. Itse olen jatkanut saliharrastusta koko raskauden (nyt rv38) ja olen säästynyt selkä- ja lonkkavaivoilta. Toki mun harrastuksen on mahdollistanut se, että raskaus on edennyt normaalisti eikä ole ollut esimerkiksi riskiä ennenaikaiseen synnytykseen tms. 🙂

Mutta siis pointti, että jos vain pahoinvoinnilta tai muulta pystyt, niin esimerkiksi juuri kävelylenkit ja vaikka rauhallinen kotijumppa voi auttaa kehoa selviytymään raskauden läpi ilman ylimääräisiä kramppeja 🙂

Vastaa käyttäjälle Milla Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X