desire nymark - Banneri

Toisen väsymystä ei ikinä saisi vähätellä. Aloitetaan koko blogipostaus sillä lauseella, koska tiedän että Pirkko, Marjatta ja heidän naapurintyttö Matleena hyökkää suoraan kommenttikenttään ja kertovat miten he ovat valvoneet vähintään kuusi vuotta putkeen. Miten yksi huonosti nukuttu yö ei ole mitään, miten lapsettomat ihmiset eivät edes tiedä mitä väsymys on. Näen jo edessäni miten kaivetaan esille kiillotusliinaa sitä omaa kruunua varten. Mutta tämä postaus ei nyt ole Pirkkoa, Marjattaa tai Matleenaa varten vaan meille, jotka vahingossa ovat kertoneet että MEITÄ VÄSYTTÄÄ.

Ainahan painotetaan miten jokainen ihminen on erilainen. Oma yksilö, joka reagoi eri asioihin eri tavalla. Tämä ei kuitenkaan päde väsymykseen. Ei kyllä muutenkaan jos keskustellaan vastoinkäymisistä tai että tällä hetkellä olisi vähän rankempi kausi menossa. Silloin isketään päälle kilpailumoodi ja yhtäkkiä ei enää kerrota miten täysimetetään tai soseutetaan kaikki itse, ei todellakaan. Nyt kilpaillaan siitä, kuka on valvonut eniten ja kenen elämässä ei pelkästään satele sitruunoita vaan tiilikiviä. Jos haluatte hämmentää soppaa, niin näissä tapauksissa kannattaa kertoa miten helvetin onnellisia olette ja miten elämä on pelkkää nousuhumalaa ja siemensyöksyä aamusta iltaan. Kymppi vetoa että reaktio on ”zirp zirp”, heinäsirkat sihisee.


”En kyllä ymmärrä miten joku ei muka saa syötyöä tai kahvin juotua jos vauva on hereillä”. Tottakai saisi, jos oikeasti haluaisi. Jos lämmin kahvi tai ruoka olisi ykkösprioriteetti. Mutta harvoin on. Yleensä sitä keksii kaikkea muuta tekemistä silloin kun vauva nukkuu, kuten esimerkiksi pyykit, laskut, siivous, muut kotityöt. Yhtäkkiä sitä tajuaa että hitto, en muuten ole syönyt mitään tänään, vauva herää ja koko asia unohtuu. Näin ainakin meidän taloudessa toimitaan. ”Nuku kun vauva nukkuu”. Ja tiskaa kun vauva tiskaa? Välillä minusta tuntuu että juoksen imurin kanssa edes takas päivät pitkät ja silti meillä ei ole siistiä. Kirjaimellisesti siis juoksen, meillä on dysonin varsi imuri jonka akku kestää 7 minuuttia maximiteholla, joten on oikeasti pakko juosta.

Jotkut eivät osaa nukkua päikkäreitä, jotkut heräävät todella helposti tai nukkuvat levottomasti ja jotkut eivät vaan saa unesta kiinni. Jotkut ihmiset voivat valvoa monta vuotta, eikä tunnu missään. Toiset ovat rättiväsyneitä yhden huonosti nukutun yön jälkeen. Esikoisen kanssa jaksoin valvoa, nyt taas olen puolikuollut jo muutaman päivän valvomisen jälkeen. Tosin nykyään olen myös vanhempi ja ”ikä ei tule yksin”, vai miten se oli. Ilman ruokaa taas pärjään vallan mainiosti ja kahvin olen oppinut juomaan kylmänä. Myönnän silti, että olen ollut väsynyt ennen lapsiakin. Oli koulustressiä, työstressiä, rahahuolia ja välillä väsytti jopa koska valvoin telkkarin edessä. Kyllä se silti oli ihan oikeeta väsymystä.

Miten rankkaa nyt lasten kanssa muka voi olla

Minähän saan olla kotona. Olen lomalla. Lasten kanssa leikkiminen on kivaa eikä siivous, ruoanlaitto tai pyykinpesu nyt niin vaativaa ole. Kaikkihan tekevät kotitöitä. Lapsilla on uhmaa, eivätkä muutenkaan aina tottele, mutta asiakaspalvelussa kyllä myös näkee ihan aikuisia ihmisiä joilla vaivaa jotain uhman tapaista. En siis väitä että äitiys olisi se kaikista vaativin tai raskain duuni tällä planeetalla, mutta silti koen välillä olevani erittäin väsynyt. Välillä jopa uupunut. Tiskivuori kiristää hermoja, pyykkivuoresta en edes halua puhua. En tiedä miksi äitiys välillä tuntuu niin raskaalta. Kai tässä on ne jatkuvat toistot, kun joka päivä siivoat toisten sotkuja ja teet noin sata tuhatta välipalaa, joista aina jätetään vähintään puolet syömättä ja tiedät että huomenna sama rumba alkaa alusta.


Äitiys on jatkuva työmaa joka sisältää noin miljoona eri vaihetta. On hampaita, kuivaksi opettelemista, sormiruokailua, uhmaa, kyselyikää. Hetken luulet että homma on hanskassa ja sitten siirrytään seuraavaan vaiheeseen. Äitiydestä otetaan ihan hirveästi paineita ja ainakin itse sanoisin että syyllisyyden tunne sekä ajatus siitä että ei riitä on kaikista pahin. Kyseenalaistan jatkuvasti jos nyt oikeasti olen tarpeeksi hyvä äiti ja välillä tunnen valtavaa syyllisyyttä, jos koen olevani väsynyt. Meillä on kaksi helppoa lasta ja asiat muutenkin hyvin, voisi mennä niin paljon huonomminkin, joten tässähän just ja just kehtaa myöntää olevansa väsynyt. Tai että kyselyikä kiristää hermoja ja selkä on kipeä.

Reilu kolme vuotta olen saanut olla äiti. Välillä on tosi hyviä päiviä ja silloin äitiys on erittäin palkitsevaa. Välillä taas on niitä huonompia päiviä ja silloin tekisi mieli ottaa menolippu Mexicoon. Päivääkään en vaihtaisi pois. No, jos ihan rehellisiä ollaan niin viime vuoden puolelta voisin vaihtaa ne päivät jolloin meillä kaikilla oli noro. Niitä en kyllä muista lämmöllä. Aika menee ihan älyttömän nopeasti lasten kanssa ja jossain vaiheessa elämää tulen varmasti kaipaamaan jopa niitäkin päiviä, kun meillä oli se perkeleen noro. Kyllähän se kuitenkin on niin, että kaikki on sen arvoista, vaikka meillä kaikilla on rankempia kausia välillä.

Kommentit (18)

Olin minäkin väsynyt ennen lapsia opiskeluista, työstä jne. Merkittävä ero nykyiseen on kuitenkin se, että silloin tiesi, että jos väsyttää tosi paljon, saa nukkua vaikka koko viikonlopun, vaikka käytännössä niin ei koskaan tehnytkään. Meinasin jo kirjoittaa tähän yksityiskohtaisesti, miten kolmas lapseni nukkui ensimmäiset 8kk elämästään. Sanottakoon nyt vain, että on tosi raskasta, että ei ole mahdollista saada kunnon unta ja ei tiedä, onko seuraavaan hyvään yöhön matkaa 2vk vai 2kk.

Olen ollut väsynyt monesta syystä. Työstressi, viime tipan opiskelutyöt, liian pitkään jatkuneet juhlat, koukuttava kirja/sarja. Silti olen sitä mieltä, että todella väsynyt olin vasta lapsen myötä. Kun en itse ollut se, joka päätti, että silmät eivät pysy enää auki, nyt täytyy nukkua. Vaan kun lapsi vähät välitti siitä, että äidin silmät eivät pysy auki, tyynnyttettävä oli. 10-15 kertaa yössä allergia/refluksivauvan kanssa, joka ei kivuiltaan nukkunut päiväunia muuta kuin liikkuvissa kärryissä tai jumppapallon päällä. Öisin ”nukuin” istualtaan ja hytkytin nukkuvaa lasta rintaani vasten. Puoli tuntia ja hän alkoi huutaa, jatkoin hytkyttelyä, hän nukahti, minä nukahdan, hytkyttely jäi, puoli tuntia ja hän alkoi huutaa.

Todellinen väsymys vaikuttaa aivoihin ja saa aggressiiviset puolet ihmisestä esiin. Jopa minusta, joka olen tyyne ja rauhallinen noin yleensä.

Sanon vain, että se ei ole kilpailu. Se on helvetti. Se on vanha kiinalainen kidutusmuoto (oikeasti), jolle ei näy loppua. Samoin kuin on todellinen unettomuus. Lapsen aiheuttamaa unettomuutta ei vain voi paikata lääkkeillä, kun täytyy pysyä lapsen vuoksi hereillä.
Meidän unettomat ajat alkavat olla ohi. Lapsi nukkuu 10 h yössä ja meille se on juhlaa.

Kuopus oli erilainen, hän heräsi 3-5 kertaa, oli kivuton ja jatkoi siis uniaan. Hänen kanssaan tunsin joskus väsynyttä sumua, en sitä kiduttavaa väsymystä, jota ennakkoon pelkäsin.

En yleensä lue väsymyskeskusteluita. Niitä voi verrata tilanteeseen, jossa joku on juossut 2 km ja on kuoleman partaalla, kun toinen juoksee 100 km polkujuoksua ja porskuttaa edelleen. Tilanne ärsyttää ja tuntuu epäreilulta. Väsymyksen nostattamat kiukuntunteet nousevat vuosien jälkeenkin pintaan.
Vauvavuosina en osallistunut väsymyskeskusteluihin. En viitsinyt juuri tuon kilpailuasetelman takia.
Tällaiseen julkiseen postaukseen on kuitenkin pakko muiden valvojien puolesta kommentoida, että kyseessä ei ole kilpailu, ei todellakaan. Kyseessä on hermoja raastava tila, jossa jokainen olisi oikeutettu vertaistukeen. Tarkoitus ei ole vähätellä toisen kokemusta, vaan kertoa vain totuus.
Ja koska on pakko jatkaa eteenpäin, sitä jatkaa. Ja päätyy vaunulenkillä tilanteeseen ”Ilmari heräsi viime yönä 5 kertaa, miten teillä nukuttiin”, johon on pakko vastata jotain. Ja joinakin päivinä ei väsymykseltään muista, ettei totuutta kannata kertoa, ja vastaa ”aika sama kuin muulloinkin, 13 kertaa ja kolmet niskaripulit”.
Siinä ei auta selitellä, että se ei ole kilpailu, se on kurja totuus.

Ymmärrän mitä tarkoitat! Meillä nyt sattuu olemaan kaksi super helppoa lasta, mutta pikkusiskoni (meillä siis ikäeroa 15 vuotta) oli koliikkivauva. Se oli kyllä sellaista rumbaa, että sitä ei edes pysty selittämään. Vuorotellen ne käveli ympäri taloa itkevän vauvan kanssa. Tämä episodi kesti 2-3 kuukautta ja ekan kuukauden jälkeen väsymys oli sitä luokkaa että ne elivät jossain ihan omassa kuplassa. En kuitenkaan pysty vertaamaan tätä ”normi vauva-arkeen”, kun yleensä äidit nimenomaan hokevat että ”vasta sitten kun saat lapsia tiedät mitä väsymys on”. En minäkään tiedä millaista se väsymys on koliikkivauvan kanssa, meidän vaavit on ollu helppoja tapauksia. Selitinpäs vaikeasti, mutta toivottavasti ymmärrät mitä ajan takaa 🙈

Ihana kirjoitus! Tässä äitiydessä tosiaan unohdetaan että kaikki ovat yksilöitä, myös ne äidit. Kyllä minäkin tiesin töissä ollessani että on hullua herätä viideltä kun lähdin töihin vasta kuuden jälkeen. Mutta haluan herätä aamulla rauhassa, en niin että juoksen bussiin ja juon kahvini sitten junassa. Vauvan synnyttyä kaikki toitottivat että nuku päivällä kun vauva nukkuu. No en ole ikinä nukkunut päiväunia ja meidän lapsesta ei ole ikinä tiennyt kauanko nukkuu joten repaleiset unet ovat hankalia myös sen oman levon suhteen. Ja kyllä, myönnän sen olevan raskasta kun en ikinä tiedä kauanko tuo nykyään taapero nukkuu päivisin. En ole se tehokas Pirkko joka juoksee maratonin ja siivoaa maalaa talon kun lapsi nukkuu. En ole ollut se tehokkain ihminen ennenkään, nyt pitäisi olla koska olen kotona? Inhoan aloittaa jotain joka jää kesken kun lapsi herää. Pyykit ja tiskit hoidan yleensä illalla kun taapero menee nukkumaan ja olen ilta ihminen joten en mene samaan aikaan nukkumaan kuin lapsi. Omia valintojani. Ja silti saan sanoa joskus kun väsyttää kun en mene ajoissa nukkumaan. Mutta miksi pakottaisi itseni ihan eri rytmiin kuin mitä olen?
Ja elämä niillä lapsettomilla on myös elättävänä, tottakai heitäkin väsyttää 😀 ei lapset ole mikään oikeus siihen väsymykseen.

Nyt jälkikäteen voin todeta, että omassa äitiydessäni rankinta on varmasti ollut silloin, kun tein rankkaa fyysistä työtä ja 2h työmatkat siihen päälle. Vanhempi poika oli alaluokilla, harrasti aktiivista liikuntaa siinä ohessa (eli treenit/pelimatkat/vanhempien talkootyöt päälle) ja nuorempi tarhassa. Minulla ei ollut ajokorttia vaan mieheni kuskasi minkä ehti yrittämiseltään ja jotenkin selviydyttiin aina päivä kerrallaan siitä rumbasta. En hirveästi muista niistä ajoista mitään. Onnellisin olin kun sain olla poikien kanssa kotona kun olivat pieniä. Sai itse luoda ne rutiinit päivään eikä tarvinnut olla työpisteellä aamulla klo. 7.00 ja sitä ennen on tietysti pitänyt viedä (raahata väkisin) nuorempi tarhaan. Ja tiedän että muilla on varmasti vieläkin rankempaa ja hankalampaa jos on enemmän lapsia eikä mitään tukiverkkoja. Aina saa valittaa, ihan niistä pienistäkin asioista. Enemmän mua ehkä ärsyttää se, että esitetään somessa niin täydellistä, mutta todellisuus on kuitenkin ihan samanlaista kuin muillakin.

Suosittelen lukemaan kirjan ”Äitipeli. Selviydy voittajana.”

Olipas hyvä kirjoitus 🙂 Mä oon saanut kerran vihaisen paasauksen, kun esikoinen oli 10kk ja nukkui silloin huonosti, teki hampaita, oli tulossa kämpän myyntiä ja muuttoa. Mulle siis yks toinen, mua reilusti vanhempi nainen, äiti itsekin, suuttui siitä, että miten minä kehtaan valittaa väsymystä, kun ollaan kuitenkin meidän perheessä kaikki hengissä. Voi kun ihmiset osais olla ystävällisempiä ja armollisempia niin toisiaan kuin itseäänkin kohtaan. Kukaan kun meistä ei oo täydellinen. Ihanaa ja aurinkoista kevään jatkoa koko teidän perheelle <3

Käytkö muuten usein ihan baarissa juopottelemassa? Poltatko tupakkaa? Tuntuu ettei ite enää lasten myötä jaksa käydä missään kaljalla :/

Vaikee ottaa kantaa tähän, kun olen ollut juomatta 10 kuukautta ja sitten iski tämä koronatilanne 😀 mutta sanoisin että en. Muutaman kerran vuodessa käyn viihteellä. Ei sitä oikeasti jaksa enää. Mielummin olen kotona nukkumassa 😂

Nauran välillä itselleni kun ajan kotiin pitkän työpäivän jälkeen ja koti on kaaoksessa, lapset pitäisi ruokkia… Sitten annan lapsille nuudeleita ja menen järjestämään hyllyyn tilaa äiti Teresa patsaalle mikä tuskin irtoaa sen päivän perusteella mutta voinpahan nauraa ja selättää kaaoksen ja ruuan seuraavana päivänä.

Juurikin näin 🙂 meillä kaikilla on aivan erilaiset elämäntilanteet vaikka olisi miten samanlaiset. Toiset kestää paremmin vaatimuksia ja väsymystä kuin toiset. Toisen väsymys ei ole toiselta pois eikä kenenkään toisen pussiin:) ollaan ylpeästi äitejä, kukin omien jaksamisiemme tai jaksamattomuuksiemme kanssa kunhan teemme parhaamme lasten hyväksi niin se riittää<3

Jätän tähän linkin blogiini myös samalla… perhettä ja kasvatusta ja ruokaa sopivassa suhteessa ja välillä kyllä kerron että olen ihan puhki ja kun kaikki ei mene ihan putkeen… koska en minä eikä meidän perhe ole täydellinen niin miksipä sitä sellaisena tulisi edes esittää..

https://lastenjahellanvalissablogi.blogspot.com/2020/04/en-ole-neuvotteleva-aiti-kasvatus-osa-1.html?m=1

Juuri näin! Tätä äitien järkyttävää kilpailua ja oman kruunun kiillotusta olen saanut seurata nyt 20 vuotta. Miten lapsista kasvatetaan huippu-urheilijoita vaikka väkisin ja sitten pitää mennä ainakin lukioon ja kirjoittaa vähintään 10 Laudaturia! Muuten et ole äitinä _yhtään mitään_. Ei tämä kilpailu ja toisen äidin vähättely siihenkään lopu! Kenen kakara menee armeijaan ja kenen ei ja kuka pääsee jatko-opiskelemaan vähintään lääkikseen ja tradetomit ei ole mitään kampaajasta puhumattakaan! Ei ei ei, sitten kilpaillaan kenellä on eniten lapsenlapsia ja kenen lapset käy golffaamassa siellä ja siellä! Juuei, äiti on äidille susi! Valitettavasti 🙁

Repesin aivan totaalisesti tuolle ”tiskaa kun vauva tiskaa” 😂 ehkä ehdin viikata pyykkiä sitten kun tuo vajaa 10kk osaa myös viikata pyykkiä, eli ei varmaan menee enää kuin muutama vuosi. Siihen asti se täytyy tehdä kun hän nukkuu.

Mulla on vaativa työ jonka vuoksi matkustan suht paljon, joudun usein tekemään töitä myös viikonloppuna kotona tai ainakin vastailla viesteihin myös normaalin työajan ulkopuolella. Työ on kehitystyötä jossa aivot joutuu käymään monesti ylikierroksilla ja sekään ei aina riitä. Ajattelin, että kun jään kotiin lapsen kanssa saan hieman höllätä ja lepuuttaa aivoja. Se on totta, helistimen heilutus ei välttämättä ole kovinkaan haastavaa noin älyllisesti, mutta sitten kun on 24/7 valmiustilassa, elää jatkuvassa muutoksessa ja just kun joku ongelma ratkeaa tulee uusi ihana vaihe tai muu sekoilu, niin se haastava työ alkaa kuulostaa lomalta tähän äitiyteen verrattuna 😀 mutta tosiaan, väsynyt olin töistä, väsynyt olen valvomisesta lapsen kanssa. Ehkä väsymyksen määrä on vakio, syy vain muuttuu?

Sen oon myös huomannut, että jos sanoo et mul on helppo ja tyytyväinen lapsi nii se on sama kuin jonkun rikoksen tekis. Että äitiyden pitäis vissiin olla vaan pelkkää tuskaa ja vaikeutta alusta loppuun. Ja kuka kärsii eniten on se The Äiti.

Itse olen lapsettomana huomannut sen, että jos ei ole lapsia, ei tiedä mitä on olla väsynyt, tai ei ole oikeutta valittaa siitä. Esim. työkaverille kerroin miten olen keväisin paljon väsyneempi ku syksyisin vaikka valo lisääntyy jne, koska jotenkin hormonitasapaino menee sekaisin. ”No odotas kun saat lapsia, sitten vasta tiedät mitä tarkoittaa väsynyt”, vastasi työkaveri. ”Ja hormonitkin menee kunnolla sekaisin vasta kun oot raskaana”. Eikö ole ensimmäinen kerta kun näin käy.

Ärsyttää, kun joka asiassa vedetäön lapsi- tai äitiyskortti pöytään. Vaikkei asia liittyisi mitenkään lapsiin. Ei suoraan sAnottuna edes tee mieli hankkia lapsia jos minusta tulee sitten samanlainen, että on pakko kilpailla kaikesta ja vähätellä toisten kokemuksia. Ymmärrän että lapsi ja perhe on tärkeintä elämässä, mutta on surullista miten toisilla ei oo lapsen saamisen jälkeen enää mitään muuta puhuttavaa.

Ai saakeli, tämä on muuten niin ärsyttävää! 😀 Suurin osa mun kavereista ovat lapsettomia ja se on ihanaa! Mielummin puhun vaikka netflix sarjoista kuin lapsista 😂 ja se ei kyllä ole totta että ei voisi väsyttää ilman lapsia. Tai että ei voisi olla hormonit sekaisin 😀 mulla meni pillereistä hormonit niin juntturaan että ei ole tosikaan. Ja menkat oli ihan HIRVEET! Ja PMS oireet. Että että… vituttaa tämä ”et ole väsynyt. Sinulla ei ole lapsia” no aha marjukka, luulin olevani väsynyt mut kai tää sit on jotain ihan muuta? 😀

Jep! Pitää varmaan alkaa ite vastaamaan noille, jos vaikka valittavat flunssaa tai vatsatautia että ”kuule sä et tiedä sairastamisesta mitään kun sulla ei oo ollu syöpää”.

Ihanaa että sä jaksat puhua kavereiden kanssa muustakin kuin vain lapsista <3 se voi nimittäin olla tosi kova paikka lapsettomalle kuulla koko ajan muiden perhe-elämästä, vaikka eivät sanoisikaan sitä ääneen…

Vastaa käyttäjälle Marja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X