desire nymark - Banneri

Viikon päästä olisi tarkoitus viedä Belle päiväkotiin. Bellehän on ihan into pinkeenä, kun kaikki kaverit jo ovat olleet päiväkodissa tovin. Tarkoituksena oli ensin aloittaa keväällä, mutta korona iski, joten siirrettiin startti syksylle. Belle on saanut valkata itsellensä sisätossut (käytetäänkö tällaisia edes enää?) ja repun. Ostimme vähän uusia vaatteita, koska neiti on taas kasvanut. Hänestä on tullut niin iso tyttö. Mytten vieressä hän näyttää jo todella isolta, ja välillä sitä unohtaa että hän on vaan 3,5 vuotias, eli mamman pieni tyttö vielä.

Kyllähän tässä on ollut kaiken maailman tunnemyrskyjä. Itse laitoin hakemuksen vetämään, että halutaan paikka, olen myös ottanut paikan vastaan eDaisyssa. Kuitenkin tuntuu että tämä tuli aaaaivan liian nopeasti. Juttelin tarhatätin kanssa puhelimessa, joka vaikutti todella mukavalta, ja sovittiin että aloitetaan tosi rauhallisesti. Ensin niin, että minä olen mukana ja sitten niin, että Belle jää yksin muutamaksi tunniksi. Asumme noin 3 kilsaa päiväkodista, joten pääsen hakemaan hänet jos iskee ikävä. En kuitenkaan usko, että Belle itkee meidän perään. Luultavasti hän näkee koko tän päiväkoti asian kivana juttuna.

Muuttuva arki pelottaa

Eli kohta meidän arki muuttuu. Minun osalta luultavasti helpompaan suuntaan, koska nyt minulla on aikaa tehdä töitä, eli en enää väännä rusetteja aamu neljään. Silti on haikea fiilis. Tulee ikävä meidän aamurutiineja ja metsäretkiä. Onhan meillä tietysti viikonloput, mutta niistäkin puolet tippuvat pois, kun Belle on isänsä luona. Kai tässä jotenkin haluaisi pitää kaikesta ajasta kiinni, minkä vaan voi, kun sitä aikaa kuitenkin jaetaan toisen vanhemman kanssa. Tai sitten tämä liittyy äitiyteen, että kaikki tuntuu haikealta. Aika vaan rientää pikakelauksella ja yhtäkkiä lapsi kasvaa isoksi.

Eilen siivosin taas liian pieniä vaatteita pois. Varastoon meni jopa sellaisia, joissa on laput kiinni. ”Näitä en edes ole kerennyt käyttää, ennen kuin oli liian myöhäistä”. Kuulostaa melko traagiselta. Bellen vauvavuosi tuntui pitkältä, silloin kyllä väsytti ja olin tosi stressaantunut, mutta 1v-3,5v on mennyt niin saakelin nopeasti, että ei ole tosikaan. Tässähän sitä sitten miettii, että olenko saanut yhtään mitään aikaiseksi, vai olenko ”vaan hillunut”. Tämä on jo toinen kesä, kun ollaan suunniteltu matkaa muumimaailmaan, ja taas jäi menemättä. Tällä kertaa koronan takia, mutta kuitenkin.

Ollaanhan me koko ajan oltu onnellisia. Meillä on monta kivaa muistoa remppa ajasta ja ihan ”tavallisista jutuista”, kuten nyt esimerkiksi ruuanlaitosta, mökkeilystä, metsäretkistä. Mutta mitään spessua ei oikein ole, kuten nyt se muumimaailma, tai ulkomaan matkat. Sitten iskee se valtava syyllisyys, että olisiko pitänyt tehdä enemmän. Antaa lapsille enemmän muistoja. Belle haluaisi kovasti matkustaa ”johonkin minne mennään lentokoneella ja siellä on palmuja”. Itse taas en koe, että haluaisin raahata kaksi lasta toiselle puolelle maapalloa. Sinänsä outoa, koska olen itse matkustanut paljon nuorempana.

Tuleeko teillekin tällaisia haikeita fiiliksiä? Tai syyllisyyttä, että olisi pitänyt tehdä enemmän?

Kommentit (15)

Pystyn samaistumaan. Nyt loppukesästä tuntuu että joka päivä käytävä uimassa, että saa tästä kesästä kaiken irti. Esikoisella alkaa koulu ja se tuntuu minusta valtavalta askeleelta, ihan kuin lapsuus loppuisi muka kouluunmenoon.

Me vietetään aikaa paljon kotona ja matkallaan lähialueilla. Tyttö nyt 3v. Mutta oltiin Kanarialla tytön ollessa 2v ja selailee edelleen mielellään reissusta tehtyä kansiota, juttelee isosta akvaariosta ym. Tyttö nautti reissusta täysin sydämin, voitti vesipelon lämmitetyssä ulkoaltaassa, rakasti hotellin kissojen etsintää, ehdottomasti rohkaistui ihmisten kanssa kun henkilökunta huomioi koko ajan positiivisesti. Ja koko perhe nautti helppoudesta ja valmiista ruuasta. Lentokoneessa nukkui ja piirteli.
Toivottavasti päästään vielä joskus uudelleen ❤️ suosittelen kokeile jos vain mahdollista.

Me ei edes suunnitella lähtevämme ulkomaille lasten kanssa ennen kuin nämä on vähän isompia. Lapset on nyt 2,5v ja 6kk. Ehkä sitten kun nuorempi on 5 tai 6 vuotta. Sitten nämä jo muistaa reissut paremmin ja pystyy osallistumaan hauskuuksiin, kuten vaikka vesiliukumäkiin. Siihen asti keksitään kaikkea kivaa lähempänä. Nyt kun on kotoilu paljon, niin on askarreltu, piirrelty, maalailtu, ulkoiltu (sellaisillakin leikkikentillä missä ei yleensä käydä), poimittu mustikoita, käyty isovanhemmilla ja eläinpuistossa ja taapero on kovasti osallistunut oman pihan rakennustöihin isänsä kanssa. Huvipuistoon olisi ollut ihana mennä, mutta tänä kesänä se jätettiin väliin koronan takia. Jos sitten ensi kesänä. Ja varmasti saadaan monta kesää kulumaan ihan näillä samoilla ”tylsillä” menoilla. Yhdessäolosta ja pienistä arkipäivän seikkailuista syntyy parhaat muistot. Eikä me tulla ramppaamaan ulkomailla välttämättä edes vuosittain lasten ollessa isompia, mutta jos edes muutaman reissun pystyisi tekemään niin olisi se hienoa, koska itse pääsin ulkomaille ekaa kertaa vasta aikuisena kun itse matkani maksoin.

Oon kuullut että muistoja alkaa jäädä vasta kolmen ikävuoden jälkeen, siis niin että nuorena/aikuisena niitä voi edes muistaa. Itselläni on alle vuoden ikäinen vauva enkä aio mitään spesiaalimatkoja tehdä vielä ennen kolmea vuotta, kun ei hän itse muistaisi siitä kuitenkaan mitään. Mukavampi sitten vähän vanhempana reissata, niin voidaan yhdessä muistellakin niitä reissuja sitten myöhemmällä iällä 🙂

Mä luulen, että aikuiset kaipaa kaikkia spessuja isoja asioita, joista jää itselle muistoja pikkulapsiajasta. Lapset taas tykkää leppoisasta ja luotettavasta normiarjesta, jossa saa huomiota ja turvaa. Ei me käyty pienenä missään ruotsinlaivaa kauempana, mutta mulla on tosi ihanat lapsuusmuistot, kun vanhemmat oli oikeasti läsnä myös arjessa. Samaa haluan omille lapsillekin.

Oon käynyt lasten kanssa lentokoneella Espanjassa. Nuorempi oli vuoden vanha ja vanhempi kolmevuotias. Nyt muutama vuosi sen jälkeen: Espanjan reissu ei ole se mitä hehkutetaan, vaan juurikin ne metsäretket, yhteiset leffaillat, mökkireissut, pulkkamäet ja lumiukon rakentamiset… <3
Välillä sitä itsekin tulee miettineeksi, kun muilla on jatkuvasti kaikkea ohjelmaa, että pitäiskö meidänkin… Viimeksi tänään kysyin lapsilta, onko vielä jotain mitä he haluaisivat tehdä kesälomalla, ja vastaus oli: olla kotona rauhassa, rakennella legoilla ja pelata lautapelejä yhdessä. Ei ne tosiaan isoja juttuja kaipaa. Läsnäolo ja yhdessä tekeminen on se tärkein <3

Bellen ikäisestä ei toki ole kokemusta, koska oma vauva on vasta 9 kk. En kuitenkaan näe tarpeelliseksi vielä käydä hänen kanssaan missään kovin ihmeellisissä paikoissa.

Toisin sanoen ihmeellistä hänelle on tällä hetkellä jo se, kun ollaan käymässä kotona kaupungissa ja siellä rattaillessa näkyy isoja ja pieniä autoja. Niitä sitten ihmetellään yhdessä 🙂 T:vietetty lähes koko kesä mökillä keskellä ei mitään

Eikä, pääseekö teillä oikeasti aikuinen yhdessä tutustumaan päiväkotiin nyt koronan aikana? Meillä myös päiväkodin aloitus ja ei kyllä pääse sisätiloihin! Ihan sydän syrjällään täällä!

Siis kuvitteleeko joku, että 3-vuotiaalla voi olla isä 😂 pidä se tyttö kotona vain, ei mitään järkeä pilata elämää sillä, että pyörittää lasta koko ajan edes takaisin. Ei tuon ikäinen pysty luomaan ihmissuhteita ja pelkkien viikonloppujen pohjalta mies ei ikinä voi edes tulla isäksi. Taas mennään jonkun itsekkään aikuisen ehdoilla? Tosi kiva kasvaa niin, että vuosikaudet puhutaan jostain ”isästä” ja vanhempia muka automaattisesti rakastetaan ym. mutta oikeasti sitä rakkautta ei sydämeen kasva. Sun täytyy ainakin olla tarkka miten sen sanoitat, moni oppii ymmärtämään rakkauden väärin näiden hämärien kuvioiden perusteella. Älä ainakaan rohkaise lasta sanomaan mitään takaiisn, jos itse sanot että rakastat. Lapsi voi vain tykätä.

Voitko kirjottaa tän suomeksi kun en ymmärtänyt?

Piti vastata siis Tarjan kommenttiin.

Tarjan täytyy olla trolli. Muuten sitä ei voi ymmärtää.

Samaa tulen kommentoimaan, kun edellinenkin. Pienille lapsille riittää se, että vanhempi on läsnä arkisissa puuhissa. Ja sinusta saa sellaisen kuvan, että olet kyllä aidosti läsnä lasten elämässä! 🙂 Se on tarpeeksi ja sen lapsi muistaa!

Haluan korjata, että päiväkodissa on töissä varhaiskasvatuksen opettajia ja hoitajia, ei tarhatätejä (”tarha” sana ei muutenkaan ole enää tätä päivää). Jos käytetään näitä oikeita nimikkeitä, niin uskon että mun ammattiryhmä voisi vihdoin jossain vaiheessa saada sen arvostuksen joka meille kuuluu (ja toivottavasti se näkyisi myös rahallisena..).

Itsellä jo samoja fiiliksiä vaikka poika vasta 5 kk 😀 hei mistä olet saanut sen kirjontatyön!? Aivan ihana.

Pienille riittää pienet jutut. Ehtii vielä matkustaa ja vsikka mitä. Arjen pienet touhut jää mieliin myös.

Vastaa käyttäjälle Kahden äiti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X