desire nymark - Banneri

Olen kamppaillut matalan hemoglobiinin kanssa keskiraskaudesta saakka. Alussa pystyin sentään olemaan, mutta sitten kun lukema näytti 100 ja jopa sen alle iski aivan jäätävä väsymys päälle. Aivosumu, huonosti nukutut yöunet, voimattomuus, huimaus, matala verenpaine, pahoinvointia rautalisästä josta ei kuitenkaan ole ollut hyötyä, vaikka olen kokeillut monta eri valmistetta. Kahden kuukauden kamppailun jälkeen pääsin sentään mittaamaan ferritiinin, joka oli 3. Hemoglobiini oli silloin sentään 102.

Asialle ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa tehty mitään, vaan käskettiin syömään rautaa ja otetaan uusi verikoe muutaman viikon päästä. Eilen kävin ottamassa verikokeen ja tänään sain hyviä uutisia: PÄÄSEN RAUTAINFUUSIOON! Hemoglobiini oli tippunut 94, ferritiini oli ”olematon”, joten asiasta ei edes tarvinnut vääntää! Itse tiputus kestää noin tunnin ja sen jälkeen minua tarkkaillaan hetken, joten noin kaksi tuntia kannattaa varata toimenpiteeseen. Toivon todellakin että olo helpottuisi maanantaina ja että minulle riittäisi yksi rautainfuusio, jotkut kun kuulema joutuvat tiputukseen kaksi tai kolme kertaa.

Vauvalla on kuitenkin kaikki hyvin. Hän kasvaa keskikäyrällä ja on erittäin energinen tapaus. Istukan kanssa kaikki oli myös ihan ok. Tosin eksyin eilen terveyskirjastoon ja siellä luki että ”Kaikututkimuksessa selvitetään istukan sijainti sekä mahdolliset istukan alaiset verihyytymät. Tosin kaikututkimuksella istukan irtoaminen voidaan varmasti todeta vain noin 25 %:ssa tapauksista”. Sepä kiva. Onneksi ollaan ihan hyvillä viikoilla jo, eikä laskettuun aikaan enää ole pitkä aika. Oli tarkoitus varata sektioaika tänään, mutta oli jotain säätöä järjestelmän kanssa, joten saamme sektioajan vasta maanantaina.

”Et näytä tarpeeksi väsyneeltä”

En ymmärrä miksi ferritiinin mittaaminen on näin vaikea homma. Vielä enemmän yllättää se, että vaikka ferritiini olisi ”olematon” rautainfuusiostakin pitää tapella. Olen ollut jäätävän väsynyt kolme kuukautta. Tämä viimeinen kuukausi on mennyt koomassa. Olen yrittänyt ajatella että ”kyllä tämä tästä”, ”aika menee nopeasti”, ”tämä ei ole mitään verrattuna siihen miten Bellen raskausaika oli”. Neuvolatäti totesi tiistaina että olen kuitenkin ”tosi freesin näköinen ja positiivinen”. Olisi tehnyt mieli vastata että kyylää nyt vaan niitä labratuloksia eikä mun naamaa, mutta Andreas avasi suunsa ja kertoi että häntä pelottaa jättää minut yksin ja että mun energiataso on 1/10 verrattuna alkuraskauteen.

Halusin vaan kannustaa teitä vaatimaan ferritiinin mittausta, sekä rautainfuusiota jos teidän ferritiini on matala. Näissä asioissa pitää valitettavasti olla jämäkkä. Sitä ihmettelen kyllä myös miten synnytyksiä hoidetaan tosi matalan hemoglobiinin/ferritiinin kanssa. Entä toipuminen. Miten vaarallista äidin anemia voi olla vauvalle. Miksi näistä asioista ei puhuta ja miksi raudanpuutetta ei oteta tosissaan. Oli miten oli, toivon todellakin että rautainfuusiosta on hyötyä! Alkuviikosta tulen rapoirtoimaan miten meni.

Kommentit (12)

Mulla oli heinäkuussa kiirrellinen sektio ja menetin siinö 2,5l verta ja hb oli 80 luokkaa. Ei ollut puhettakaan, ettö tankkausta saisin, vaan hoitaja osastolla toi liuskan rautatabletteja ja niillä mentiin 🙊

Näin terveydenhuollon asiantuntijana voin sanoa, että verta ei ihan vähällä ja heppoisin perustein tiputeta, sillä siihen liittyy AINA riskejä. Siksi mieluummin kokeillaan ensin muita vaihtoehtoja.

Fiona, itse en ole verta pyytämässä eikä ymmärtääkseni bloggarikaan, en tiedä mistä sait sen käsityksen? Verta saattavat antaa synnytyksen jälkeen jos hemoglobiini ihan järkyttävä, mutta eihän sitä muualta edes saa.

Olen saanut itse 2018 rautainfuusion ja se auttoi, nyt toivon samaa kun en pysty kertakaikkiaan syömään rautaa. Tulee niin jäätävät kivut. Ihmettelen vaan tätä asennetta, että itse saa koko ajan omia tuloksiaan tulkita ja pyytää apua sen mukaan, sen sijaan että otettaisiin tosissaan kun itse puhuu voinnista.. Ihan sama homma kaverilla radin kanssa, aivan käsittämättömän kuralla hoito. Jännä että ollaan iloisia jokaisesta lapsesta pienissä maaseutukunnissa, mutta äitien hyvinvoinnista viis.

Nimenomaan tämä! Jännä myös että asenne ja käytännöt vaihtelee niin paljon. Jotkut saa infuusion heti jos ferritiini alle 30, toiset eivät saa vaikka ois 0 ja jotkut eivät edes pääse siihen mittaukseen!
Eilen sain rautainfuusion ja se oli tosi helppo ja nopea homma, eli en todellakaan näe syytä miksi näitä ei anneta. Pääsin toimistohuoneeseen missä istuin nojatuolissa, laitettiin kanyyli ja pistettiin tippumaan. Siinä samalla varattiin sektioaika, sitten poistettiin kanyyli ja tarkkailtiin hetken. Eli ei todellakaan mikään vaativa tai vaikea operaatio 😀 Luulis että infuusion avulla olisi helpompi raskaus, synnytys ja nopeampi toipumisaika. Eli ”maksaa kyllä itsensä takaisin” 😊

Eikö ferinject nimenomaan ole ”toinen vaihtoehto”? Minulle annettiin kyllä suoraan punasoluja sekä sektion yhteydessä että 2 päivää sektion jälkeen, kun hb laski. Mutta silloin oli verenhukkaa myös, nyt ei ole 😄

Hei, mulla sama taistelu tuon infuusion kanssa Pohjois-Savossa 🙄 oon saanu infuusion 2018 kesän lopulla, kun ferritiini oli 30 ja tosi paljon oireita. Nyt raskaana pyysin neuvolasta lähetettä ferritiinin, koska oli aivan jäätävä väsymys ja ihan samoja oireita mitä tuolloin ennen infuusiota (joka alkoi auttamaan 1-2vk sisällä saannista silloin). Neuvola kieltäytyi, täti sanoi et mitään tarvetta ei ole, koska sulla on ollu tosi hyvä keväällä 2019! (silloin 80).

Kiitti siitä, mitenkään ei noteerattu siis omaa vointia vaan katsottiin 8kk vanhaa arvoa, et ei se ole voinut laskea 🤷‍♀️ Noh, pääsin yksityisen kautta ferritiinimittaukseen ja tättärää, se oli 14!!! 🤦‍♀️ Rauta on käytännössä luuytimestä loppu, kun arvo on alle 15. Hemoglobiini on laskenut koko ajan, mutta ”koska ei ole alle 100 ei tarvia tehdä mitään”. Paskat siitä, että järkyttävä väsymys, heikko olo, lihakset hapoilla pienestäkin liikunnasta jne jne jne.

Nyt sitten sain asiaa eteenpäin, kun sain tiedon et ferritiini ihan p. Neuvolasta ei ottanut mitään kantaa selkeään hoitovirheeseensä, kommentoi vaan et no kyllä lääkäri kommentoi JOS on tarvetta tehdä jotain. Lääkäri käski hoitaa asiaa eteenpäin kys, jossa oli pelkopolilääkäri juuri, siellä taas lekuri oli sitä mieltä, että eikös se oma tk ole ihan ”sairaala” et kyllä ne sieltä hoitaa. 🙄 Nyt sitten jätin soittopyynnön omalle tk et voisko joku nyt hoitaa tätä asiaa pallottelun sijasta. Uusi arvo otettiin julkisella pari vk sitten ja ferritiini laskenut 12. Ei se tuosta lähde nousemaan ja miten mä pystyn synnyttämään ja hoitamaan vauvaa jos kellään ei ole kiinnostusta hoitaa tätä? En tajua miksi ihmeessä Suomessa jätetään odottavat äidit tämän asian kanssa näin pulaan. Käsittämätöntä 🤦‍♀️ nyt sain lähetteen sisätautipoliklinikalle ja odottelen kutsua sinne nytkähtääkö asia yhtään eteenpäin sen kautta vai ei. Olisi ihan kiva olla energisempi, ei esikoisen vauva-aika ollut tällaista jäätävää väsymystä ja aivosumua mitä tämä..

Pidän todella outona, ettei Suomessa oteta ferritiiniä tosissaan. Esim. täällä Norjassa se sisältyy raskausajan normaaleihin verikokeisiin. Muutenkaan täällä ei tarvitse erityisesti vaatia koskaan, että oireita tutkitaan, vaan mielummin tutkivat aina varmuuden vuoksi.
Kaippa se on Suomessa rahasta kiinni, ei haluta ”turhaan” tutkia ja käyttää verorahoja.. 😔

Ymmärsin että Ruotsissakin sisältyy raskausajan normi verikokeisiin! En tajua miten me ollaan niin kiven alla tämän asian kanssa. Niitä verikokeita nyt muutenkin otetaan (esim sikiöseulonta) niin luulis et vois ottaa siinä samalla 🤔 Moni joutuu myös saikulle ja sekin tulee kalliiksi. Kaikki saikut eivät toki liity raudanpuutteeseen, mutta luulis että tämä olisi helppo tapa ”pitää raskaanaolevista naisista huolta”. Ugh, hirveä avautuminen 🙈😂😂

Pari viikkoa menee ennenkuin alkaa infuusioon vaikutukset tuntumaan 😊 itse toimenpide oli ihan iisi, Lohjalla ainakin sai olla semmoisessa nojatuolissa mitä pystyi sähköisesti säädellä mihin asentoon halusi. Tunnissa olin myös ulkona toimenpiteestä. Tsemppiä siihen 😊

Elimistön rautavarastojen täyttyminen kestää aikansa, joten jos olo paranee heti kun sen olet saanut on kyse plasebo vaikutuksesta, koska rautavarastot ei täyty hetkessä. Siksi ferritiiniä ei kannata mitata heti uudestaan. Kannattaa googlettaa luotettavasta! Lähteestä rautavarastoista.

Käsittääkseni rautainfuusiossa on myös omat riskinsä, jonka vuoksi se ei kuitenkaan ole mikään ”läpihuutojuttu”, vaan annetaan valvotusti ja seuranta päälle.

Itse sain neuvolasta pyytämättä lääkäriltä lähetteen ferritiinin mittaukseen, ehkä näytin tarpeeksi väsyneeltä, mutta se oli 64. Nyt synnytyksen ja hb 80 jälkeen en ole käynyt labroissa.

Voi ei 🙈 olin vissiin aivan liian optimistinen kun lääkäri sanoi että ”no maanantaina saat rautainfuusion niin sitten helpottaa” 🙄😂

Mulla oli raskausaikana ferritiini 12 (senkin mittaamista sai kyllä anella) ja mitattuna hemppa alimmillaan 117, mutta olo oli hirveä ja oireita vaikka kuinka paljon. Mitään ei asialle kuitenkaan tehty, rautaa käskettiin syömään. Nyt synnytyksestä kohta 3 kuukautta ja edelleen väsymys on ajoittain järkyttävää vaikka vauva nukkuukin yllättävän hyvin. Eniten mua kuitenkin häiritsee nää muistiongelmat ja keskittymiskyvyn puute.. Eikä neuvolassakaan asiaa kontrolloitu mitenkään.. Ja meidän 2 v taaperolta löytyi jo raudanpuute.. Epäilisin, että se löytyy vauvaltakin..

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X