desire nymark - Banneri

Eilen kävin naistenpolilla. Oikeasti tämä oli toinen osa sypekäynnistä, mutta tällä kertaa tehtiin myös sisätutkimus. Tämä oli ensimmäinen sisätutkimus tämän raskauden aikana, eikä siihen nyt mitenkään pakotettu vaan kysyttiin jos haluan että sellainen tehdään. Bellen kanssa ravasin tutkimuksissa koko ajan, joten tuntui jopa vähän hämmentävältä että olen päässyt raskausviikolle 28 saakka ilman ylimääräisiä tutkimuksia. Oli miten oli, ajattelin että parempi tutkia kun nyt kerran olen paikan päällä.

Kohdunkaulan kanssa ei ollut mitään erikoista, kaikki näytti hyvältä. Otettiin myös ultra sekä vatsan päältä että alakautta (eli sillä sauvalla), koska meidän vauva ei taaskaan suostunut olemaan oikeassa asennossa. Katsottiin mittoja ja painoarvioksi annettiin 1145g. Tuntui hurjalta että meidän pikkuinen jo painaa yli kilon, kun vertaa Bellen syntymäpainoon. Saatiin muuten myös aivan ihanat 3D kuvat meidän bebestä! Koko käynnistä jäi super hyvä fiilis, eli minun on taas pakko kehua Porvoon naistenpolia! Harmi että täällä ei enää ole synnäriä. Henkilökunta on oikeasti mitä mahtavin.

Sektiopäätös

Käytiin nopeasti taas läpi tulevaa synnytystä ja sain sektiopäätöksen! Siinä samalla käytiin läpi että mitä jos synnytys käynnistyy ennen raskausviikkoa 37. Eli suostuisinko siinä vaiheessa synnyttämään alakautta. Sovittiin että jos näin käy, niin sovitaan siitä asiasta vasta sitten paikan päällä. Eihän tällaisiin asioihin oikein voi varautua, kun ei yhtään tiedä minkä takia synnytys käynnistyisi. Siinä vaiheessa saattaa olla että ei enää keretä tekemään mitään suunniteltua sektiota, tai sitten kyseessä on sellainen komplikaatio että mennään suoraan hätäsektioon. Joka tapauksessa se on mielestäni parempi että lääkäri tekee päätöksen siinä vaiheessa.


Eli näin lyhyesti: sain sektiopäätöksen, meidän bebellä on kaikki hyvin ja vatsa kasvaa huikeeta vauhtia. Vessassa saa juosta (hiihtää liitoskipujen takia) ja välillä turvottaa. Rautaa syön edelleenkin, mutta en ole huomannut mitään eroa. Edelleenkin väsyttää. Toisaalta täällä Porvoossa ei myöskään ole lunta, joten eipä mikään ihme että pilkkopimeässä väsyttää. Joka aamu Belle kurkkaa ikkunoista innokkaana että joko siellä olisi edes muutama lumihiutale, niin että päästään pulkkailemaan. Miten te muut mammat jaksatte?

Kommentit (9)

Onnea sektiopäätöksestä! Mä sain sellaisen myös ilman ongelmia. Väsyttää, välillä ällöttää yhä rv 24.

Ravaan jatkuvasti lääkärissä ja labrassa 😅.
Sairasloma jatkuu loppuajan joten nyt kerkeää huoletta laittaa joulua ja levätä. Mietin jos meen yksityiselle 3/4D kuvaan kun ultria ei oo ollu eikä tuu rv20 jälkeen. Rautaa aloin syömään uudestaan mutta vatsa ei kestä ollenkaan, kärsinkö sit väsymyksestä vai vatsakivuista niin entiedä.

Voi ei :/ Oletko kokeillut nestemäistä rautalisää, esim floradix? Jos kestäisit sitä paremmin 🤔 Meille toi 3D ultra tehtiin ihan naistenpolilla. Itse en maksaisi siitä 300-400€. Ihan kivan kuvan sieltä saa, mutta ei mun mielestä ole mikään välttämätön juttu 😄

Onpa kallista teillä, täällä yksityisellä Vantaalla siis vain 155€ ja saisin alennuksen 15€ vielä siitä! Ollaan käyty siellä varhais- ja keskiraskausultrissa 70-80€ hinnalla! Kuvia saa mukaan aina! Siks ei ois paha!

Nopealla googlen käytöllä sain tällaisia hintoja ja sen perusteella päätettiin että ei mennä 😂 Ehkä mulla vaan oli huono tuuri hakukoneen kanssa 🤔

Siis maksaako noin paljon? Jestas! 😀 Meilläkin kuului tavallisiin ultriin tuo 3D (synnytin Mikkelissä) ja ollaan onnistuttu saamaan molemmista lapsista tarkka kasvokuva. Oli hauska nähdä miten se ihan pieni vauva on jo niin selkeästi toisen meistä näköinen. 😀

Mua ei oo aikaisemmin kaamosaikaan näin väsyttänyt. Nyt oon ihan poikki ja ei jaksais mitään. Toki päivät on tosi aktiivisia yksi vuotiaan kanssa. Lumi ja valkeus kyllä piristäis!

Joo siis toivottavasti tulisi edes sen 5cm lunta kohta 🙈 Täällä on vaan tullut vettä ja räntää 😀

Vastaa käyttäjälle Mamma2020 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X