desire nymark - Banneri

Ihminen kasvaa vanhemmuuden myötä. Toki ikäkin tekee tehtävänsä ja osa muutoksista voidaan myös iskeä koronakotoilun piikkiin. Moni asia on kuitenkin muuttunut Mytten syntymän myötä. Perheen dynamiikka on tietysti muuttunut, ennen meitä oli kolme ja nykyään neljä, mutta tässä on myös tullut paljon uusia kiinnostuksen kohteita ja asioita priorisoidaan eri tavalla.

Miten äiti on muuttunut?

Bellen kanssa kauhustelin miten paljon jeesustellaan imetyksestä ja kantoliinasta. No, Mytte on täysimetyksellä ja kantoliina on erittäin näppärä keksintö, joka on päivittäisessä käytössä. Ennen olen myös paasannut miten isät eivät vaan ymmärrä sitä ja tätä ja tota. Kai tässä on pakko antaa julkinen anteeksipyyntö kaikille isille, osa teistä kyllä ymmärtää ja pyrittää arkea ihan yhtä hyvin kuin me äidit. Perhepetiähän meillä ei myöskään pitänyt olla, mutta mutta.. Onhan tämä yhdessä nukkuminen nyt vaan aivan ihanaa ja ennen kaikkea HELPPOA!

Mielenkiinnon kohteet ovat muuttuneet melko radikaalisti. Minä, joka en edes ole osanut pitää kaktusta elossa, olen hankkinut kaiken maailman kasveja. Bellekin on pieni kasvimaa ja keittiönpöydällä viljellään basilikaa, persiljaa sekä muutama muu vihreä otus jonka lajia en edes tiedä. Minusta on myös kuoriutunut siivoushullu, joka kokeilee uusia luonnonmukaisia siivousaineita, kuten nyt esimerkiksi ruokasoodaa, höyryä ja pyykkietikkaa. Meille on myös kotiutunut puusta tehtyjä leluja, sekä suodatinpussiteline. Olen selaillut pienyrittäjien nettikauppoja ja sanat käsintehty ja ekologinen ovat yhtäkkiä todella kiinnostavia.

Tämän vuoden paras hankinta on ollut bulban aromaattiset diffuuserit. Olen muna pystyssä kokeilut erilaisia eteerisiä öljyjä. Andreas luuli jo että olen pimahtanut, kun raahasin diffuuserin makkariin ja lisäsin siihen laventelia ennen nukkumaanmenoa. Tyyli on myös muuttunut mukavampaan suuntaan. Kaapista löytyy jopa mammafarkut, jotka väitin että en sitten ikinä hanki. Andreas on myös silmät suurena seurannut vierestä, kun olen häärännyt keittiössä Bellen kanssa. Ollaan kokeiltu erilaisia pastoja ja salaatteja. Välillä lopputulos on jopa yllättänyt positiivisesti!


Miten isä on muuttunut?

Andreas on melkoinen herkkis nykyään. Pienet bodyt herättävät edelleenkin isoja tunteita. Perjantaisin Andi ja tytöt viettävät saunailtaa, tai no Myttelle se nyt on kylpypäivä, mutta kuitenkin. Andin kotitoimisto on autotallin yhteydessä, eli meidän pihalla ja siellä varustukseen kuuluu pieni jääkaappi Mytten maidolle, pullolämmitin sekä koliikkikeinu. Mytte on ollut mukana tekemässä paperihommia ja nauhalaskin oli sen verran kiinnostava, että hänelle pitää luultavasti hommata oma sellainen muutaman kuukauden päästä.

Mytten syntymän jälkeen Andreas oli se, joka kiikutti Mytten omaan sänkyyn. Nykyään ”tuletko isin kainoloon nukkumaan” lässytys alkaa jo 22 aikaan ja siinä noi kaksi sitten köllöttää aamuun saakka. Toistensa kopiot. Yleensä jopa nukkumisasento on sama. Andreas myös silittää kaikki Mytten harsot, koska pitäähän isin prinsessalla olla pehmeet puklurätit. Heinäkuussa Andreas meinasi jopa pitää kesäloman, ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. Suunnitelmien mukaan laajennetaan hiekkalaatikkoa, rakkennetaan leikkimökki ja kunnon kasvimaa systeemit Bellelle.


Andreas on myös löytänyt uusia mielenkiinnon kohteita, kuten esimerkiksi ompelu. Kyllä, Andreas ompelee rusetteja meidän tytöille. Välillä kyllä ihmettelen jos on olemassa jotain mitä tämä mies ei osaisi tehdä.

Mitä isosisko tekee?

Nuket ovat edelleenkin kova juttu ja niitä roudataan mukaan joka paikkaan. Vaunulenkeillekin roudataan mukaan nukkevaunut ja pitäähän nukella olla vaippalaukku, lämpöpussi sekä vaunuverho. Nykyään ymmärrän, miksi kolme vuotias ei enää ole taapero, vaan leikki ikäinen. Jotenkin Belle ei enää tunnu pieneltä, hän on kasvanut ja kypsynyt ihan hirveästi. Hän on tosi huolehtivainen pikkusiskostaan ja ennen kaikkea ymmärtäväinen. Luulin että Mytten syntymä toisi mukanaan maailman pahimman uhman, mutta ei. Pelkäsin turhaan.


Tällä hetkellä Bellellä on kyselyvaihe, jonka myötä olen huomannut että en tiedä mistään mitään. Miksi linnut lentävät? Miksi aurinko on keltainen? Miksi olen tyttö? Miksi, miksi, miksi? Ja tietysti kaikista paras: äiti, miksi et tiedä? Mitään raivouhmaa meillä ei vielä ole ollut, eikä itkupotkuraivareita, mutta itkua jos jokin ei onnistu. Oli kyseessä sitten vaatekriisi tai huonosti tottelevat legot. Junaratakin on aiheuttanut muutamat itkut, kun junasta loppui patterit. Onneksi äidin syli auttaa, jos kaikki ei mene suunnitelmien mukaan.

Mitä Mytte tekee?

Mytte kasvaa. Siis niin huikeeta vauhtia että eihän tässä pysy perässä. Kaksi kertaa olen jo heittänyt sivulle liian pieneksi jääneitä bodyja, tietysti haikein mielin. Pieneltä neidiltä löytyy jo kaksi hammasta ja ensimmäinen rota-rokoite on annettu. Rokotteen jälkeen oli pientä kitinää muutaman päivän, mutta helpolla päästiin tässäkin asiassa. Mytte nukkuu jo 7-8 tuntia ilman syöttöjä ja kaikki on muutenkin mennyt tosi hyvin. Myyti on erittäin iloinen ja tyytyväinen pieni paketti.

Vauvakuplasta siirryimme ”arkeen”, mikä ehkä kuulostaa tylsältä, mutta minulle se on tavallaan ollut helpoitus. Vauvakuplassa sitä jotenkin odotti koko ajan, että missä vaiheessa iskee uupumus ja parisuhde menee kuralle ja hoidetaan vaan lapsia niska limassa ja… kaikki nämä asiat mistä nyt yleensä manaillaan. ”Odota vaan sitten kun niitä on kaksi!” tyyppisesti. Voimme huokaista helpoituksesta. Arki kahden kanssa ei olekaan yhtä helvettiä. Kai äitiydestä puhutaan vähän liian negatiiviseen sävyyn.

Moni asia on yllättänyt positiivisesti. Onhan täysi ikäinen vauva nyt vaan paljon helpompi kuin keskonen, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Odotin koliikkia, allergioita, kitinää. Belle oli iloinen ja helppo vauva keskosuudesta huolimatta, joten en odottanut kahta ”helppoa tapausta” peräkkäin. Mytte viihtyy sekä vaunuissa että kantoliinassa, syö hyvin, nukkuu hyvin, jaksaa aina hymyillä. Jopa aamuisin (tämän ominaisuuden hän ei ole perinyt minulta, eikä Andilta). On muuten ollut ihanaa huomata, miten paljon Mytte tykkää isosiskosta. Belle saa aina leveän hymyn aikaiseksi pikkuneidille. Koko meidän perheelle kuuluu siis pelkkää hyvää. Kolme helppoa kuukautta takana, toivottavasti meno jatkuu tällaisena.

Miten teillä muilla on mennyt? ❤️

Kommentit (5)

Andreas on i-ha-na! Tulispa joku BlogAwards ja äänestys parhaasta blogifaijasta, kaikki äänet Andille!

Teidän perhe ❤ Ihana että teillä on kaikki hyvin. Olette sen ansainneet kaikkien hoitojen jälkeen ❤
Täällä kohta vuosi luomu yritystä takana;molempien ensimmäistä tehdään. Ja toivottavasti myös saadaan ❤

Te olette kyllä niin ihana perhe! Just tällaiset ihmiset ansaitsee lapsia, jotka tekee lapsille aikaa ja on valmiita tekemään heidän elämästään turvallista ja antoisaa. <3 Meillä ei ole lapsia, mutte tulee aina niin hyvä mieli teidän perhe-elämästä lukiessa.

Moi,
Kuulostaa aivan ihanalta teidän ensimmäiset 3 kuukautta vauvan kanssa ❤️ Ihana, kun on löytynyt uusia kiinnostuksen kohteita myöskin.

Anteeksi, vaikka en tosiaankaan tarkoita pahalla, mutta minua hymyilytti ja huvitti nuo sinun muutamat kirjoitusvirheet tässä tekstissä, kuten rokoite, helpoitus ja täysi-ikäinen vauva 😂😂 Ne varmaan tulee sulla sitä kautta kun teidän kotikielenä on ruotsi. Minä olen itse ulkosuomalainen ja en puhu suomea kuin perheeni kanssa puhelimessa, ja en kirjoita lähes koskaan. Mulla on sanat ja kirjoitusasut (spellings??) monesti hukassa ja uniakin näen nykyisin muilla kielillä. Nyt lapsen kanssa olen puhunut suomea, eiköhän se auta mua ylläpitämän äidinkieltä 😊

Anteeksi oli vähän off-topic. Tosi kiva blogi sulla!

No niin on! 😍 Andi oli oikea lottovoitto koko meidän perheelle ❤️

Vastaa käyttäjälle Ayesha Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X