desire nymark - Banneri

Moneen otteeseen olen maininnut olevani introvertti. Miten ahdistun esimerkiksi messuilla, vaikka itse päätän lähteä koska aihe kiinnostaa minua. Miten olen täysin uupunut illanistujaisten jälkeen, vaikka minulla on ollut hauskaa ja miten kaipaan paljon omaa aikaa. Nämä nyt ovat sellaisia suhteellisen tavallisia asioita, joihin moni osaa samaistua. Mutta tähän liittyy myös paljon ahdistusta joka vaikeuttaa elämää. Pienetkin asiat saattavat vaikuttaa ylitsepääsemättömän vaikeilta.

Vieraat ihmiset

Se että minulle on tulossa postipaketti kotiintoimituksella tuntuu perkeleen ahdistavalta, enkä tiedä miksi, koska yleensä kaikki postimiehet ovat tosi mukavia. Eihän siinä oikeastaan tarvitse tehdä muuta kuin kuitata pakettia. Silti kyylään ikkunasta koko ajan, että joko se tuli. Epätietoisuus, että milloin vieras auto on pihassa ahdistaa.

Koti on muutenkin minulle sellainen rauhallinen turvapaikka. Kyllähän meillä käy vieraita, eikä se haittaa mua ollenkaan, jos kyseessä ei ole yllärivierailu. Ainoa asiaa joka tässä asiassa tuntuu ahdistavalta on talon esittely vieraille. Meillähän on ollut aika kattava remontti, joten tavallaan ymmärrän että ihmiset haluavat nähdä mitä ollaan saatu aikaiseksi. Keittiön, olkkarin ja vessan ymmärrän, mutta se että joku seisoo meidän makkarissa ja varsinkin meidän vaatehuoneessa herättää aika vahvoja tunteita. Tulee vähän semmoinen fiilis että ”haloo, minä asun täällä. Te tulitte vaan kahville, ei asuntomessuille.”

Älä kiltti soita, en kuitenkaan vastaa

Ennen tein töitä sihteerinä ja vastasin puhelimeen 10 minuutin välein. Tämä onnistui oikein hyvin, koska se kuului mun työhön. Mutta omaan puhelimeen en ikinä vastaa. Mun paras ystävä on myös introvertti ja 10 vuoden aikana emme ole kertaakaan soiteltu toisillemme. Lähetetään aina viesti. Andreaksen kanssa olen kerran puhunut puhelimessa. Soittaminen tuottaa jäätävää tuskaa. Saatan oikeasti valita esim hammaslääkärin sen perusteella, että heillä on nettiajanvaraus käytössä.

Uudet paikat ja aspatilanteet

Tämä on niin hölmä, mutta jos olen menossa esimerkiksi hammaslääkäriin tarkistan ensin google streetwievistä miltä itse rakennus sekä sisäänkäynti näyttää. En kestä sitä ajatusta, että menisin sisään uuteen paikkaan, tietämättä mihin olen menossa tai miten minun pitäisi toimia. Iskee heti päälle sellainen fiilis, että apua nyt kaikki kyylää minua että ”onpas toikin harvinaisen tyhmä yksilö, joka ei tajua mistään mitään”. Nämä asiat tuntuvat helpommalta, jos minulla on Belle mukana, koska silloin kuvittelen että kaikki vaan katsovat ”söpöä taaperoa”, eikä hukassa olevaa ja ahdistunutta äitiä.

Ruoan tilaaminen tuntuu myös perkeleen ahdistavalta. Mietin sitä omaa tilausta koko ajan, ennen kuin tarjoilija kysyy mitä haluan tilata. Sanon näin, sitten näin, toivottavasti tässä ei ole monta eri vaihtoehtoa esim kastikkeissa tai lisukkeissa. Tutut raflat ovat asia erikseen, silloin olo on ihan turvallinen. Tästä syystä en ikinä suostu syömään subwayssa, tilaaminen tuntuu aivan liian vaikelta ja pelkään että mokaan. Vaikka ruoka annos olisi ihan perseestä, tai jopa väärä, en ikinä uskalla sanoa mitään asiasta. En halua olla se nipottava asiakas. Jotenkin en vaan osaa sisäistää, että minähän olen asiakas. Minä maksan palvelusta ja ruoasta, asiakaspalvelija on siinä minua varten.

Pieni mutta tiivis kaveriporukka

Minulla ei ole paljon kavereita, ihan siitä syystä että tarvitsen paljon omaa aikaa enkä tarvitse ympärilleni paljon ”tuttuja”. Vihaan muutenkin smalltalkia. Kaikki minun ystävät ovat sellaisia, joiden kanssa vietän aikaa säännöllisesti ja joiden kanssa pidän yhteyttä tiiviisti, vaikka se yleensä on viestien muodossa. Kerrotaan heti toisillemme jos jotain tapahtuu, vaikka kyseessä olisi pieni asia. Bellen kummitäti ilmoittaa aina, että ”nyt menen lentokoneeseen, joten en ole aktiivinen moneen tuntiin”. Jos hänen tilassa lukee ”aktiivinen 20 tuntia sitten” huolestun, että onko hän vielä elossa.

desibelle

Kaverisuhteet vaativat oikeasti paljon aikaa, joten minulle tällainen pieni mutta tiivis porukka toimii. Minua ahdistaa jos koen, että aika ei riitä. Vauvavuotena oli sellaisia hetkiä, että minulle kerrotiin jostain isosta asiasta vasta pari viikkoa tapahtuman jälkeen. Silloin tuli tosi paha mieli, että missä minä olen ollut, mitä olen tehnyt, miten tällainen asia on mennyt multa ohi. Raskausaikana Bellen kummitäti oli niin mahtava tuki ja turva, jota ilman en olisi selvinnyt.

Väittäisin kuitenkin että pärjään elämässä ihan normaalisti. Jotkut asiat vaan ahdistavat enemmän. Introverttinä osaa oikeasti arvostaa pieniäkin asioita. Kuten esimerkiksi se, että postimies olettaa että et ole kotona ja jättää paketin rapulle. Tai niitä päiviä, kun puhelin ei soi kertaakaan, etkä näe yhtäkään ihmistä (perheen lisäksi). Välillä yritän väkisin pakottaa itseäni menemään esimerkiksi asuntomessuille ja viime kesänä käytiin festareilla. Ei tässä voi elää elämäänsä niin että jättää menemättä pelkästään sen takia että ihmismassat ja vieraat paikat ahdistavat. Kaverin kanssa on kuitenkin ihan turvallinen olo, ja he ymmärtävät miksi minua ahdistaa.

Onko täällä muita, jotka ahdistuvat ”pienistä asioista”? 😀

Kommentit (34)

Olen itse myös enemmän introvertti. Viralliset puhelut ahdistaa, tykkään myös nettiajanvarauksista. Ruoan tilaaminen puhelimella vasta onkin kauheaa, yritän aina saada mieheni tekemään sen. Subway ihan kauheeta, mieheni hakee aina sieltä ruoat koska en vaan suostu. Kaveripiirini ei ole kovin iso. Vain muutama hyvä ystävä. Uudet tilanteet jännittää. Toisaalta taas olen mielestäni rohkaistunut lapsien syntymän jälkeen koska joudun paljon hoitamaan heidän asioitaan. Ja olen todella sosiaalisella alalla töissä. Mutta sitten töiden jälkeen ei kyllä huvita enää nähdä ketään. Mutta hyvä kirjoitus sinulta ja samaistuin kyllä moneen. 🙂

Itse tein vähän aikaa sitten testin olenko introvertti vai extrovertti. Olin todella yllättynyt tuloksesta. Olin 80% introvertti ja 20% extrovertti. Olen aina ajatellut olevani sosiaalinen ja viihdyn enemmän seurassa kuin yksin. En tosin vieraiden ihmisten seurassa ainakaan aluksi ole kovin puhelias ja tykkään enemmän syvällisistä keskusteluista ystävien kanssa. 😊 Olen viime vuosina alkanut jutella ihan niitä näitä esim. lenkillä toisen koiran ulkoiluttaja kanssa. Puhun mielelläni puhelimessa, mutta jostain syystä harvemmin kukaan soittaa muuta, kun äitini ja muutama muu. Viestejä tulee lähetettyä sitäkin enemmän. Ilmaisen mielummin kyllä itseäni kirjoittamalla kuin puhumalla. Esim. instastoryyn puhuminenkin on hieman epämukavuusalueella, mutta sitäkin oon vähän opetellut, tosin melko vähän. En halua olla joukon keskipisteenä, joten synttäreitä en ole vuosiin järjestänyt kuin lapsille. Kunnon häät kuitenkin halusin ja meidän häissä oli n. 100 henkeä.

Täällä ilmoittautuu yks introvertti! 😅
Paketin kotiinkuljetus ei tule kuuloonkaan, noudan aina paketit itse ja tuo nettiajanvaraus on kans pakollinen, minähän en soittele outoihin paikkoihin 😅 Ihanaa raskausaikaa ❤️

Aivan kuin olisin itse kirjoittanut😆Ja tuo on kyllä niin totta, että lasten kanssa paljon helpompia jotkut tilanteet. Tunnistan myös tuon ”vauva suojakilpenä” -jutun😂

Apua! Miten olet pystynyt työskentelemään asiakaspalvelussa:) Tunnistan itsessäni samoja piirteitä, varsinkin vanhemmiten en enää pakota itseäni tilanteisiin, jotka ahdistavat. Ja ehkä juuri tämän ominaisuuteni takia menin naimisiin miehen kanssa, joka on todella rohkea sosiaalisesti. Ja hei muuten, piti komnentoida jo aikaisempaan postaukseesi, että teillä on kyllä kaunis koti! Siis todella, todella hyvällä maulla sisustettu!!! Tykkään. Turvallista ja onnen täyttämää raskausaikaa sulle 🙂

Onpa helpottavaa kuulla, että muillakin on samanlaisia ajatuksia. Vaikkei muille toivoisi, mutta pidän itseäni niin helposti kummajaisena. 😅
Tunnistan monet kohdat itsessäni, mutta suurinta tuskaa tuottaa uudessa ryhmässä esittelytilanteet, esitelmistä puhumattakaan. Ihan kamalia tilanteita mulle, inhottavaa kun ei pysty puhumaan kunnolla ja alan lähes änkyttämään jännityksen vuoksi.. 😐

Mulla on paljon nuita piirteitä ja myös ujoutta, jännä että pystyt tekemään kuitenkin videoita koko kansalle ja vaikutat hyvin ulospäin suuntautuneelle, itsestä ei taitas olla. Soittamaan pystyn paremmin mutta jos vieras numero vilkkuu näytöllä jää melkeen aina vastaamatta. Samoin jos joku yhtäkkiä pysäyttää odottamatta ja pitäs alkaa jutella naamatusten menee ihan lukkoon.

Ootas vaan päiväkodin, ja koulun vanhempainiltoja tutustumispäivistä puhumattakaan.. Ovat aika ahdistavia..

Kauhulla odotan! 😂 Onneksi voin roudata andreaksen mukaan. Hän yleensä hoitaa puhumisen ja minä seison vieressä ja hymyilen nätisti 💁🏼‍♀️😂

Kiitos tästä postauksesta. 🙏🏼 Mulle myös nuo yllämainitut tuottaa täyttä tuskaa ja olen luullut että olen viallinen yksilö. Varsinkin kun miehen suku on todella ulospäin suuntautunut ja usuttavat kaiken maailman perhekerhoja ja kaikki kissanristiäisiä pitäisi koko suvun voimin juhlia. Ahdistun vain😂

Pystyn niin samaistumaan tuohon että pitää tarkastaa kunnolla mihin on menossa 🙈 Kaupassa käyntikin on hankalaa kun tuntuu että kaikki tuijottaa ja jos oon mennyt jonkun tuotteen ohi, en kehtaa enää palata takaisin 😀 Kiva että on muitakin, niin ei tarvi yksin olla ”outo” 😁

Apua, siis joka kohta sanasta sanaan oli kuin mun suusta! 😳
Mies jaksaa aina ihmetellä mun introverttipiirteitä, mutta mä en koe niitä erityisen ongelmana. Tällänen vaan olen enkä muuksi muutu 😄

Andreas on onneksi jo oppinut että tietyt asiat ovat minulle tosi vaikeita 😄 mutta alussa oli kyllä vaikeaa. Mieheni on sellainen toooooosi ulospäinsuuntautunut ihminen joka rakastaa uusia paikkoja ja uusia ihmisiä 😂

Kiva postaus! Samoja juttuja itsellä. Subway ois hyvää mut hitto et raskas tilaus ja jonotus tilanne! Koen myös tosi usein huonoa omaatuntoa kun en ole intona lähdössä ja tekemässä asioita kavereiden kanssa. Olen introvertti, jolle outo paikka on jo ”juttu” mitä alkaa ressaamaan vähintään omassa päässä. Mun on helpompi mennä jonnekkin jos voin kuvitella paikan ja tilanteen päässäni. Uudet paikat siis ahdistaa heti kun en pysty tietämään tai miettimään tilannetta, olenkin joskus käynyt etukäteen katsomassa paikkoja.(esim. uuden koulun yms.) 😁

Siis ihan ku oisin itte kirjottanu tekstin,mä oon just tollane,ihana tietää että muitakin ahdistuneita on ja että sille on oikeen tollane sana,en ole siis outo,JEE! 😉 tai ehkä olen

Itse olen hyvin samanlainen! Itsellä on hieman auttanut ulkomailla asuminen, kun on niin paljon joutunut puskemaan itseään oman mukavuusalueen ulkopuolelle, päässyt irroittautumaan vanhasta ympäristöstä ja samalla kokenut sen, että omalla äidinkielellä joku juttu olisi niin helppo verrattuna kolmannella kielellä pärjäämiseen. Ei kauheasti Subwayssa käynti Suomessa enää ahdistaisi, mutta kolmannella kielelläni en sitä suostu tekemään. 😀 Mutta olen siis tuollainen samanlainen valmistelija, haluan aina olla varautunut ja tietää, mikä minua missäkin odottaa ja valmistautua tulevaan sen mukaan. Olen kaikkialla aina liian ajoissa joten en joudu hädissäni etsimään jotain uutta paikkaa ja epätietoisuus ahdistaa. Jos mun mies vaikka kertoo, että meillä saattaa olla illalla tapaaminen jonkun kaverin kanssa, mutta se ei ole vielä varmaa, mua ahdistaa jotenkin koko päivän se odotusvaiheessa olo enkä osaa rentoutua ennen kuin tiedän varmaksi että mennäänkö vai ei. Tai just jos ei ole ihan varma, että mihin aikaan tai minä päivänä joku paketti tulee. Enkä ikinä voi spontaanisti lähteä samana päivänä johonkin jos joku pyytää, vaan tarvitsen ainakin päivän varoitusajan vaikka kyseessä olisi mukava asia, jotta voin valmistautua henkisesti ja kerätä sosiaalisia voimia. 😀 Rankkaa joskus, mutta ei auta muu kuin pakottaa itseään joskus sinne mukavuusalueen ulkopuolelle.

Puhelin on pahin..en tykkää soittaa mihinkään tai vastata..onneksi harvoin tarvii nykyään😊Uusiin paikkoihin varsinkin autolla meneminen on hirveetä..stressaan niin paljon mihin saan auton parkkiin😱Uusia ihmisiä tavatessani olen hermostunut ja varsinkin jälkeenpäin mietin et mitä helkkaria möläytin😂Lapset on auttaneet, että käyn heidän kanssa paljon kerhoissa yms..lasten taakse on helppo piiloutua😃

Totta! Varsinkin vauvan kanssa on helppoa, koska häntä voi pitää sylissä, vähän niinku suojakilpeä! 😂

Taas samaistun ja ihana kuulla että en ole ainut joka Googlen streetviewista kyttää uudet paikat etukäteen 😀 kaikkein paras vaihtoehto itselleni on se, että ihan paikan päällä käy edellisenä päivänä katsomassa valmiiksi oikean paikan jos se vain on mahdollista. Samoin Subway, en ikinä olisi mennyt ellei mies olisi pakottanut ja neuvonut 😀

JOO! Olen usein käynyt katsomassa mestoja päivää ennen h-hetkeä 😂 että mihin saan auton parkkiin, missä sisäänkäynti on jne. Tällaisiin projekteihin käytän aikaani 🙂 😂😂🙏🏻

Allekirjoitan niin tuoan uusiin paikkoihin menemisen! Haluan tietää mistä sisään ja miten siellä toimitaan. Sitten kuitenkin työssäni käyn joka päivä uudessa asunnossa mutta se on ns työminä, pakko tehdä.
Suosin itse myös nettiajanvarauksia. Joskus puhelun soittaminen ahdistaa mutta kunhan vaan painan sitä vihreää luuria niin sitten menee hyvin.
Ja nuo ravintolat! Miksi Oi miksi niitä tilaus vaihtoehtoja on sata? Tykkään siitä että tilaan annoksen sanomalla minkä annoksen haluan, en siltä että siitä seuraa miljoona lisäkysymystä siihen annokseen että haluatko millä ja miten.

Totta, työminä on täysin eri juttu! 😀 Välillä menen ihan lukkoon raflassa ja vastaan vaan ”sama mulle”. Siinä sitten iloisesti syön, vaikka olisin halunnut jotain ihan muuta ja kaiken kukkuraksi vielä maksan siitä 😂

✋🏻Täällä yks!
Mutta samalla kun oon työstänyt mun tunnelukkoja niin oon oppinut työstämään noita kuvailemiasi piirteitä. 🙂 en edelleenkään mielelläni soittele tms mutta nyt se ei ahdista enää niiiin paljoa.
Mutta joo, tiedän mistä puhut. 👍🏻 Eikä oo asennekysymys, jos joku tänne kommenttiboxiin tulee sellaista kommentoimaan. 😀

Mulla on täysin sama toi uusiin paikkoihin meneminen, ai kamala. Oon myös käyttänyt apuna google streetwieviä 😀 Ihan hirveetä pällistellä ja miettiä että mistäs ovesta nyt mennäänkään sisään.. Ruokapaikoissakin käyn päässä läpi sataan kertaan mitä oon sanomassa paitsi subwayhin oon niin harjaantunut että se menee ihan noin vaan hahah 😀

Mä pistän aina mun miehen tilaamaan 😂 Hänellä ei siis ole tällaisia ongelmia. On tosi ekstrovertti ihminen. Välillä kysyy heti aspalta että ”missä tällainen tuote on?”. Siis ihan ilman että edes yrittää etsiä! Minä taas joudun usein sanomaan että ”no en löytäny, enkä uskaltanu kysyä missä heillä on…” 😂😂

Ps. Ihan parhaita nuo pikaruokaravintoloihinnsaapuneet tilaustaulut

Tutulta kuulostaa 😂😂😂
Kampaajan valitsin sen perusteella aikanaan, että heillä oli jurinin tuo nettiajanvaraus käytössä. Vielä kun löytyisi sellainen paikka, jossa ei tarvitsisi kampaajan kanssa jutella mitään pientä mukavaa sen hiustenleikkuun aikana.

Synttärilahjaksi sain lahjakortin kosmetologille. Ihan vieraalle. En ole käyttänyt, sillä pelkkä ajatuskin ahdistaa.

Puhelimessa puhun tuttujen kanssa, sillä se on usein nopeampi tapa hoitaa käytännön asioita. Kun alkuun pääsee, puhelimessa on usein helppo puhua.

Minuakin on välillä huvittanut se, kuinka työroolissa hoidan asioita, jotka ”siviilissä” ovat todella vaikeita. Monen työpuhelunkin soitto on toki vaikeaa työroolissakin. Samoin välillä iskee paniikki myös töissä, kun puhelin soi. Sellaista se vaan on.

Lasten kaveritkin ovat välillä tosi epämiellyttävä asia omassa kodissa. Se on ihan hullua, noin järjellä ajatellen, sillä onhan tämä lastenkin koti ja kaverit heidän vieraitaan. Mutta itse en vaan osaa olla oma itseni, kun ”vieraita” lapsia pyörii meillä.

Joo, minä olen myös jättänyt lahjakortin käyttämättä koska ahdisti liian paljon 😂🙏🏻

Erittäin samaistuttavaa tekstiä. Itse varaan aina kaikki ajat netistä, enkä edes suostu valitsemaan sellaista paikkaa mihin pitäisi soittaa varatakseen aikaa. Koti on mun temppeli ja tänne ei kukaan tule ilmoittamatta. Ei edes sukulaiset. En tykkää kutsua kavereita kylään, koska oma koti on niin henkilökohtainen paikka. Tai sit pitäisi siivota neuroottisesti viikon ajan ennen kyläilyä. Saan sydärin joka kerta kun ovikello soi.
En ole koskaan käynyt festareilla tai konserteissa, koska pelkkä ajatuskin hirvittää. Messut vielä menee, mutta muutamassa tunnissa olen täysin kuitti. Ylipäätänsä suuret ihmismassat ahdistaa, varsinkin jos paikalla on humalaisia tai metelöiviä ihmisiä. En viihdy myöskään baareissa tai klubeilla.

Hitto kun tällaisella pienellä paikkakunnalla vielä pitää soittaa esim neuvolaan jne 😀 Olen siis valmis maksamaan palvelusta enemmän, kunhan ei vaan tarvitse soittaa 😂🙏🏻

Täällä kans yks introvertti!

Mulla oli aiemmin paljon sosiaalisia pelkoja ja ihan diagnoosiin asti sosiaalisten tilanteiden pelko. Nuo sun haasteet kuullostais ihan siltä.

Introverttiyteni koen olevan enemmän sitä, että tarvitsen omaa aikaa, yksin oloa latautumiseen ja että sosiaaliset jutut kuormittavat mua. Samaan aikaan oon kuitenkin todella vahvasti ”ihmisiin suuntautunut”, joten on tässä tasapainoilemista 😉

Hyvää kesää ja raskauden jatkoa sinne! Tykkään sun blogista 🙂

Saattaa kyllä olla! Onneksi pystyn elämään ihan normaalisti, ahdistaa vaan perkeleesti tollaiset ihan pienet jutut. Virallisten puheluiden jälkeen tulee aina voittajafiilis 😂😂 kiitos kovasti, ihanaa kesää sinne! 😍

Itsekin olen introvertti, mutta täytyy sanoa, että moni noista jutuista on minusta ihan mukavaa – kuten vaikka puhelimella soittaminen tai jonnekin kivaan paikkaan meno.

Koska olen asunut ulkomailla, ymmärrän smalltalkia (ihan sujuavasti :)), mutta joskus elämässäni se tuntui kyllä raivostuttavalta turhuudelta. Nykyään se on hauskaa huvia.

En tosin muista ahdistuneeni muusta kuin siitä, että pitäisi mennä pitämään esitelmää kaikkien eteen. Muuten taitaa kaikki käydä. Meitä on erillaisia introverttejä selvästi.

On toki erilaisia introverttejä! Itse olen huomannut, että nyt kun ei enää tarvitse soittaa tai sosialisoida yhtä paljon, niin sitä välttää viimeiseen saakka. Jotenkin tässä on mammaloman aikana huomattu, että elämä on paljon mukavampaa kun saa olla rauhassa 🙈😂

Vastaa käyttäjälle Tanja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X