desire nymark - Banneri

Keväällä 2018 haaveilimme lapsesta. Tiesimme, että lapsettomuushoidot ovat ainoa tie kohti biologista lasta, koska miehelläni on ollut kivessyöpä. Molemmat kivekset poistettiin, mutta siittiöitä pakastettiin. Kävin ehkäisyneuvolassa hakemassa lähetteen lapsettomuushoitoja varten. Tiesimme että jono on noin 3-6 kuukautta, ja että Naistenklinikalla on kesäsulku.

IVF

19 syyskuuta 2018: Suunnittelukäynti

Kävimme suunnittelukäynnillä naistenklinikalla. Meille kerrottiin että pakkasessa on 7 olkea pakastettuja siittiöitä, joten voimme kokeilla inseminaatiota/IVFää 7 kertaa. Lääkäri suositteli, että aloitamme inseminaatiolla. Minulle määrättiin Gonal-F, Ovitrelle sekä Lutinus. Itse hoidot alkavat seuraavassa kierrossa, eli lokakuussa. Kerkesin jo iloita, että minulle ei tehdä aukiolo tutkimusta, mutta muutama päivä suunnittelukäynnin jälkeen soitettiin perään, että tehdään nyt sittenkin se aukkari, varmuuden vuoksi.

26 syyskuuta 2018: Aukiolotutkimus

Kauhulla odotettu aukkari, joka loppu peleissä oli todella nopea ja kivuton toimeenpide. Kaikki kunnossa.

24 lokakuuta 2018: Hoidot alkavat

”Eilen soitin Naistenklinikalle ja sain ajan verikokeisiin sekä ultraäänitutkimukseen. KP10 eli ensiviikon keskiviikkona lähdemme heti aamusta kohti Helsinkiä ottamaan verikoe ja jäämme sitten pk-seudulle köllöttelemään kunnes ultraäänitutkimus tehdään kello 13:00.”

26 loka: pistoshoidot alkavat
5 marras: ovitrelle
7 marras: inseminaatio
21 marras: Negatiivinen raskaustesti

Tiivistelmä

Fiilis: Pettynyt
Lääkkeet: Gonal-F 37,5IU x10, Ovitrelle
Sivuvaikutukset: Päänsärky, migreeni, etova olo, väsymys, finnit, ruokahalu hävinnyt, jano.
Hinta: 552,35€
Sisältäen 6 lääkärikäyntiä, 2 Gonal-F kynää, Emla voide x4, Ovitrelle kynä, Lutinus 100mg x2
Jatkosuunnitelma: ICSI. Ollaan IVF jonossa. Jono 3-6 kuukautta.

lapsettomuushoidot

IVF

7 joulukuuta 2018: Kohti IVFää
”IVF jonon piti olla 3 kuukautta, mutta keskiviikkona saimme jo ajan IVF hoidon suunnittelukäynnille! Suunnittelukäynti on 20.12, eli kahden viikon päästä ja silloin allekirjoitetaan suostumukset IVF hoitoihin, tehdään ultraäänitutkimus, päätetään tehdäänkö IVF pitkällä vai lyhyellä kaavalla sekä alustava hedelmöitystapa (malja- tai mikrohedelmöitys). Suunnittelukäynnillä saadaan myös tarvittavat lääkereseptit.”

20 joulukuuta 2018: IVF käynti
”Tänään saavuttiin Naistenklinikalle, molemmat tottakai koska meidän piti allekirjoittaa soppari. Ilmoittautumis automaatti ei suostunut piippaamaan mun kela-korttia. Tarkistin vielä että meidän aika nyt varmasti oli oikein ja kyllä, oltiin molemmat saatu tekstiviesti eilen. Kävin sitten lisääntymisyksikön kansliassa ilmoittautumassa. Hoitaja otti mun kela-kortin ja jäätiin kanslian ulkopuolelle odottamaan. Siinä sitten istuttiin yli vartin ja ihmeteltiin että mitäköhän vittua nyt taas. Sanoin vielä Andreakselle et jos ne on sössiny jotain taas niin saan veritulpan.

Toinen hoitaja sitten tuli kertomaan meille, että tässä on käynyt näppäilyvirhe. Meidän aika on vasta 20.2.2019.”

koeputkihedelmöitys ivf

20 helmikuuta 2019: Oikea suunnittelukäynti
Allekirjoitimme sopparit, valitsimme ICSIn lyhyellä kaavalla. Saimme reseptit.

”Kovasti olisin toivonut että hoidot alkaisivat seuraavasta kierrosta, mutta valitettavasti päästiin yhdestä jonosta toiseen jonoon ja näillä näkymin hoidot alkaisivat huhtikuun alussa.”

2 maaliskuuta:
Merkkaan meidän IVF polkuun, että menkat alkoivat. Kierto yllätti ja oli vaan 28 päivää.

4 maaliskuuta:
Saamme viestin omapolkuun, että IVF hoidot alkavat, TÄNÄÄN! ”Ylläri pylläri, meidän IVF hoidot jotka pitivät alkaa vasta seuraavassa kierrossa alkavat TÄNÄÄN! Tänään mittarissa on kiertopäivä 3 ja ensimmäinen Gonal-F pistospäivä.”

11 maaliskuuta: folliultrassa näkyy 23 follia!

14 maaliskuuta – munasolukeräys, eli punktio! Pelkäsin ihan turhaan, TAAS! Toimenpide oli täysin kivuton ja kaikki meni hyvin.

17 maaliskuuta – ”22 munasolua kerätty, 20 kypsää ja 18 normaalisti hedelmöitetty. 18 munasolua on siis jatkoviljelyssä ja toivotaan parasta.”

19 maaliskuuta – alkionsiirto! 1 alkio siirretään kohtuun, 10 alkiota pääsevät pakkaseen odottamaan. Tästä piinaviikot alkavat!

26 maaliskuuta – menkat alkavat.

2 huhtikuuta – negatiivinen raskaustesti.

koeputkihedelmöitys ivf

Tiivistelmä

Tämä kierto sisälsi neljä eri lääkettä, yhden verikokeen, 9 pistospäivää ja yhteensä 12 piikkiä, 4 lääkärikäyntiä.
Lääkkeet: Gonal-F, Fyremadel, Ovitrelle, Lugesteron
Sivuvaikutukset: Päänsärky, migreeni, etova olo, väsymys, finnit, turvotus.
Hinta: 692,52€
Jatkosuunnitelma: Yksi välikierto, pakastealkionsiirto.

Pakastealkionsiirto

21 toukokuuta:
”Välikierto joka loppujen lopuksi kesti 55 päivää on päättynyt! Menkat alkoivat sunnuntaina ja tänään on jo kiertopäivä 3. Maanantaina sain viestin naikkarilta, että minulla on ultraääniaika 28.5. Eli ensiviikon tiistaina ollaan paljon viisaampia, mutta ainakin näyttää siltä että keretään tekemään pakastealkion siirtoa ennen kesäsulkua, JEE!”

ovulaatiotesti

28 toukokuuta – ovistestailu alkaa
4 kesäkuuta – testissä komeilee hymynaama
10 kesäkuuta – pakastealkionsiirto
24 kesäkuuta – positiivinen raskaustesti

”Niin siinä sitten kävi, että tässä kierrossa ilmeisesti tärppäsi. Ainakin testissä on kaksi viivaa. Haalea sellainen, mutta viiva. Koko ajan olen manaillut, että tässä kierrossa ei ainakaan tärppää. Meille on varattu ultraääniaika 10.7, eli kahden viikon päästä! IVF-hoitajan mukaan silloin olisi jo raskausviikko 7. Onpa jännittävää!”

10 heinäkuuta – Varhaisultra
”Meinasihan siinä tulla itku, kun lääkäri sanoi että kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa. Kuunneltiin sydänääniä ja saatiin pieni ultrakuva mukaan kotiin, sekä äitiyskortti.”

19 helmikuuta 2020 – Sektio
”Meidän prinsessa syntyi 9:31, 51 cm ja 3756g. Täydellinen pieni paketti!”


Tasan 17 kuukautta siinä meni, hoitojen aloittamisesta sektioon saakka. Meidän hoitoennusteet olivat alusta saakka hyvät, ja koko hela hoito meni yllättävän hyvin ja nopeasti. Pakkasessa odottaa vielä 9 alkiota, jos haluamme lisää lapsia. Hoitoja ei siis tarvitse aloittaa ihan alusta. Hoidot olivat kuitenkin sen verran raskaita, että koko hotorumbaan en jaksaisi lähteä uudestaan. Jos teillä on kysymyksiä meidän hoidoista, laittakaa kommenttia
👇🏻

Kommentit (5)

Meidän hoidot kesti 108kk, kunnalliset, yksityiset ja lopulta hoidot ulkomailla kun täällä ei enään hoidettu.

Kiva kun olit laittanut nuo hinnat tuohon. Meillä yksityisellä IFV olisko ollut 5000€ (Sis. Lääkkeet)sit siihen pari PAS-siirtoa niin ne on 1000€ kerta

Joo, yksityisellä on huomattavasti kalliimpaa! Me harkittiin yhdessä vaiheessa siirtoa yksityiselle, mutta hinta olisi ollut niin paljon isompi, että ihan kiltisti odoteltiin meidän vuoroa julkisella puolella 😅

Hei! Meillä lapsettomuushoidot meneillään ja saatiin muutama päivä sitten tieto, että 16 alkiota saatiin pakkaseen, mikä lienee ihan hyvä määrä 😊 mulla niin vahvat hyperstimulaatio-oireet, joten mennään suoraan sitten ensi kuussa pakastetun alkion siirtoon. Arvioitiinko ultrassa kohdun limakalvon paksuutta ja onko keho palautunut lääkkeistä että onko tämä juuri oikea kierto siirtää pakastettu alkio? Kovasti itseäni jännittää selviääkö alkio sulatuksesta ja tietysti miten kaikki menee. Minulla munasolujen keräys oli todella kivulias, vaikka kyllähän sen kesti. Ei tosin ihan heti uudestaan jaksaisikaan.

Wau, 16 on tosi hyvä määrä! 😁👌🏻 ihan hyvä ratkaisu pitää välikierto. Luulen itse et meidän tuoresiirto ei onnistunu, koska keho oli liian väsynyt. Tsemppiä kaikkeen ja toivotaan parasta 🥰

Vastaa käyttäjälle Kikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X